Tiedotteet 2004

12.10.2004

PellettiRoadShow käynnistyy Turusta 16.10.

Puupellettien tuotantoon, jakeluun ja käyttötekniikkaan pääsee tutustumaan Turussa lauantaina 16.10. käynnistyvän PellettiRoadShow´ssa. Seuraavat tilaisuudet järjestetään Oulussa (23.10.) ja Tampereella (30.10.). Kuluvan vuoden puolella oman osansa pellettitiedosta saavat myös Turenki, Jyväskylä ja Savonlinna. Alkuvuodesta 2005 vuorossa ovat Pohjois-Savo, Pohjanmaa, Satakunta ja Pääkaupunkiseutu. Kiertue on pellettialan vastaus kauppa- ja teollisuusministeriön asettamaan haasteeseen.

RoadShow:n takana koko toimiala

Puupelletti on kasvattanut tasaisesti markkinaosuuttaan kiinteistöjen lämmitysmuotona ja käytön odotetaankin lähtevän lähivuosina yhä voimakkaampaan kasvuun. Puupelletti on kuitenkin vielä suurelle yleisölle hieman outo tuttavuus, joten sen käytön kasvukin on antanut odottaa itseään. RoadShow jalkauttaa toimialan asiakkaiden keskelle vauhdittamaan kehitystä. Kyseessä ei ole mikään yhden miehen tai -yrityksen show, vaan koko pellettitoimialan voimainponnistus pellettien pienkäytön lisäämiseksi Suomessa.

Esillä tilaisuuksissa on pelletin tuottajia, laitevalmistajia, maahantuojia ja uutuuksia sekä alan edustajia ja ammattilaisia kaikilta osa-alueilta. RoadShow tarjoaa pelleteistä kiinnostuneille tuhdin paketin teoriaa ja mahdollisuuden tutustua laitteisiin asiantuntijoiden opastamana. Tavoitteena on paitsi kohentaa tilaisuuksissa vierailevien henkilöiden pellettitietämystä  myös vauhdittaa kauppa- ja teollisuusministeriön asettamien kansallisten bioenergian käytön tavoitteiden saavuttamista.

KTM:n tavoitteet bioenergian käytölle huomattavat

Kauppa- ja teollisuusministeriön asettama työryhmän ehdottaa Uusiutuvan energian edistämisohjelma 2003-2006” -raportissaan pienkäytön osalle tai pienkäyttöön soveltuvien uusiutuvien energialähteiden lisäämiseksi seuraavia konkreettisia tavoitteita:


lisäys 2001-> 2010 lisäys 2001-> 2010 vastaa likimain,
ok-taloja:
 
á 20-40MWh/v

  PJ   TWh lisäys
Bioenergia 23 6,40 (46 %) 150 000-300 000 kpl
Aurinkosähkö 0,16 0,04 (20 kert.) 1 000-2 000 kpl
Aurinkolämpö 0,16 0,04 (13 kert.) 1 000-2 000 kpl
Lämpöpumput 4,27 1,20 (7 kert.) 15 000-30 000 kpl
Yhteensä 27,59 7,72

Taulukossa Bioenergian tavoitteet sisältävät myös metsähakkeen osuuden. Mainitusta 6,4 TWh:n lisäystavoitteesta poistettaessa metsähakkeen tavoitteet, päästään pienkäytön osalta n. 2,3 TWh:n lisäämiseen vuoteen 2010 mennessä. Tämän arvioidaan jakautuvan jokseenkin kahteen tasasuuruiseen osaan pellettien (1,1 TWh) ja muun pienkäytön (klapi jne. 1,2 TWh) kesken. Puupellettien markkinakasvuksi vuoteen 2010 mennessä Pelletforum arvioi noin 55 000 pientalon lämmityskäyttöä (á 20 MWh/a) vastaavan lisäyksen. Tavoite on kova ja aikaa on vähän.

Puupellettien tuotanto ei ole ongelma

Tuotannon lisäystä vv. 2003-2010 tarvitaan n. 240 000 t/a, jotta pystytään täyttämään pienkäytölle asetetut tavoitteet n. 400 000 t/a. Tämä on jokseenkin 1,5 x tuotantomäärä ja 1,2 x kapasiteetti nykyiseen verrattuna. Tuotantomäärien kasvu lukuina voisi näyttää esimerkiksi seuraavanlaiselta:

2004
200 000 t/a
2005
300 000 t/a
2007
400 000 t/a
2008
550 000 t/a

Kotimaisen kysynnän kasvu voidaan ensi vaiheessa tyydyttää pienentämällä  pellettien vientiä. Tällä hetkellä tuotannosta huomattava osa (n. 85 %) päätyy käyttöön Suomen rajojen ulkopuolelle.

RoadShow -päivän ohjelma kattaa teorian ja käytännön

Päivän ohjelmassa on tiedossa tietoiskuja pelletin tuotannosta, laitetekniikasta, kustannuksista ja käytännön kokemuksista. Paikalla on myös asiantuntijoita eri osa-alueilta vastaamassa kiperiinkin kysymyksiin puupelleteistä. Lisäksi tilaisuuksissa on mahdollisuus tutustua käytännössä laitteiden toimintaan. Jokaiselle RoadShow -paikkakunnalle tuodaan laite-esittelyvaunuja ja puupelleteistä peräisin oleva elävä tuli on mahdollista päästä kokemaan konkreettisesti.

Tilaisuudet ovat pääasiassa lauantaisin klo 10-14, joten tutustumisen laitteisiin voi tehdä vaikka kauppareissun yhteydessä. Tarkemmat paikat kullekin tilaisuudelle ohessa.

Kiertuepaikkakunnat, päivä ja paikka varmistettu:

  • Turku 16.10.
    Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitos, Tuorlantie 1, Piikkiö
  • Oulu 23.10.
    Johteenhovi
  • Tampere 30.10.
    Ahlmanin maatalousoppilaitos

Tilaisuudet järjestää Pelletforum

Pellettitoimialan perustama Pelletforum käynnisti toimintansa Jyväskylässä tammikuun lopulla 2003. Pelletforum:in tarkoituksena on edistää toimialan kehitystä sekä valvoa pellettitoimialan etuja kansallisella tasolla. Pelletforum toimii Suomen bioenergiayhdistys Finbio ry:n alajaostona. Finbio ry osallistuu bioenergia-alan kattojärjestönä myös Pelletforumin toimintaan.

Lisätietoja:

Mikko Ahonen
Jyväskylän Teknologiakeskus Oy/Keski-Suomen Energiatoimisto
puh. 040 5233 840, mikko.ahonen@jsp.fi

Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 8.4.2009

Tulosta sivu