Tiedotteet 2007
29.11.2007
Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen avasi Helsinki Motor Show'n: Liikenteen tulee kantaa oma vastuunsa CO2-päästöistä
Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen totesi avauspuheenvuorossaan olevansa iloinen siitä, että voi avata autoalan tapahtuman ympäristöministerinä. Ministerin mielestä tämä kuvaa sitä, että alalla ympäristöasiat koetaan tärkeiksi. Motor Show'n tiedotustilaisuuteen ministeri Tiilikainen saapui suoraan taloudellisen ajotavan koulutuksesta.
Puheenvuorossaan ministeri Kimmo Tiilikainen otti esiin kuluttajien mahdollisuudet vaikuttaa omaan ajotapaansa. Aamulla suoritetusta ajotapakoulutuksesta ministeri totesi, että vaikka hän on seurannut polttoaineen kulutustaan, on hänelläkin vielä opittavaa. Liikennetapahtumia tulisi ennakoida enemmän, nostaa jalkaa kaasulta aiemmin ja antaa auton rullata vaihde päällä, jolloin polttoaineen kulutus katkeaa. Säästöt polttoaineen kulutuksessa voisivat olla 10-20 prosenttia.Ympäristöministeri Tiilikaisen ajotapakoulutuksen tarjosi Easy, Rider -kampanja, jossa tuodaan esiin turvallisen ja taloudellisen ajotavan hyötyjä. Tänä vuonna Helsinki Motor Show´ssa ovat erityisesti esillä ympäristö ja turvallisuus.
Autoilla voi myös energiatehokkaasti
Easy, Rider -ajotapakampanja oli esillä myös Kohti energiatehokasta autoilua -seminaarissa, joka järjestettiin torstaina Helsinki Motor Show´n yhteydessä. Motivan ja yhteistyökumppaneiden Easy, Rider -kampanjan erityisenä kohderyhmänä ovat työnantajat. Kampanjassa tuodaan esiin keinoja, joilla työnantajat voivat vaikuttaa autoilun energiatehokkuuteen sekä turvallisuuteen.Työsuhdeautoilun polttoaineen kulutuksen ja päästöjen alentamisessa on työnantajilla vahva rooli. Tärkeimmät keinot ovat kuljettajille annettava ajotapakoulutus sekä itse työsuhdeajoneuvojen valintaan liittyvät ohjeistukset. Easy, Rider -kampanjan tavoitteena onkin rohkaista työnantajia mm. tarjoamaan taloudellisen ajotavan koulutusta henkilökunnalleen osana ympäristö- ja energiahallintaa. Työnantajille on myös tärkeää ennakoivan ajotavan turvallisuusnäkökulma.
"Autoilevalle henkilöstölle järjestetty kurssi maksaa itsensä nopeasti takaisin pienentyneinä polttoainekuluina ja ennen kaikkea parantuneena liikenneturvallisuutena, jonka arvoa ei voi mitata vain rahassa!", korosti johtaja Petri Järvinen Tikkurila Coatings Oy:stä.
Verotuksella suuri merkitys ajoneuvojen valinnassa
Ajoneuvojen valinnassa painottuvat tulevaisuudessa ympäristöarvot enemmän kuin aiemmin, kun suunniteltu autoverotuksen uudistus tulee voimaan. Syksyllä esitellyssä ehdotuksessa sekä autojen hankintavero että vuotuinen ajoneuvovero riippuisivat merkittävästi auton hiilidioksidipäästöistä. Tämä ehdotus on linjassa muissa Euroopan maissa tehtyihin ja suunnitteilla oleviin uudistuksiin. Samalla autoverotuksen tasoa kuitenkin keskimäärin lasketaan noin kuudenneksella.Seminaari järjestettiin osana Easy, Rider -kampanjaa. Easy, Rider! on taloudellisen ja turvallisen ajotavan kampanja, joka kestää vuoden 2008 syksyyn. Kampanjan tavoitteena on edistää taloudellista ja turvallista ajotapaa sekä siihen liittyvää koulutusta. Kampanjaa tukevat liikenne- ja viestintäministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Euroopan komission Intelligent Energy Europe (IEE) -ohjelma. Yhteistyökumppaneina kampanjassa ovat EcoDriving Center, RingRoad International, CAP-Koulutus, Avainkouluttajaverkosto / KH FIN Oy, ALD Automotive, Autoalan Keskusliitto AKL ry sekä Autotuojat ry.
Lisätietoja:
Johanna Taskinen, Motiva Oy, puh. 0424 281 205, johanna.taskinen@motiva.fi
Seppo Pyrrö, Motiva Oy, puh. 0424 281 214, seppo.pyrro@motiva.fi
www.easyrider.fi
Easy, Rider -kampanja sekä Motiva Oy ovat mukana Helsinki Motor Show'ssa yhdessä Ajoneuvohallintokeskus AKE:n kanssa. Osastomme löydät hallista 6: 6b24.
Helsinki Motor Show järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 29.11.-2.12.2007.

