Tiedotteet 2005
Energiansäästöviikko alkaa maanantaina – Oikea asenne säästää energiaa ja ympäristöä
Energiaa säästetään ja säästöstä puhutaan tänäkin vuonna viikolla 41. Valtakunnallisen Energiansäästöviikon pääteemana on kotien ja kiinteistöjen energiatehokkuus pientaloista suurten kiinteistöjen energiansäästöön. Energiansäästössä oikea asenne auttaa – paras säätönuppi on meidän jokaisen hartioilla.
– Kehittyneimmästäkään tekniikasta ei ole hyötyä, jos ei ole innostusta, halua tai kykyä käyttää sitä. Kaikki lähtee meidän jokaisen asenteista, toteaa viestintäjohtaja Päivi Laitila Motiva Oy:sta.
– Energiansäästössä ei ole mitään hävittävää, päinvastoin. Kun energiaa käytetään tarkoituksenmukaisella tavalla, energialasku pienenee ja ympäristö säästyy. Omalla esimerkillämme vaikutamme myös lasten, tulevien päätöksentekijöiden käyttäytymiseen.
Oikeata asennetta voi harjoitella Energiansäästöviikolla
Oikeaa asennoitumista energian säästöön ja siten myös ympäristön säästämiseen voi harjoitella Energiansäästöviikolla. Mikäli säästötaidot ovat hukassa tai ruosteessa vähäisen käytön vuoksi, voi uutta potkua käydä hakemassa Energiansäästöviikon nettisivuilta.
– Sivuille on koottu vinkkejä pienistä arkipäivän teoista, joilla voi oikeasti säästää niin energiaa, rahaa kuin ympäristöä. Kun tekee vaikka yhden selkeän energiansäästävän päätöksen tai teon joka päivä, tulee siitä pienellä vaivalla hyvä tapa”, kehottaa Laitila.
– Sekä Motivan että viikkoa viettävien yritysten ja yhteisöjen tavoite on tehdä energiansäästöviikosta enemmän kuin viikon mittainen kampanja. Energiansäästöviikko on joka viikko, se on hyvä tapa edistää energiatehokkuutta ja siten vaikuttaa ilmastonmuutokseen.
Kodit ja kiinteistöt energiatehokkaiksi
Energiansäästöviikolla tarjotaan pientalorakentajille tietoa energiatehokkaasta rakentamisesta. Oman kodin rakentajan tai rakennuttajan kannattaa jo suunnitteluvaiheessa tehdä sellaisia päätöksiä, jotka varmistavat talon energiataloudellisuuden. Ennen rakenteiden, lämmitysjärjestelmien ja laitteiden valintaa on viisasta vertailla eri mahdollisuuksia ja laskea pidemmän aikavälin energiakustannuksia.
Kiinteistöissä energiatehokkuus otetaan esille niin talotekniikan kuin rakennusten käyttäjien kannalta. Oikeat ja tarpeen mukaiset säädöt ovat tärkeitä energiatehokkuuden parantamisessa. Samoin on tärkeää tiedottaa rakennuksen huoltohenkilöstölle ja käyttäjille heidän mahdollisuuksistaan ottaa osaa oman kiinteistön tehostamistoimiin.
Käyttötavoilla ja -tottumuksilla on vaikutusta
Kannattaa muistaa, että energiatehokkaankin laitteen ja järjestelmän käyttötottumukset vaikuttavat todelliseen energiankulutukseen niin kodissa kuin työpaikalla. Turhaa energiankulutusta voidaan välttää helposti kolmella pikkuniksillä, joita voi soveltaa myös kotioloissa. Sammuta turhat valot ja laitteet, käytä tietokoneen ja näytön ja muidenkin sähkölaitteiden virransäästöominaisuuksia ja tulosta tai kopioi kahdelle puolelle paperia.
Kotioloissa kannattaa sen lisäksi kiinnittää huomiota etenkin lämpimän veden kulutukseen. Perusidea on että vettä tulisi käyttää tarpeen mukaan. Sulje hana, kun saippuoit ja pese astioita ja pyykkiä täysinä koneellisina.
Energiansäästöviikon joka päivälle on oma teemansa
Maanantai on omistettu lämmölle ja lämmitykselle. Tiistaina pohditaan liikkumista ja liikennettä. Keskiviikkona keskustellaan vedestä ja vedenkäytöstä. Torstaina tuumitaan, miten hankinnoilla voi vaikuttaa energiansäästöön. Perjantaina perehdytään sähkönkulutukseen. Viikonloppuna mietitään miten vähentää jätteen määrää ja opetellaan lajittelemaan ja kierrätäämään.
Energiansäästöviikkoa vietetään yli 200 yrityksessä ja yhteisössä
Energiansäästöviikon viettäjiksi on ilmoittautunut tänä vuonna yli 200 erilaista yritystä ja yhteisöä eri puolilta Suomea. Verrattuna edellisvuoteen on osallistujamäärän kasvu ollut selvää. Erityisesti teollisuuden osallistuminen Energiansäästöviikkoon on selkeästi kasvanut vuosi vuodelta. Energia-ala on edelleen vahvasti edustettuna. Palvelusektori, eri kouluasteet ja päiväkodit ovat myös mukana.
Energiansäästöviikolla kerrotaan miten energiansäästössä ja sen käytön tehostamisessa on edistytty. Silloin tehdään energiansäästötekoja, mietitään ja muutetaan omia käyttötapoja - ja kerrotaan siitä myös muille. Tavoitteena on tehdä energiansäästämisestä pikemmin vakiintunut tapa kuin yhden viikon harrastus - Energiansäästöviikko on joka viikko.
Tutustu Energiansäästöviikkoon, viikon teemoihin ja energiansäästövinkkeihin sekä viikon viettäjiin: www.energiansaastoviikko.fi.
Lisätietoja:
viestintäpäällikkö Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy
puh. (09) 0424 281 206, kirsi-maaria.forssell@motiva.fi

