Muut tiedotteet 2007

27.6.2007

Taloudellinen ajaminen ja tieliikenteen turvallisuuden parantaminen tukevat toisiaan

Rahallinen säästö motivoi autoilijoita eniten. Shellin teettämä maailmanlaajuinen tutkimus paljastaa, mitä autoilijat ajattelevat taloudellisesta ajotavasta. Tärkein motivoiva tekijä on rahallinen säästö, mutta taloudellisella ajotavalla vaikutetaan myös tieliikenteen turvallisuuteen ja ympäristöön.

Shell julkisti uuden maailmanlaajuisen ohjelman, jonka tavoitteena on auttaa autoilijoita säästämään polttoainetta sekä samalla vaikuttaa asenteisiin tieliikenteessä ja liikenteen ympäristövaikutuksiin. Polttoaineen kulutuksessa säästämistavoite on vähintään 10 prosenttia.

– Jos kaikki maailman autoilijat käyttäisivät 10 prosenttia vähemmän polttoainetta, laskelmien mukaan polttoainekulutus laskisi arviolta 170 miljardia litraa1 vuodessa. Vertailun vuoksi tämä on lähes sama kuin ihmisten vuodessa juoman pullotetun veden määrä2, sanoo huoltamotoiminnan johtaja Olli Vesamo Shellistä.

– Tavoite on saavutettavissa harjoituksella ja käytännön vinkkien avulla. Oma ajotyyli ja auto on opittava tuntemaan. Taloudellisen ajamisen vinkit ovat yksinkertaisia, toteaa Motivan liikenteen energia-asiantuntija Seppo Pyrrö.

Taloudellisen ajamisen hankkeen eri vaiheissa Shell järjestää tapahtumia ja jakaa tietoa useita eri kanavia pitkin. Kuluttajat voivat kampanjan aikana mm. osallistua kilpailuun, jossa palkintona on taloudelliseen ajamiseen kehitettyä Shell 95 -bensiiniä. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu tekstiviestillä, ja lähettäjä saa paluuviestinä ohjeet siitä, mistä saa kännykällä helposti ja nopeasti vinkkejä taloudelliseen ajamiseen.

Taloudellisen ajamisen asennetutkimus

Autoilijoiden asenteet taloudellista ajamista kohtaan kartoitettiin Shellin teettämässä tutkimuksessa3, johon osallistui 3 326 haastateltavaa 11 maasta. Kansainväliseen tutkimukseen kuuluivat Australia, Chile, Tanska, Saksa, Hong Kong, Malesia, Alankomaat, Uusi-Seelanti, Filippiinit, Singapore ja Iso-Britannia. Taloudellista ajotapaa kartoitettiin myös Suomessa kyselyllä 1 000 autoilijalle, ja sen tulokset julkistetaan heinäkuun aikana.Tutkimus osoittaa, että vain harvat autoilijat ovat tietoisia kaikista tekijöistä, joilla polttoainetta voi säästää.

Raportista kävi ilmi muun muassa seuraavaa:

  1. Yli kuusi henkilöä kymmenestä ei ole koskaan panostanut taloudelliseen ajotapaan.
  2. Vain yksi kolmesta autoilijasta voidaan laskea taloudellisiin autoilijoihin, jotka aktiivisesti etsivät tapoja vähentää polttoainekulutusta.
  3. 53 prosenttia autoilijoista, jotka eivät tällä hetkellä panosta taloudelliseen ajotapaan voisivat muuttaa ajotapaansa, jos heillä olisi käytössään enemmän aiheeseen liittyvää tietoa, neuvoja tai ohjausta.
  4. Taloudellisen ajotavan suurin puolesta puhuva seikka on rahan säästäminen. Kaksi kolmesta autoilijasta ei muuttaisi ajotapojansa, jos he eivät tietäisi säästävänsä kuluissa.
  5. Vaikka raha onkin tärkeä tekijä, puolet haastatelluista olisi halukkaita muuttamaan ajotapaansa mikäli he tietäisivät tämän edistävän ympäristön tilaa ja hyvinvointia.
  6. Suurin osa taloudellisen ajotavan kannattajista on yli 45-vuotiaita.
  7. Suurin osa haastatelluista (70 %) ottaa huomioon polttoaineenkulutuksen uutta autoa ostaessaan.
  8. Miehet ovat taipuvaisempia seuraamaan polttoaineen kulutusta kuin naiset.

Suurin osa autoilijoista ei aktiivisesti paranna ajotapansa taloudellisuutta esim. tarkkailemalla polttoainekulutusta litraa / 100 km kohden. Tämän taloudelliseen ajotapaan passiivisesti suhtautuvan ryhmän lisäksi on olemassa ryhmä taloudellisesta ajotavasta kiinnostuneita. He ovat valmiita muuttamaan ajotapaansa, mutta eivät tällä hetkellä tee aktiivisesti mitään asian eteen. Tämän ryhmän vastakohtana ovat skeptisesti taloudelliseen ajotapaan suhtautuvat, jotka eivät tiedä aiheesta eivätkä ole kovin halukkaita muuttamaan toimintaansa aktiivisempaan suuntaan.

Useimmat autoilijat ovat halukkaita saamaan lisää tietoa aiheesta, mutta he eivät tarkalleen tiedä mistä hakea tietoa. Autoilijat ovat valmiita muuttamaan ajotapaansa, kun saavat lisätodisteita taloudellisen ajamisen hyödyistä.

Asenteissa oli suuria eroja polttoaineen säästämisen suhteen. Epäilevimmin polttoaineiden säästämiseen suhtautuivat singaporelaiset, joista vain yksi prosentti oli kiinnostunut polttoaineen säästämisestä. Länsimaisissa teollisuusmaissa oltiin tutkimuksen perusteella valmiimpia säästämään polttoainetta.

Taloudellinen ajaminen on kokonaisuus, joka vaikuttaa talouteen, ympäristöön ja liikenneturvallisuuteen

Motivan liikenteen energia-asiantuntija Seppo Pyrrö korostaa, että taloudellinen ajaminen on kokonaisuus, joka alkaa jo ajoneuvon hankinnasta.

– Se alkaa siitä, että hankitaan sopivan kokoinen ja tehoinen auto. Usein esimerkiksi katumaasturit voivat olla todelliseen käyttötarkoitukseen nähden täysin ylimitoitettuja. Kannattaa muistaa, että uusien pienempienkin autojen moottorit ovat varsin tehokkaita. Säästöä syntyy siis jo hankintavaiheessa, vakuutusmaksuissa, rengas- ja huoltokustannuksissa ja polttoainekuluissa. Kun tähän kokonaisuuteen lisätään energiatehokas polttoaine ja taloudellisen ajotavan omaksuminen – muun maussa ajoneuvon tyhjäkäynnin välttäminen, riittävän isojen vaihteiden käyttö, kiihdytysten välttäminen ja riittävä ennakointi – alkaa rahaa säästyä. Tämä säästää myös ympäristöä.

– Taloudellinen ajotapa ja liikenneturvallisuus kulkevat käsi kädessä. Taloudellinen ajotapa on turvallinen. Silloin ei käyttäydytä liikenteessä aggressiivisesti, ja välimatka edellä kulkevaan autoon on oikea. Nopeusrajoitukset myös ohjaavat tähän suuntaan. Taloudellinen ajaminen ei lisää matkustusaikaa, vaikka näin luullaan.

Näin ajat taloudellisesti

Raportti osoittaa, että autoilijat ympäri maailmaa kokevat taloudellisen ajamisen vaikeaksi ja epämääräiseksi. Käytännössä se on helppoa, mutta vaatii asenteen muuttamista autoiluun.

Shellin kymmenen taloudellisen ajamisen vinkkiä:

  1. Polttoaineella on väliä – polttoainetaloutta voi parantaa oikeilla ajotavoilla ja käyttämällä oikeita polttoaineita. Taloudelliseen ajamiseen kehitetty Shell 95 -bensiini vähentää kitkaa moottorissa ja estää karstan muodostumista.
  2. Aja varoen, aja turvallisesti – aggressiivinen ajotapa lisää polttoaineen kulutusta jopa kolmanneksella.
  3. Vältä ylimääräistä kiihdyttämistä ja liian pienellä vaihteella ajamista.
  4. Pidä renkaissa oikeat rengaspaineet.
  5. Vältä suuria nopeuksia – suuri nopeus lisää vierin- ja ilmanvastusta.
  6. Huollata autosi säännöllisesti – hyvin säädetty moottori ja säännöllinen öljynvaihto vähentää polttoaineen kulutusta.
  7. Poista kattoteline ja suksiboksi autosi katolta kun et käytä niitä.
  8. Vältä ylimääräistä painoa autossasi. Siirrä esim. golfmailat pois autosta kun et ole menossa pelaamaan.
  9. Käytä ilmastointia säästeliäästi – ilmastointi kuluttaa polttoainetta toimiakseen.
  10. Vältä tyhjäkäyntiä – jos et aio ajaa, on turha pitää moottoria käynnissä.


Lisätietoja:

Olli Vesamo, huoltamotoiminnan johtaja, Oy Shell Ab, puh. +358 204 432 401, olli.vesamo@shell.com

Jyri Salin, markkinointipäällikkö, Oy Shell Ab, puh. +358 42 4 3454 217, jyri.salin@shell.com

Seppo Pyrrö, liikenteen energia-asiantuntija, Motiva Oy, puh. 0424 2811

Kuva- ja materiaalipyynnöt:

Mikael Neuvonen, puh. +358 50 4360 634, mikael.neuvonen@evia.fi

Lisätietoja Shellin taloudellisen ajamisen maailmanennätyksestä: www.fuelchallenge.com/

Lisätietoja Shell Eco-Marathonista: www.shell.com/eco-marathon

Lisätietoja taloudellisesta ajamisesta: Taloudellinen ajotapa (Motiva)

-------------------------------------------------------------------------------------

1) Vuonna 2004 maailmassa käytettiin 1 764 859 263 749 50 litraa polttoaineita (International Energy Agency) www.iea.org/Textbase/stats/oildata.asp?COUNTRY_CODE=29

2) In 2005 Zenith International reported global bottled water consumption to be 173 billion litres www.zenithinternational.com/market_industry_reports/report_detail.asp?id=134

3) Tutkimuksen toteutti Research International Limited. Tulosten tulkinnasta ja raportin laatimisesta vastasi StrategyOne Limited.


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 21.5.2012

Tulosta sivu