Tiedotteet 2009
30.6.2009 15.08
Rakentamismääräykset ohjaavat energiatehokkuuteen - uusi esite ilmestynyt
Rakennus ja siihen kiinteästi liittyvät laitteet täytyy Suomessa suunnitella ja rakentaa niin, etteivät ne kuluta tarpeettomasti energiaa. Samalla tulee huolehtia hyvästä sisäilmasta ja rakenteiden oikeasta kosteusteknisestä toimivuudesta. Koska talo on kokonaisuus, sen toteuttamista säätelevät rakentamismääräyksetkin muodostavat kokonaisuuden.
Rakentamismääräyskokoelman erityisesti energiankäyttöön vaikuttavat määräykset on julkaistu helppolukuisena koosteena ympäristöministeriön ja Motivan laatimassa oppaassa.
Suomessa rakennusten energiatehokkuutta ohjaavat monet maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvat rakentamismääräyskokoelman osat. Ne velvoittavat ja opastavat rakennuttajaa tekemään energiatehokkaita ratkaisuja.
Nykyiset energiaan liittyvät rakentamismääräykset tulivat voimaan vuoden 2008 alussa. Määräykset ovat nyt uudistumassa, ja ne tulevat kiristymään vuonna 2010.
Määräysten muuttuessa on rakentajien ja rakennuttajien kiinnitettävä energiatehokkuuteen ja energiatekniikkaan entistä enemmän huomiota. Rakentamismääräykset eivät ole vain viranomaisten vaatimuksia, vaan oikeisiin ratkaisuihin velvoittavia määräyksiä ja opastavia ohjeita. Ne määrittävät vaatimusten mukaisen tason: jotta talo kuluttaisi mahdollisimman vähän energiaa, kannattaa rakentaa parempaa kuin rakentamismääräykset edellyttävät.
- Määräysten muuttuessa kannattaa myös tavallisen hartiapankkirakentajan tutustua muutoksiin, jotta rakennushankkeen kuluessa ei törmättäisi yllättäviin ongelmiin. Yhteistyö sekä selkeästi määritellyt yhteiset energiankulutuksen tavoitteet osaavan suunnittelijan kanssa on yhä tärkeämpää, korostaa yli-insinööri Pekka Kalliomäki ympäristöministeriöstä.
Käytännöllinen mittari rakennusten energiatehokkuuden vertailuun on energiatodistus. Energiatodistus vaaditaan kaikilta uudisrakennuksilta sekä olemassaolevien rakennusten myynnin ja vuokrauksen yhteydessä yli kuuden asunnon asuinrakennuksilta.
Päivi Laitila Motivasta suosittelee hankkimaan olemassaoleviin rakennuksiin energiatodistuksen erilliseltä energiatodistuksen antajalta. Tällöin energiatodistuksessa annetaan myös toimenpide-ehdotuksia energiatehokkuuden parantamiseksi.
"Rakentamismääräykset ohjaavat energiatehokkuuteen" -opas löytyy sekä ympäristöministeriön että Motivan verkkosivuilta. Opasta voi myös tilata Motivasta. Materiaali on julkaistu sekä suomeksi että ruotsiksi.
Lisätietoja:
Ympäristöministeriö
yli-insinööri Pekka Kalliomäki, puh. 050 572 6359
www.ymparistoministerio.fi
Motiva Oy
johtava asiantuntija Päivi Laitila, puh. 0424 281 212
Pätevöityneet energiatodistusten antajat sivustolla: www.motiva.fi/energiatodistus
Rakentamismääräykset -esite on ladattavissa sähköisesti osoitteesta: www.motiva.fi/julkaisut/rakentaminen/rakentamismaaraykset_ohjaavat_energiatehokkuuteen.shtml
ja
www.motiva.fi/julkaisut/rakentaminen/svenska/byggbestammelserna_styr_mot_energieeffektivitet.1073.shtml

