Tiedotteet 2009
9.10.2009 14.12
Motivan tuulivoimakiertue Lapissa ja Kainuussa
Suomen ilmasto- ja energiastrategiassa on asetettu tavoitteeksi yhteensä noin 2 000 megawatin tuulivoimakapasiteetti vuonna 2020. Työ- ja elinkeinoministeriö antoi esityksensä tuulivoimalla tuotetun sähkön syöttötariffista eli takuuhinnasta syyskuun lopulla. Uusia tuulivoimahankkeita on vireillä runsaasti eri puolilla Suomea, myös Lapin meri- ja tunturialueilla. Motiva järjestää keskustelutilaisuuksia, joissa voi tutustua uusiin tuulivoimasuunnitelmiin.
Tilaisuuksissa keskustellaan esitetystä syöttötariffista, Suomen energiahaasteista, paikallisista tuulivoimahankkeista, tuulivoimatekniikan rakentamisprosessista, ympäristövaikutuksista ja taloudellisuudesta. Myös parhaillaan Ilmatieteen laitoksella työn alla olevaa uutta Tuuliatlasta esitellään tilaisuudessa.Tilaisuudet järjestetään Muoniossa, Rovaniemellä ja Kajaanissa.
Tilaisuuksien aikataulu
MUONIO
13.10.2009, klo 17-19, Yläkoulun auditoriossa, Opintie 8, MUONIOMuonion tuuliseminaarissa tiistaina 13. lokakuuta kuullaan Motivan asiantuntijoiden lisäksi wpd Finland Oy:n toimitusjohtaja Esa Holttista, joka esittelee yhtiön ja Metsähallituksen Muonion Mielmukkavaaran tuulipuistosuunnitelmaa. Hanke on nyt YVA-menettelyn toisessa vaiheessa, jonka maastotyöt ovat parhaillaan käynnissä.
ROVANIEMI
14.10.2009, klo 17-19, Rovaniemen kaupungin Tiroli-Sali, Rovakatu 2Keskiviikkona 14. lokakuuta tuulesta keskustellaan Rovaniemellä. Paikalla on Motivan asiantuntijoiden lisäksi Metsähallituksen Laatumaan tuulivoimapäällikkö Erkki Kunnari kertomassa Metsähallituksen tuulivoimasuunnitelmista.
KAJAANI
28.10.2009, klo 17-19, Kajaanin valtuustosali, Pohjolankatu 13, KAJAANILisätietoa:
Olli Laitinen, Motiva oy, puh. 0424 281 238, olli.laitinen@motiva.fi
Iiris Lappalainen, Motiva Oy, puh. 0424 281 227, iiris.lappalainen@motiva.fi

