Muut tiedotteet 2006
Uusi energiatoimisto aloitti Etelä-Pohjanmaalla
Etelä-Pohjanmaan energiatoimisto avasi ovensa Lapualla heinäkuussa. Toimisto pyrkii levittämään tietoa ja osaamista energiansäästöstä ja uusiutuvasta energiasta alueensa yrityksiin, yhteisöihin ja kotitalouksiin.
Uusi energiatoimisto keskittyy uusiutuvan energian käytön edistämiseen, energiaomavaraisuuden kasvattamiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen Etelä-Pohjanmaalla. Toimisto pyrkii myös lisäämään lämpöpumpputeknologian tunnettuutta. Yhteisöjä, yrityksiä ja kotitalouksia uudistuneisiin energia-aatoksiin herätellään neuvonnan, tiedotuksen ja koulutuksen avulla.
”Etelä-Pohjanmaan energiatoimisto, Thermopolis Oy, on puolueeton ja riippumaton voittoa tuottamaton yleishyödyllinen yhtiö. Sen palveluajatuksena on olla alueellaan näkyvä energia-alan vaikuttaja ja luotettava kumppani”, sanoo toimiston toimitusjohtaja Hannu Mars.
Etelä-Pohjanmaan energiatoimiston tavoitteena on olla mukana kehittämässä ja rakentamassa uusia kotimaisiin biopolttoaineisiin perustuvia energiajärjestelmiä ideasta toimivaksi liiketoimintakonseptiksi ja edistää näin alueellista energiaomavaraisuutta ja energiatietoutta.
Toimistoa rahoittavat muun muassa Euroopan älykäs energiahuolto -ohjelma, Etelä-Pohjanmaan liitto sekä alueen energia-alan yritykset. Thermopolis Oy:n osakkaina ovat Ilmajoen kunta, Lapuan kaupunki, Kiviristin Lämpö Oy, Seinäjoen Energia Oy, Suomen Lämpöpumpputekniikka Oy ja veljekset Ala-Talkkari Oy. Toimintaa tukevat myös Kvaerner Power Oy ja Oy Merinova Ab.
Suomessa on nyt kahdeksan alueellista energiatoimistoa. Ne ovat osa eurooppalaista noin neljänsadan alueellisen energiatoimiston verkostoa.
Etelä-Pohjanmaan toimistossa työskentelee kolme henkilöä toimitusjohtaja Hannu Mars, energia-asiantuntija Sanna-Leena Huhtasalo ja energianeuvoja Aija Myyryläinen.
Lisätietoja:
Hannu Mars, puh. 044 4384 200, hannu.mars@thermopolis.fi
Thermopolis Oy, Poutuntie 17, 62100 LAPUA

