Tiedotteet 2005

31.5.2005

Nimityksiä Motiva Oy:n hallituksessa

Motiva Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty yhteiskuntatieteiden tohtori Juhani Wiio. Uutena hallituksen jäsenenä aloittaa myös Mikko Ojajärvi, joka toimii liikenne- ja viestintäministeriön infrastruktuuriyksikön päällikkönä. Hallituksessa jatkavat Anne Haggrén, Jukka Ohtola, Helena Säteri ja Ulla Suomi.

Vuoden 2005 toimintakatsaus ilmestynyt

”Motivan rooli valtionhallinnon sidosyksikkönä selkiytyi viime vuoden aikana”, toteaa toimitusjohtaja Jouko Kinnunen Motiva Oy:n vuoden 2005 toimintakatsauksessa. ”Lähiajan energia- ja ilmastopolitiikkaa koskevan valtioneuvoston selonteon käytäntöön vieminen tuo Motivallekin mielenkiintoisen ja suuren haasteen.”

Motiva Oy:n liikevaihto vuonna 2005 oli 4 450 629 euroa. Laskutuksesta 69 % tuli kauppa- ja teollisuusministeriöltä. Tilikauden voitto oli 136 409 euroa. Yhtiön vakavaraisuus ja maksuvalmius on pysynyt hyvänä. Henkilöstön määrä oli keskimäärin 27. Motiva Oy on valtion omistama osakeyhtiö.

Vuoden 2005 toimintakatsaus on ilmestynyt suomeksi ja englanniksi. Tilinpäätöstiedot julkaistaan Motivan verkkopalvelussa. Toimintakatsauksessa esitellään Motivan keskeisiä toiminta-alueita sekä pitkäjänteisen työn tuloksia esimerkkien avulla.

Toimintakatsauksen voi tilata sähköpostilla motiva@motiva.fi tai puhelimitse 0424 2811.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Jouko Kinnunen, jouko.kinnunen@motiva.fi, puh.0424 281 201


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 8.4.2009

Tulosta sivu