Tiedotteet 2008
Tehoa koko logistiseen ketjuun
Kuljetusketjujen energiatehokkuus on näkyvästi esillä Logistics 08 -messuilla torstaina 17.4.2008 Wanhassa Satamassa Helsingissä. Torstaina klo 10 jaetaan Green Freight and Logistics -palkinnot. Kuljetusten katselmuksia esitellään Motiva Oy:n messuosastolla sekä tietoiskussa.
Motiva Oy ja WSP Finland Oy ovat yhdessä toteuttaneet EU:n komission Euroopan älykäs energiahuolto -ohjelman INTERACTION-hankkeen Suomen osuutta. Hankkeessa on mukana kuusi EU-maata, ja se pyrkii vähentämään tavarankuljetusten kustannuksia, energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä.
INTERACTION-hankkeen etenemistä ja tuloksia esitellään laajasti alan asiantuntijoille Euroopassa. Suomesta mukana on 14 yritystä elintarviketeollisuudesta, kaupan alalta sekä kuntasektorilta. Hankkeen Green Freight and Logistics -kilpailussa palkitaan ensin kansallisesti parhaat logistiikan tehostamissuunnitelmat, voittaja osallistuu syksyllä toteutettavaan kansainväliseen kilpailuun.
Logistics 08 -messuilla annettiin parhaasta suunnitelmasta palkinto Munakunta-konsernille. Suunnitelman mukaisten toimenpiteiden toteuttaminen tehostaa kuljetuksia niin, että kananmunien keräilykuljetuksista aiheutuvat päästöt ja kustannukset vähenevät.
Lisäksi kunniamaininnat myönnettiin Wulff Oy Ab:lle päästöjen ja kustannusten vähentämisestä tuotteiden jakelun innovatiivisella optimoinnilla sekä Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:lle kuljetusten ympäristötehokkuuden parantamisesta liittämällä EURO IV-päästövaatimukset uusiin urakkasopimuksiin.
Vuosina 2006–2008 toteutettavaa INTERACTION-hanketta tukevat liikenne- ja viestintäministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Palkinnot jaetaan INTERACTION: Kuljetusten energiatehokkuus -seminaarissa Logistics08 -messuilla torstaina 17.4.2008 klo 10–12.
Kuljetukset vahvasti mukana uusissa energiatehokkuussopimuksissa
Suomessa valtiovallan ja eri toimialojen välillä on solmittu energiatehokkuussopimukset. Uudet sopimukset vuosille 2008–2016 allekirjoitettiin joulukuussa 2007 ja tammikuussa 2008.
Eri alojen sopimusten toimenpideohjelmissa mainitaan kuljetusten tehostaminen ja kuljetusketjujen energiakatselmukset keinona energiatehokkuuden aikaansaamisessa ja todentamisessa. Sopimukseen sitoutunut yritys sitoutuu tavoitteeseen, jonka mukaan kuljetuksia tehostetaan ja logistiikkaa sekä energiankäyttöä parannetaan yhdessä kuljetuspalveluja tarjoavien yritysten kanssa.
Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön vastuulla. Ne kattavat teollisuuden, palvelut ja energia-alan. Höylä III -sopimus käsittää öljylämmityskiinteistöt sekä lämmitys- ja liikennepolttonesteiden jakelun. Kunta-alalla on erikseen isommille kaupungeille ja kuntayhtymille suunnattu energiatehokkuussopimus ja pienemmille kunnille energiaohjelma. Liikenteen energiatehokkuussopimuksissa ovat mukana tavarankuljetukset ja logistiikka sekä joukkoliikenne, ja niistä vastaa liikenne- ja viestintäministeriö.
Kuljetusketjujen energiakatselmukset
Katselmusten tavoitteena on kuljetusten kustannustehokkuuden parantaminen sekä energiankäytön ja hiilidioksidipäästöjen vähentäminen. Kuljetuksia tilaavalla yrityksellä on mahdollisuus kuljetuksia tehostamalla vähentää kuljetuskustannuksiaan jopa 10 prosenttia, samalla myös kuljetuksista aiheutuvat hiilidioksidipäästöt vähenevät vastaavasti.
Energiakatselmukset tehdään aina yhteistyössä kuljetusten tilaajan ja kuljetusliikkeen kanssa.
Kuljetusketjujen energiakatselmuksista saa lisätietoa Logistics08-messuilla: tietoisku 17.4.2008 klo 9.30–9.50 kabinetti E108.
Lisätietoja:
- Seppo Pyrrö, Motiva Oy, puh. 0424 281 214, seppo.pyrro@motiva.fi
- Kari Lautso, WSP Finland Oy, puh. (09) 6158 1381, kari.lautso@wspgroup.fi
Lisää verkossa: www.motiva.fi/interaction
- INTERACTION: Kuljetusten energiatehokkuus -seminaarin esitykset
- Kuljetusten parhaita käytäntöjä - esimerkkikortti: Munakunta kehittää kananmunien keruukuljetuksia
- Kuljetusketjujen energiakatselmus

