Tiedotteet 2006

27.1.2006

Energiakilpailun voittaja Pataluodon koulun 2. luokka Joensuusta

Vuoden 2005 valtakunnallisen energiakilpailun voitti Joensuun Pataluodon koulun 2. luokka askartelemallaan Energiansäästörobotilla. Voittajatyö palkitaan perjantaina 27.1. Educa 2006 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa, jossa kaikki kilpailutyöt ovat näytteillä.

Voittajaluokan Joensuun Pataluodon koulun 2. luokan oppilaat olivat askarrelleet robotin, jonka sisuksista löytyy hyödyllisiä energiansäästövinkkejä. Tuomaristo perusteli valintaansa sillä, että työssä näkyy koko luokan yhteinen panos ja lasten oma kädenjälki. Voittanut työ oli tuomareiden mukaan hauska, omaperäinen ja lapsia kiinnostava hahmo. Sisällöllisesti työssä esitellyt energiansäästö-vinkit olivat positiivisia, ja niiden kautta viesti välittyy myös kotiin.

Kunniamaininnat Kiukaisiin, Nastolaan, Säkylään ja Ouluun

Tänä vuonna kunniamainintoja jaettiin peräti neljälle ansiokkaalle kilpailutyölle.

Kunniamaininnan saivat:

  • Kiukaisten kirkonkylän koulun 2. luokan työ "Joulukalenteri", esitystapa ja sisältö tuovat asian lähelle lasten omaa elämää. Pienen kylän pienoismallissa ovat hyvin esillä myös eri energiamuodot ja uusiutuvat energialähteet.
  • Nastolan Kivijärven koulun 2. luokan työ "Energiapeikot neuvoo", oli tuomariston mielestä eheä ja positiivinen kokonaisuus, jossa kekseliäin esimerkein esitellään energiansäästökeinoja. Hauskoissa ja taiteellisissa hahmoissa näkyy yhteistyön jälki.
  • Oulun Kuivasjärven koulun 2 A&B luokan "Säästölä ja Tuhlula" on hyvin mietitty ja toteutettu työ, jossa on pohdittu myös sitä miten lapset vievät viestiä kotiin. Esimerkit olivat lasten elämään liittyviä konkreettisia vinkkejä. Hienossa kuvituksessa on paljon yksityiskohtia, jotka pysäyttävät tutkimaan aihetta. Työ vaatii omaa oivallusta ja ajattelua ja se herättää keskustelua.
  • Erikoismaininnan sai Säkylän Isosäkylän koulun työ "Auringosta Voimaa", jonka positiivisessa ja kauniissa toteutuksessa oli oivallettu hyvin aurinko energialähteenä.


Kymmenettä kertaa järjestettyyn Energiakilpailuun saapui 24 kilpailutyötä. Työt käsittelivät kekseliäästi ja hauskasti energiankäyttöä ja -säästöä. Kaikilla Energiansäästöviikkoa viettäneillä kouluilla oli mahdollisuus osallistua kilpailuun energia-aiheisella työllä. Kilpailutyön toteutustapa oli vapaa. Työn tuli olla lasten toteuttama ja kuvata energiansäästöä tai uusiutuvia energialähteitä.

Tuomaristossa energia- ja opetusalan sekä lasten medioiden edustajia

Tokaluokkalaisten energiansäästöviikon 10-vuotisjuhlan kunniaksi Energiakilpailun arvovaltainen tuomaristo koostui energia- ja opetusalan sekä lasten medioiden edustajista. Mukana olivat Energiateollisuus ry:n, kauppa- ja teollisuusministeriön, Koululainen-lehden, Lasten Keskus Oy:n, Motiva Oy:n, Opetushallituksen, Yleisradion Lasten ja Nuorten ohjelmien ja Koulu-TV:n sekä Suomen Messujen edustajat.

Voittajaluokka opintomatkalle Helsinkiin

Voittajaluokan palkitsemisesta vastaavat kilpailun tukijat VR, Tiedekeskus Heureka, Korkeasaaren eläintarha, HKL, Ventoniemi Buses ja Lasten Keskus Oy. VR kyyditsee voittajaluokan junalla Helsinkiin, jossa oppilaat pääsevät nauttimaan Tiedekeskus Heurekan ja Korkeasaaren eläintarhan ihmeistä, sekä HKL:n tarjoamasta raitiovaunuajelusta. Bussikuljetuksista huolehtii Ventoniemi Buses. Paluumatkallaan oppilaat voivat rentoutua Lasten Keskuksen kirjapalkintojen parissa.

Yleisön suosikkityö valitaan Educa 2006 -tapahtumassa

Kaikkiin kilpailutöihin voi tutustua Educa-tapahtumaan kootussa näyttelyssä osastolla 5m47 Helsingin messukeskuksessa. Myös Educan messuyleisö pääsee äänestämään omaa suosikkityötään. Yleisön suosikkityö julkistetaan messujen jälkeen Motivan verkkopalvelussa.

Energiakilpailu kruunaa vuosittain tokaluokkalaisten energiansäästöviikon

Vuosittain järjestettävä energiakilpailu on lokakuussa vietettävän Tokaluokkalaisten energiansäästöviikon huipentuma. Teemaviikon aikana oppilaat tutustuvat energian järkevään käyttöön Hei kaikki toimii! -opetusaineiston avulla, jonka paikalliset energiayhtiöt tai energiatoimistot ovat hankkineet koulujen käyttöön.

Lisätietoja:

Irmeli Mikkonen, Motiva Oy, puh. 0424 281 213, 040 700 1466, irmeli.mikkonen@motiva.fi

Suvi Salmela, Motiva Oy, puh. 0424 281 228, 0400 960 128, suvi.salmela@motiva.fi

www.motiva.fi/tokat


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 17.5.2012

Tulosta sivu