Tiedotteet 2005
Finpro ja Motiva pyrkivät edistämään yhteisellä hankkeella bioenergia-alan vientiä
Suomalaisten bioenergiatuotteiden ja -palveluiden kansainvälistäminen ja liiketoiminta Euroopan keskeisillä markkinoilla Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa on tavoitteena Finpron ja Motivan yhteishankkeessa, johon haetaan mukaan suomalaisia alan yrityksiä.
Finpro ja Motiva ovat käynnistämässä suomalaisen bioenergia-alan tuotteiden ja palveluiden vientiliiketoimintaa edistävää hanketta kolmeen tärkeään kohdemaahan Euroopassa. Hankkeen tavoitteena on selvittää tuoteryhmäkohtaisesti markkinat ja markkinoiden vaatimukset tuotteille ja palveluille Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa. Tarkoitus on myös kehittää ko. maihin soveltuvia liiketoimintatapoja ja luoda suhteita paikallisiin asiakkaisiin ja sidosryhmiin.
Yrityksiä haetaan mukaan hankkeeseen
Työn pohjaksi valitut tuoteryhmät ovat:
- puupolttoaineen tuotanto- ja käsittelyjärjestelmät,
- lämpökattilat ja lämpölaitokset,
- voimalaitoskattilat ja voimalaitokset,
- polttoainemuutokset ja
- suunnittelupalvelut.
Yhtenä pääasiana on tarkastella, onko mahdollisuuksia tarjota suomalaiseen osaamiseen perustuvaa kokonaispalveluketjua ja kehittää siihen soveltuvien liiketoimintamalleja ja konsortioita. Selvitysten pohjalta voidaan mahdollisuuksien mukaan edetä tarvittavaan tuotekehitykseen, liiketoiminnan kehittämiseen ja varsinaiseen konkreettiseen liiketoimintaan.
Hankkeen kokonaiskustannukset riippuvat mukaan tulevien yritysten määrästä, ja hankkeelle haetaan rahoitusta julkisista rahoituslähteistä. Rahoitus pyritään järjestämään siten, että yrityksen katettavaksi jää road-show tyyppisten myynninedistämismatkojen (1-3 kpl, valinnan mukaan) omat kustannukset sekä mahdollinen korkeintaan 2 000 euron osallistumismaksu.
Hanke pyritään käynnistämään syyskuun alussa 2005, ja road-show tilaisuudet ajoittuvat loppuvuoteen 2005.
Vientiponnisteluista kiinnostuneita yrityksiä, jotka haluavat tulla mukaan hankkeeseen, pyydetään ottamaan yhteyttä Tiina Heikeliin Finprossa tai Seppo Hulkkoseen Motivassa 15.8.2005 mennessä.
Lisätietoja:
Tiina Heikel, Finpro, tiina.heikel@finpro.fi, puh. +32 2 401 4862, gsm +32 473 919 766
Seppo Hulkkonen, Motiva Oy, seppo.hulkkonen@motiva.fi, puh. 0424 2811

