Muut tiedotteet 2007
Kuntaliitto: Kuntien toimet merkittäviä ilmastonmuutoksen hillinnässä
Kunnat voivat energian tuottajina ja kuluttajina vaikuttaa merkittävästi kasvihuonepäästöjen syntymiseen. Yhdyskuntasuunnittelulla kunnat vaikuttavat esimerkiksi kansalaisten liikkumistarpeista aiheutuviin päästöihin.
Kahdentoista suurimman kaupungin energiantuotannon hiilidioksidipäästöt muodostavat noin 15 prosenttia maan kokonaispäästöistä. Kunnan oman energiankäytön ja yhdyskuntien jätehuollon osuus kasvihuonekaasupäästöistä on suuruusluokaltaan 10-12 prosenttia. Liikenteen osuus päästöistä on viidennes.
Kaavoituksen ratkaisuilla voidaan vähentää päästöjä ja varautua ilmastonmuutokseen
Asutuksen hajautuminen laajalle alueelle johtaa pidentyviin matkoihin, yksityisautoilun lisääntymiseen ja liikenteen päästöjen kasvuun. Liikennemääriä voidaan vähentää ja parantaa joukkoliikenteen edellytyksiä tiivistämällä kaupunkirakennetta.
– Päästöjen vähentämisen kannalta on oleellista kaavoittaa uudet asuinalueet niin, että julkisen liikenteen järjestäminen ja käyttö sekä kaukolämpöverkon rakentaminen ja siihen liittyminen muodostuvat palvelujen tarjoajille ja asukkaille taloudellisesti houkutteleviksi vaihtoehdoiksi, toteaa Kuntaliiton kehittämisinsinööri Paavo Taipale.
Kaavoituksella vaikutetaan rakentamisen ja asumisen lisäksi myös yhdyskuntateknisten verkostojen sijoittumiseen ja kunnan sopeutumisedellytyksiin tuleviin ilmasto-oloihin. Verkostojen laajuus lisää niiden ylläpidon tarvetta ja haavoittuvuutta ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvien poikkeuksellisten sääilmiöiden aikana.
– Esimerkiksi myrskyjen aiheuttamat tuhot ja sähkökatkokset uhkaavat pahimmillaan kuntien keskeisten palveluiden järjestämistä, kuten sairaanhoitoa tai vedenjakelua, Taipale sanoo.
Yhdyskuntarakennetta tiivistettäessä on kuitenkin varattava riittävästi alueita hulevesien keräilyyn ja johtamiseen maan pinnalla. Laajojen vettä läpäisemättömien pintojen muodostumista tulee välttää.
Taipaleen mukaan kuntien ilmastonmuutokseen valmistavan työn tuleekin lähteä yhdyskunnan kriittisimpien toimintojen kartoituksesta. Näin voidaan minimoida esimerkiksi poikkeuksellisista myrskyistä, tulvista tai kuivuuskausista aiheutuvat tuhot kuntien alueilla ja varmistaa tärkeimpien palveluiden toimivuus myös poikkeuksellisissa olosuhteissa.
Kunnat vaikuttavat ilmastonmuutokseen omalla energiankäytöllään
Kallistuva energia houkuttelee kuntia säästämään energiakustannuksissa. Kuntien rakennuksissa, kuten kouluissa ja sairaaloissa, arvioidaan olevan säästettävissä lämmityksessä yli 10 prosenttia ja sähkössä 6-8 prosenttia.
– Tämä on käytännössä rahaa, joka menee tällä hetkellä taivaan tuuliin. Näkyvissä ei ole myöskään energian hintojen alentumista tulevaisuudessa, toteaa Kuntaliiton energiainsinööri Kalevi Luoma.
Energiansäästötyöhön on kunnissa jo tartuttu. Esimerkiksi Tampereella järjestelmällisellä energiansäästöllä saavutettiin 2,5 miljoonan euron taloudellinen hyöty vuonna 2005.
Kunnat ovat merkittäviä energian tuottajia
Suomen sähköntarpeesta noin 15 prosenttia tuotettiin vuonna 2005 kuntien omistamissa energialaitoksissa tai -yhtiöissä. Alue- ja kaukolämmön tuotannosta kuntien osuus on yli 80 prosenttia.
Sopivilla polttoainevalinnoilla kunnilla on mahdollisuus tuottaa ympäristöystävällisempää sähköä ja lämpöä. - Sähköenergian kallistuessa ja aluelämmityksen laajentuessa edellytykset sähkön ja kaukolämmön yhteistuotantoon pienemmissäkin yksiköissä paranevat, sanoo energiainsinööri Kalevi Luoma.
Energian tuotantolaitoksen polttoainevalinta tai rakennukseen valittava lämmitystapa vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöihin kymmeniä vuosia eteenpäin. Tuntuvien päästövähennysten aikaansaamiseksi on pystyttävä vaikuttamaan sekä kulutettavan energian määrään että lämmitysmuotoon ja polttoainevalintoihin.
– Kunnille tulisi antaa mahdollisuus ohjata kaavamääräyksillä uusien rakennusten lämmitystapavalintoja. Tällöin voitaisiin varmistaa paikallisesti ja ilmaston kannalta edullisimpien uusiutuvien energialähteiden käyttö sekä uusien rakennusten liittäminen alue- tai kaukolämmön piiriin, Luoma kertoo.
Ilmastokampanjasta apua kunnille
Kuntien ilmastokampanja auttaa kuntia ilmastonmuutoksen jarruttamisessa. Kampanjassa olevat kunnat voivat selvittää kasvihuonekaasujen päästötilanteensa. Lisäksi kampanja tukee kuntia päästöjä vähentävien keinojen mietinnässä.
Kampanjassa on mukana tällä hetkellä 49 kuntaa, joissa asuu noin puolet maamme väestöstä. Esimerkiksi Kuopio on toteuttamassa omaa ilmastostrategiaansa kampanjan puitteissa.
Lisätietoja:
Paavo Taipale, kehittämisinsinööri, puh. 09 771 2557, 050 380 8368
Kalevi Luoma, energiainsinööri, puh. 09 771 2556, 0500 824 641
Lisätietoja kunnista:
Kokkola (varautuminen ilmastonmuutoksen seurauksiin):
ympäristösihteeri Juhani Hannila, puh. 044 780 9307
Kuopio (ilmastotyö):
ympäristönsuojelutarkastaja Erkki Pärjälä, puh. 044 718 2142
DI Mikko Savastola, puh. 017 182 149
Tampere (energian säästäminen):
ympäristötietokeskus Moreenia, toimitusjohtaja Suvi Holm, puh. 040 704 4099

