Muut tiedotteet 2007

5.9.2007

FINBIO: Bioenergian käytön kasvu ei saa uhata metsäteollisuuden raaka-aineen saantia

Suomen metsäteollisuus suhtautuu myönteisesti uusiutuvien energiamuotojen käytön lisäämiseen. Bioenergian käyttöä ei pidä kuitenkaan lisätä metsäteollisuuden puuraaka-aineen saatavuuden kustannuksella. Näin totesi Metsäteollisuus Ry:n energia- ja ympäristöpäällikkö Stefan Sundman Bioenergy 2007 -konferenssissa Jyväskylässä keskiviikkona.

– Puun jalostaminen metsäteollisuuden ja muiksi tuotteiksi pitää olla ensisijainen puun käyttötapa. Bioenergian tuottamiseen kannattaa käyttää vain se osa puuraaka-aineesta, joka ei sovellu jalostettavaksi. Teollisuuden raaka-aineeksi kelpaavan puun polttaminen olisi jättimäinen taka-askel kestävän kehityksen periaatteille. Bioenergian käytön kasvun pitäisikin perustua markkinatalouteen eikä tukiaisiin, jotka ovat kalliita niin yhteiskunnalle kuin kuluttajallekin, Sundman sanoi.

Hän painotti sitä, että metsäteollisuuden menestys edistää Suomessa automaattisesti bioenergian tuotantoa, koska teollisuus käyttää puuta tehokkaasti sekä puunjalostukseen että energiantuotantoon. Suomessa metsäteollisuus tuottaa ja käyttää 80 prosenttia kaikesta bioenergiasta. Noin 40 prosenttia metsäteollisuuden puuraaka-aineesta hyödynnetään jossain tuotannon vaiheessa energiana.

– Kannattaa muistaa myös, että Suomen metsäteollisuuden tuotteita, paperia ja puutuotteita voidaan käyttää niiden elinkaaren lopussa energiantuottamiseen. Ne ovat itse asiassa suuri bioenergiaputki Suomesta Keski-Eurooppaan ja muualle maailmaan.

Metsäteollisuuden tarpeiden ensisijaisuutta kannattaa tarkastella Sundmanin mielestä myös työllistävyyden näkökulmasta. Uudet tutkimukset osoittavat, että Keski-Euroopassa puun käyttö jalostukseen ja sen yhteydessä tapahtuvaan energiantuotantoon työllistää 13 kertaa enemmän kuin pelkkä puun käyttö energiana.

– Euroopan komissio on laskenut, että uusiutuvan energian käytön kasvu luo Eurooppaan yli 140 000 uutta työpaikkaa. On tärkeää kuitenkin varmistaa, ettei näiden työpaikkojen syntyminen uhkaa puunjalostuksen kolmea miljoonaa olemassa olevaa työpaikkaa, Sundman muistutti.

Stefan Sundman puhui Bioenergy 2007 -konferenssissa, joka kokoaa Jyväskylään 3-6.9. yhteensä yli 500 osallistujaa. Konferenssi, siihen liittyvät kohderetkeilyt keskisuomalaisiin bioenergian tuotanto- ja käyttökohteisiin ja samanaikaisesti järjestettävä ”Puu ja Bioenergia” -messut Jyväskylän Messuhallissa tarjoavat oivan näyteikkunan Suomen bioenergiaosaamisesta, tavoitteista ja teknologiasta. Samalla saadaan paljon lisätietoa alan kehityksestä eri puolilla maailmaa.

Konferenssin pääjärjestäjänä on FINBIO – Suomen Bioenergiayhdistys ry. Järjestöön kuuluu yli 100 energia-alan organisaatiota.

Lisätietoja:

konferenssin puheenjohtaja, professori Dan Aslund, puh. 0207639 604, dan.asplund@finbio.fi

viestintäpäällikkö Mia Savolainen, Finbio, puh. 0207 639 602, mia.savolainen@finbio.fi


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 21.5.2012

Tulosta sivu