Tiedotteet 2005

20.9.2005

Taloudellisella ajotavalla polttoainekustannukset kuriin

Öljyn hinta on noussut ennätyskorkealle kesän ja alkusyksyn aikana. Tiehallinnon mukaan autoilu väheni hieman syyskuun 2005 alussa kun polttoaineiden hinnat kohosivat nopeasti. Liikenne pääteillä on kuitenkin pidemmällä aikavälillä lisääntynyt. Se merkitsee samalla polttoainekustannusten ja hiilidioksidipäästöjen kasvua. Malttia ja viisautta teille -kampanjalla jaetaan tietoa taloudellisesta ajotavasta yrityksille ja yksityisautoilijoille.

Omalla autolla ajavalla on hyvät mahdollisuudet säästää polttoainekuluissa noudattamalla taloudellisen ajotavan periaatteita. Pohjimmiltaan taloudellinen ajotapa on ennakoivaa ja maltillista ajoa. Suurten kierroslukujen välttämiseksi auto kannattaa kiihdyttää reippaasti ajonopeuteen ja isommille vaihteille on hyvä vaihtaa mahdollisimman nopeasti. Myös ennakointi on tärkeää esimerkiksi liikennevaloja lähestyttäessä. Taloudellisen ajamisen koulutuksessa perehdytään energian säästämiseen ja taloudelliseen ajotapaan vaikuttaviin tekijöihin. Henkilöautoilijoille ja raskaan kaluston kuljettajille on omat koulutusohjelmansa.

Reitin ja ajoneuvon valinnalla on väliä

Ajoja ketjuttamalla ja ajoreittejä suunnittelemalla voi vähentää polttoaineen kulutusta ja säästää aikaa. Ruuhkissa seisoessa polttoainetta kuluu enemmän kuin sujuvalla reitillä. Autoa ostaessa kannattaa valita vähemmän kuluttava malli, sillä se tulee pitkällä aikavälillä edullisemmaksi. Motivan autotietokannasta löytyy kaikkien Suomeen tuotavien uusien henkilöautojen kulutustiedot merkkikohtaisesti.

On myös hyvä pysähtyä miettimään omia auton käyttötottumuksiaan. Suurin osa autolla ajetusta matkoista kaupunkiliikenteessä on alle 6 kilometriä.  Lyhyet matkat kannattaa kävellä tai ajaa polkupyörällä. Muutos näkyy todennäköisesti lompakon lisäksi myös kunnon kohoamisena.  Julkisen liikenteen käyttö tulee usein huomattavasti omaa autoa edullisemmaksi, kun huomioidaan kaikki auton pitoon liittyvät kustannukset.

Yrityksetkin satsanneet taloudellisen ajotavan koulutuksiin

Myös yritykset ovat alkaneet kouluttaa henkilöstöään taloudelliseen ajotapaan. Eniten koulutuksia on toteutettu kuljetusalan yrityksissä. Neste Oil aloitti tänä syksynä pilottiprojektin, jossa seurataan taloudellisen ajotavan koulutuksen vaikutusta polttoaineen kulutukseen ja auto-onnettomuuksien määrien kehitykseen. Tulokset vaikuttavat lupaavilta, sillä koulutukseen osallistuneiden keskimääräinen polttoainesäästö oli 19,2 %.  Taloudellisuuden lisäksi maltillinen ajotapa parantaa liikenneturvallisuutta ja vähentää auton korjaustarvetta.

Lisäpotkua Energiansäästöviikolla 10.-16.10.2005

Liikenneasioita nostetaan esiin myös Energiansäästöviikolla. Yritykset ja yhteisöt tempaisevat energiansäästön ja energian tehokkaan käytön merkeissä ja muistuttavat henkilöstöään energiansäästömahdollisuuksista. Jo yli 180 yritystä ja yhteisöä on ilmoittautunut mukaan.

Liikennevinkkejä löytyy myös Energiansäästöviikon sivuilta. www.energiansaastoviikko.fi

Lisätietoja:

Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy, 0424 281 206


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 8.4.2009

Tulosta sivu