Muut tiedotteet 2007

17.9.2007

Hengitysliitto Heli: Vältä savuhaitat polttamalla puuta oikein

Lämmityskauden alkaessa pientaloalueilla saatetaan usein kärsiä savuhaitoista, jotka olisivat vältettävissä.

– Oikeilla polttotavoilla yksittäinen asukas voi vaikuttaa merkittävästi asuinalueensa hengitysilman laatuun ja naapurisopuun. Puuta myös kuluu vähemmän ja hormit pysyvät puhtaampina, kun poltetaan oikein, kertoo Hengitysliitto Helin ilmansuojeluasiantuntija Tuija Stambej.

– Märkien puiden ja roskien poltto voi helposti kohottaa esimerkiksi varaavassa takassa haitalliset päästöt 5-10 -kertaisiksi verrattuna saman tulisijan hyvään käyttöön, hän toteaa.

Myös tulisijan kunto vaikuttaa poltossa syntyvien päästöjen määrään, turvallisuuteen ja energiatehokkuuteen.

Hengitysliitto Heli haluaa Polta puuta puhtaasti -kampanjallaan edistää puun oikeaa polttoa ja ehkäistä huonosta poltosta aiheutuvia ilmanlaatu- ja terveyshaittoja. Viime keväänä käynnistyneen Polta puuta puhtaasti -kampanjan yleisötilaisuudet osoittivat, että tiedolle puun pienpoltosta, tulisijojen käytöstä ja vääränlaisten polttotapojen päästöistä on käyttöä.

– Lakia pienpolton päästörajoituksista vasta valmistellaan Suomessa, mutta rajoitukset tulevat koskemaan vain uusia lämmityslaitteita. Siksi haluamme vedota suoraan puunpolttajiin hengitysilmaan pääsevien pienhiukkasten ja muiden epäpuhtauksien määrän vähentämiseksi, Tuija Stambej sanoo. Eniten savuhaitoista kärsivät astmaatikot, pienet lapset sekä hengitys- ja sydänsairauksia sairastavat vanhukset.

Polta puuta puhtaasti -kampanjaa jatketaan yhteistyössä Nuohousalan Keskusliiton, K-Raudan, VV-Auton ja Harvian kanssa.

Polta puuta puhtaasti -tapahtumien ajankohdat ja paikat:

15.9. Imatra
22.9. Kotka
29.9. Tampere
6.10. Joensuu
20.10. Vaasa
27.10. Espoo

Kaikki tapahtumat järjestetään lauantaisin kello 10-14 K-Rautojen parkkialueilla. Tapahtumista voi noutaa itselleen maksuttomat oppaat Savumerkit – Opas puun pienpolttoon (Heli & YTV) ja Pätkittäin puulämmityksestä (Motiva, Heli ja Nuohousalan keskusliitto).

Polta puuta puhtaasti -kampanjaa rahoittaa ympäristöministeriö.

Lisätietoja kampanjasta puhtaasta puun poltosta:

www.heli.fi/poltapuutapuhtaasti

Tuija Stambej, ilmansuojeluasiantuntija, Hengitysliitto Heli
020 757 5108, 040 562 0396, tuija.stambej@heli.fi

Kuvia puun sytyttämisestä ja haastattelupyynnöt:

Sari Sakala, tiedottaja, Hengitysliitto Heli
020 757 5123, sari.sakala@heli.fi


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 21.5.2012

Tulosta sivu