Tiedotteet 2008

14.2.2008

Hankintavaiheessa vaikuttamisen paikka – tietoa julkisten hankintojen energiankäyttö- ja päästövaikutuksista

Julkisen sektorin hankintojen vaikutusta energiankulutukseen ja siitä johtuviin kasvihuonekaasupäästöihin on tarkasteltu Motiva Oy:n ja FCG Efeko Oy:n yhteisprojektissa, jota ovat rahoittaneet ympäristöministeriön ympäristöklusteriohjelma sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

Hankkeen selvityksistä on koottu raportti, jossa on pohjatietoja julkisten hankintojen energiankäyttö- ja päästövaikutuksista. Selvitysten perusteella tehdään ehdotuksia julkisia hankintoja koskevan ohjeistuksen uudistamiseksi.

Valtion ja kuntien vuosittain tekemien hankintojen arvo ilman puolustusvälinehankintoja on runsaat 20 miljardia euroa, mikä on 15 prosenttia bruttokansantuotteesta. Niistä kolme neljäsosaa tehdään kuntasektorilla. Yli puolet hankinnoista kohdentuu palveluihin, loput kulutushankintoihin ja kiinteistöjen ylläpitoon.

Valtaosa julkisen sektorin energiankäytöstä tapahtuu rakennuksissa niiden käytön aikana, kun eri toimintoihin liittyvät laitteet ovat käytössä. Rakennuksissa kului energiaa 15 terawattituntia vuonna 2005. Siitä kiinteistö- ja huoneistosähköä oli 4 terawattituntia.


Toimistolaitteiden hankintaan tarkkuutta

Muuhun kuin rakentamiseen liittyvistä hankinnoista selvästi suurimmat mahdollisuudet vaikuttaa energiansäästöön ja energiankäytön tehokkuuteen sekä kasvihuonekaasupäästöihin liittyvät toimistolaitteiden hankintaan. Esimerkiksi, jos uusien tietokoneiden hankinnassa käytettäisiin kriteerinä Energy Star 2007 -vaatimuksia, saavutettaisiin yli 14 000 megawattitunnin säästö ja yli 3 200 tonnin CO2-päästöjen vähenemä vuodessa.

Pöytätietokoneiden korvaaminen kannettavilla koneilla tai Energy Star 2007 -vaatimukset täyttävien tulostimien ja kopiokoneiden hankinta auttaisi vähentämään energiankulutusta. Samoin palvelimet ja keskuskoneet, monitoimilaitteet sekä muut toimistolaitteet, kuten skannerit ja faksit, vaikuttavat julkisen sektorin energiankäyttöön ja päästöihin merkittävästi.

Myös joukkoliikennepalveluiden kalustohankinnoissa tehtävillä valinnoilla on mahdollisuuksia vaikuttaa päästöjä vähentävästi. Se edellyttää kuitenkin hankintamenettelyjen kehittämistä ja uusien moottoritekniikoiden käyttöönottoa.


Energiankulutukseen vaikuttaa myös käyttö

Kunnat ja valtio omistivat ja hallinnoivat vuonna 2005 noin yhdeksää prosenttia Suomen rakennuskannasta. Vuosina 2001-2005 valmistuneista uudisrakennuksista oli julkisia keskimäärin 8,8 prosenttia. Rakennuskannan energiankulutuksesta 13 prosenttia aiheutuu julkisista rakennuksista.

Kuntien ja valtion rakennusten energiankäytön aiheuttamat hiilidioksidipäästöt olivat noin 3,4 miljoonaa tonnia vuonna 2005. Se oli 13 prosenttia Suomen kaikkien rakennusten energiankäytöstä aiheutuneista päästöistä. Päästöistä 48 prosenttia syntyi kaukolämmön tuotannossa, 30 prosenttia sähköntuotannossa ja loput lähes kokonaan öljylämmityksessä.

Julkisellakin sektorilla rakennusten ja laitteiden käyttötottumuksiin vaikuttaminen ja oikeaan käyttöön kouluttaminen ovat tärkeä osa hankintojen energiatehokkuutta, todetaan raportissa.


Energiatehokkuus hankintakriteereihin

Energiankäytön tehokkuutta ja ympäristövaikutuksia voidaan käyttää hankintakriteereinä. Uusien hankintadirektiivien mukaan ympäristönäkökohdat sopivat hyvin hinnan ja muiden kokonaistaloudellisten perusteiden rinnalle. Ympäristömyötäiset tuotteet eivät välttämättä ole edes hankintahinnaltaan kalliimpia.

Julkisten hankintojen vaikutus energiankulutukseen ja kasvihuonekaasupäästöihin (pdf) (448 KB)

Lisätietoja:

Päivi Laitila, Motiva Oy, puh. 0424 281 212 tai 040 5255 471
Taina Nikula, Ympäristöministeriö, puh. 020 490 7308 tai 050 305 694

Julkiset hankinnat


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 2.9.2009

Tulosta sivu