Tiedotteet 2009

5.10.2009 9.00

Energiansäästöviikkoa viettää jo yli 350 yritystä

Energiansäästöviikkoa vietetään tällä viikolla sadoissa työyhteisöissä, kouluissa ja muissa organisaatioissa. Motiva sparraa viettäjiä, ja toimii itse esimerkkinä. Motivan energialuokkatestillä voi jokainen energiankäyttäjä tarkistaa myös oman henkilökohtaisen energialuokkansa.

Energiansäästöviikkoa viettää jälleen ennätysmäärä yhteisöjä, kaikkiaan yli 350 kappaletta. Kampanjan käynnistänyt Motiva toimii energiansäästön koordinaattorina ja palkitsee vuosittain parhaimmat energiansäästöön liittyvät tempaukset. Motivan oma energiansäästöviikon energiateko on vihreän sähkön käyttöön siirtyminen. Motiva hankkii toimistonsa sähkönkäyttöä vastaavan määrän vihreän sähkön sertifikaatteja.

– Olemme vuosien varrella toteuttaneet monenlaisia energiansäästötoimenpiteitä, Motivan toimitusjohtaja Jouko Kinnunen sanoo. – Minimoidaksemme autoilua toimistomme sijaitsee tarkoituksella hyvien liikenneyhteyksien päässä, ja rohkaisemme hyötyliikuntaan varaamalla kellaristamme parkkitilaa myös pyöräileville motivalaisille. Henkilökunnallamme on käytössä julkisen liikenteen työsuhdematkalippu. Kopiokonetulostukset otamme aina kaksipuoleisina ja kokousten ajaksi meillä sammutetaan työpisteistä valot ja tietokoneen näytöt, Kinnunen jatkaa.

Testaa energialuokituksesi

Osviittaa omasta energiankäytöstä saa tekemällä Motivan ”Millainen energiankäyttäjä olet” -testin, joka antaa energialuokituksen erinomaisesta A:sta välttävään G:hen. Testi löytyy sekä Motivan että Energiansäästöviikon verkkosivuilta.

Kampanjan verkkosivuilta löytyy myös lista viikon viettäjistä – kaupungeista ja kunnista, oppilaitoksista ja päiväkodeista sekä yrityksistä – ja ohjeita energiansäästöön omassa arjessa. Sivuilta voi tarkistaa oman paikkakuntansa Energiansäästöviikon viettäjät.

Mukana Energiansäästöviikon vietossa ovat tänä vuonna muun muassa Nokia Oyj, Kone Oyj, SOK, Sitra, TeliaSonera Finland Oyj, Finnair Oyj, IKEA Oy, Rautaruukki Oyj, Siemens Oy, Veikkaus Oy, VR-yhtymä Oy ja YLE.

Energiansäästöviikkoa on vietetty jo yli kymmenen vuoden ajan työyhteisöissä ja oppilaitoksissa. Energiansäästöviikon tarkoituksena on viikon ajan kiinnittää huomiota omiin energiankäyttötapoihin, ja tarkistaa pinttyneitä energiaa tuhlaavia tottumuksia. Energiansäästöviikkoa koordinoi Motiva, joka näyttää esimerkkiä järkevässä energiankäytössä.

Lisätietoja:

Suvi Salmela, projektipäällikkö, Motiva Oy, puh. 0424 281 228, suvi.salmela@motiva.fi

Kirsi Gimishanov, viestintäpäällikkö, Motiva Oy, puh. 0424 281 223, kirsi.gimishanov@motiva.fi

www.energiansaastoviikko.fi
www.motiva.fi

Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 3.9.2010

Poutapilvi web design - P4