Tiedotteet 2008

4.4.2008

Energiatehokas koti -kampanja – Energiatodistus matalaenergiarakentamisen edistäjänä

Alan ammattilaiset kokoontuivat 4.4.2008 Omakotimessujen yhteydessä Motiva Oy:n järjestämään seminaariin, jossa keskusteltiin matalaenergiarakentamisen edistämisestä. Energiatodistus on uusi väline, joka auttaa kuluttajia vertaamaan eri ratkaisujen energiatehokkuutta.

Vuoden alusta voimaan astuneen rakennuksen energiatodistusta koskevan lain mukaan uudisrakennukselle tulee hankkia energiatodistus rakennuslupamenettelyn yhteydessä. Kun energiatehokkuus joudutaan huomioimaan jo suunnitteluvaiheessa, tulee se jatkossa edistämään myös matalaenergiarakentamista.

"Energiatodistukset ohjaavat rakentamista kohti parempaa energiatehokkuutta. Energiatodistuksesta on hyötyä erityisesti kuluttajille, mutta sitä voidaan käyttää myös suunnittelun apuvälineenä", korostaa asiantuntija Kimmo Rautiainen, Energiatehokas koti -hankkeen vetäjä Motiva Oy:stä.

Energiatehokkaille kodeille on kysyntää

Motivan koordinoimassa hankkeessa on mukana useita yhteistyökumppaneita. Seminaarissa kuullaan puheenvuoro eristevalmistajalta ja talovalmistajalta.

”Määräyksiä selvästi parempi lämmöneristäminen on kustannustehokas tapa rakentaa energiatehokas pientalo. Hyvin eristetyssä talossa tulevan energian hinnan nousun vaikutus lämmityslaskuun on pienempi”, toteaa tuotekehitysinsinööri Jussi Jokinen Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:stä.

”Tämän päivän rakentajat kiinnittävät entistä enemmän huomiota energiankulutukseen. Viimeisen kolmen vuoden aikana on tapahtunut selvä muutos”, sanoo markkinointipäällikkö Ismo Nieminen Lammi-Kivitalot Oy:stä.

Matalaenergiatalot yleistyvät – seuraa hankkeita verkkopalvelussa

Energiatehokas koti -kampanja tarjoaa rakentajille hyvän kanavan energiatehokkaan rakentamisen tietolähteille: osoitteessa www.energiatehokaskoti.fi voi tutustua niin matalaenergiarakentamisen perusteisiin kuin erilaisiin toteutusratkaisuihin. Muiden rakentajien ja asukkaiden kokemukset ovat tärkeää pohjatietoa, kun omaa taloa suunnitellaan.

Sivustolle on koottu tietoa myös muista aiemmin toteutetuista matalaenergiataloista. Rakennusten perustietojen lisäksi talojen rakentajat ja käyttäjät kertovat kokemuksistaan.

Matalaenergiarakentamiseen päästään yksinkertaisilla keinoilla – hyvä lämmöneristys, hyvät ikkunat, ilmatiivit rakenteet ja koneellinen ilmanvaihto tehokkaalla lämmöntalteenotolla.

Energiatehokas koti -kampanja vauhdittaa matalaenergiarakentamista

Energiatehokas koti -kampanja on käynnistynyt jo vuonna 2004. Kampanjan aikana on tuotettu tietoaineistoja matalaenergiarakentamiseen liittyen sekä tutkittu mm. pientalorakentajien sekä alaa seuraavien toimittajien tiedontarpeita. Mukana on useita alan yrityksiä ja yhteisöjä; työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, Energiateollisuus ry, EPS-rakennuseristeteollisuus, H+H Finland Oy/Jämerä-kivitalot, Hengitysliitto HELI ry, K-Rauta, Lammi-Kivitalot Oy, LVI-talotekniikkateollisuus ry, NunnaUuni Oy, Paroc Oy Ab, Planiatalo Oy, Puuinfo Oy, Rautia, Saint-Gobain Isover Oy, SPU Systems Oy, Suomen lämpöpumppuyhdistys SULPU ry, Sähköinfo Oy, Sähkölämmitysfoorumi ry, Vallox Oy sekä Öljyalan Palvelukeskus Oy. Hankkeen vetäjä on Motiva Oy.

Lisätietoja:

asiantuntija Kimmo Rautiainen, puh. 0400 381 444, kimmo.rautiainen@motiva.fi

viestintäjohtaja Päivi Laitila, puh. 040 5255 471, paivi.laitila@motiva.fi

www.energiatehokaskoti.fi


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 17.5.2012

Tulosta sivu