Tiedotteet 2006
2.10.2006
Viitaniemen koulu Jyväskylässä aloittaa koulukampanjan sarjan
Tällä viikolla tempaistaan ilmastonmuutosteemalla Viitaniemen yläkoulussa, jonka 9d-luokka on valittu Suomea edustavaksi EU:n ilmastokampanjan kummiluokaksi. Tiistaina 3.10. järjestetään koululla tapahtumapäivä, jolloin koululla vierailee ilmastonmuutoksesta ja eri liikkumismuodoista kertovat lähettiläät, oppilaat käsittelevät ilmastonmuutosta erilaisissa työpajoissa ja tekevät omia aiheeseen liittyviä töitä.
Koululla esiintyy myös musiikkiyhtye Valvomo ja koko tapahtumapäivää tulee kuvaamaan nuorten tv-ohjelma Buusteri. Lennokkaasti avatun kouluvuoden aikana tullaan käsittelemään ilmastonmuutosta useista näkökulmista eri oppiaineiden yhteydessä.Euroopan komissio ja Ilmastonmuutoksen viestintäohjelma käynnistivät kesäkuussa “Sinä vaikutat ilmastonmuutokseen” -tiedotuskampanjan, joka syksyn aikana laajenee myös kouluihin. Opettajien ja oppilaiden saataville tuodaan ilmastonmuutosta käsittelevää materiaalia, ja oppilaita rohkaistaan sitoutumaan henkilökohtaisesti ilmastonmuutoksen torjumiseen. Kampanjan erityisenä kohderyhmänä ovat keskiasteen koulujen oppilaat.
“Ilmastonmuutos on jo käynnissä. Tämän päivän lapset ovat se sukupolvi, johon ilmastonmuutos voimistuessaan eniten vaikuttaa. Heidän toimintansa myös ratkaisee, onnistummeko torjumaan ilmastonmuutoksen", toteaa ympäristökomissaari Stavros Dimas.
Kampanja kouluissa
Koulukampanjassa oppilaita rohkaistaan tekemään päivittäisiin tottumuksiinsa pieniä muutoksia, jotka vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä. Esimerkiksi sisälämpötilan alentaminen, virran sammuttaminen tv:stä kokonaan valmiustilan sijaan ja kierrättäminen säästävät energiaa.Komissio ja Ilmastonmuutoksen viestintäohjelma ovat laatineet monenlaista materiaalia, jota voidaan käyttää kouluissa keskusteltaessa ilmastonmuutoksesta. Tarjolla on mm. esitteitä, lyhytelokuvia, kouluissa kiertäviä Ilmari ja Liikkuva-lähettiläitä ja kilpailuja. Myös opettajia on aktivoitu ottamaan ilmastonmuutos esiin opetuksen yhteydessä.
Komission kampanjan www-sivuilla on koululaisille ja opettajille oma osionsa, josta löytyy mm. webcasteja, hiililaskuri, hyödyllisiä linkkejä ja kilpailuja sekä sitoumuslomake. Koulukampanjan suomenkielisillä sivuilla webcastissa esiintyy juontaja Taru Valkeapää, joka on ollut aktiivisesti mukana kampanjassa. Materiaalia koulujen käyttöön löytyy myös Ilmastonmuutoksen viestintäohjelman kampanjasivustolta.
Aktiivista kampanjointia
Myös kaikille kansalaisille suunnattu kampanja jatkuu vilkkaana. Maanantaina 2.10 käynnistyy viiden ilmastotapahtuman kokonaisuus Jyväskylän kirjastossa ja Euroopan mestari Jukka Keskisalo antaa oman lupauksensa 4.10. Joensuussa järjestettävän ilmastotapahtuman aikana.Paikallisten tapahtumien sarja jatkuu Valtakunnallisella Energiansäästöviikolla (9.-15.10.). Tapahtumia tuetaan myös mainoskampanjalla lehdissä, radiossa ja TV Nelosella. Lehtimainoksissa käytetään mainostoimisto Saatchin suunnittelemaa kampanjan ilmettä, ja radiomainoksissa esiintyy Hjallis Harkimo, myös yksi kampanjan lähettiläistä.
Ilmastonmuutoskampanja toteutetaan kaikissa EU:n jäsenvaltioissa, ja sen pyrkimyksenä on aktivoida kansalaisia tekemään arkeensa pieniä kasvihuonepäästöjä vähentäviä muutoksia.
Oman muutoksensa voi aloittaa tekemällä lupauksen osoitteessa:
Komission kampanjan www-sivut:
www.climatechange.eu.com
Lisätietoja:
Ilmastonmuutoksen viestintäohjelman ohjelmapäällikkö Kirsti Kärkkäinen, puh. 0400 511618, kirsti.karkkainen@ilmastonmuutos.info

