Tiedotteet 2008
Pienten ja keskisuurten yrittäjien turvetuotantoa kehitettiin
Pienet ja keskisuuret yritykset tuottavat peräti 20 prosenttia 24 miljoonan kuution vuotuisesta turvetuotannosta Suomessa. Yksittäisiä turveyrittäjiä maassamme on likimain 200.
Turvetta käytetään sellaisenaan ja seospolttoaineena puu- ja peltobiomassojen kanssa. Turve parantaa puuta polttavan kattilalaitoksen toimintaa ja mahdollistaa myös peltobiomassojen käytön polttoaineena. Alan toimijat uskovat turpeen tulevaisuuteen ja haluavat kehittää omaa osaamistaan.
Turvetuotannon tehostamiseksi tarvitaan monipuolista tietoa ja tiedonvälitystä. Asiasta on tehty paljon selvityksiä ja tutkimuksia sekä laadittu ympäristömääräyksiä ja -ohjeita. Vaatimusten täyttäminen ja viranomaistiedon käyttöönotto sekä laatujärjestelmien kehittäminen vaativat yksittäiseltä yrittäjältä paljon aikaa ja muita resursseja.
Kehittämishanke ohjaa PK-yrittäjät tiedon ja yhteistyön lähteille
Jotta turveyrittäjillä olisi paremmat mahdollisuudet kehittää osaamistaan monipuolisesti, toteutettiin yhteistyössä alan toimijoiden kanssa Motivan vetämänä kaksivuotinen hanke "PK-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen". Sen avulla haluttiin helpottaa yrittäjien keskinäistä yhteistyötä sekä kokemusten ja tiedon vaihtoa, samoin yrittäjien yhteyksiä viranomaisiin, asiakkaisiin ja asiantuntijoihin.
Hankkeen tuloksena syntyneiden menetelmien ja toimintatapojen avulla voidaan parantaa turvetuotannon kausisaantoa, parantaa tuotetun turpeen ja yrityksen toiminnan laatua sekä yleisiä toimintaedellytyksiä, ja vähentää tuotannon ympäristövaikutuksia.
Hankkeen kohdealueita ovat Lappi sekä Pohjois-Pohjanmaalla Oulunkaaren, Koillismaan, Nivala-Haapajärven ja Siikalatvan seutukunnat, Keski-Pohjanmaalla Kaustisen seutukunta ja Keski-Suomessa Saarijärven ja Viitasaaren seutukunnat.
Mukana hankkeen käytännön toteuttamisessa olivat Motivan lisäksi VTT, GTK ja Ecotrac Oy. Myös turveyrittäjät ovat osallistuneet sen ohjaamiseen ja toteuttamiseen. Tärkein rahoittaja oli Keski-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksen kanavoimana Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahasto, EMOTR. Myös Suomen turvetuottajat ry, Koneyrittäjäin liitto ry, Alholmens Kraft Ab, Fortum Power and Heat Oy, Turveruukki Oy ja Vaskiluodon Voima Oy rahoittivat hanketta.
Hankkeen osa-alueet ja tulokset
Hankkeessa kehitettiin turvetuotantoalueiden hankintaa, kuivatusvesien pumppausta ja turpeen aumaus- ja varastointikäytäntöjä. Pumppauksen kehittämisellä pyrittiin vesiensuojelumenetelmien parantamiseen ja kuivatusvesien käsittelyn tehostamiseen. Lisäksi ympäristö- ja laatutoiminnan sekä viranomaisyhteydenpidon kehittäminen olivat projektin keskeisiä osa-alueita.
Tietoa koottiin asiantuntijaorganisaatioista ja turveyrittäjiltä. Valituilla tuotantoalueilla seurattiin vesien pumppaamista sekä turpeen varastointia. Kerättyä tietoa ja kokemuksia jaettiin käytännön tilanteissa tehtyjen tutustumiskäyntien yhteydessä, koulutuspäivillä ja kolmessa seminaarissa sekä kirjallisina raportteina ja ohjeina.
Kaikista osa-alueista tehtiin raportti ja lisäksi koottiin yhteenvetoraportti. Ympäristö- ja laatutoiminnan kehittämisestä valmistui toimintakäsikirjamalli viiteaineistoineen turveyrittäjien käyttöön. Turvetuotantoalueen vesien pumppauksesta ja pumppausaseman mitoituksesta laadittiin pumppausohje, joka auttaa turveyrittäjiä tuotantoalueensa kuivatusvesien pumppauksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Hanke tuotti myös jyrsinturpeen aumaus- ja varastointiohjeen sekä turvetuotantoalueiden hankintaoppaan PK-turvetuottajien käyttöön.
Hankkeen raportit ja seminaariesitykset julkaistaan Motivan www-sivuilla osoitteessa:
www.motiva.fi/pk-turve
Lisätietoja:
Ohjausryhmän puheenjohtaja Hannu Haavikko, Suomen turvetuottajat ry, puh. 050 596 0600
Hankkeen projektipäällikkö Ari Erkkilä, VTT, puh. 020 722 2684, ari.erkkila@vtt.fi
Hankkeen vastuullinen johtaja Osmo Nojonen, Motiva Oy, puh. 0424 281 225, 0400 475 912, osmo.nojonen@motiva.fi
Hankkeen raportit:
Kallio, E. ja Erkkilä, A. 2007. Turvetuotantoalueen kuivatusvesien pumppaus. PK-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen. VTT. Tutkimusraportti VTT-R-10670-07. 51 s. + liitt. 23 s.
Paappanen, T. ja Erkkilä, A. 2007. Jyrsinturpeen aumaus- ja varastointiohje. PK-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen. VTT. Tutkimusraportti VTT-R-10710-07. 13 s.
Salo, H. 2007. Toimintakäsikirjamalli. Pk-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen. Laatu- ja ympäristöosio. Ecotrac Oy. Sähköisesti muokattava raportti. www.motiva.fi/pk-turve
Virtanen, K. ja Hirvasniemi, T. 2007. Turvetuotantoalueiden hankintaopas PK-turvetuottajille. Geologian tutkimuskeskus. Turvetutkimusraportti 379. 43 s. + 4 liitettä.
Erkkilä, A., Kallio E., Paappanen T., Virtanen K. ja Salo H. 2007. PK-yrittäjien turvetuotannon kehittäminen - Loppuraportti. VTT. Tutkimusraportti VTT-R-10667-07. 17 s. + liitt. 3 s.

