Muut tiedotteet 2007

10.12.2007

Tietoa rakennuksen energiatodistuksesta

Laki rakennuksen energiatodistuksesta tulee voimaan 1.1.2008. Ennen lain voimaantuloa valmistuneisiin rakennuksiin lakia sovelletaan kuitenkin vasta vuoden 2009 alusta. Enintään kuuden asunnon rakennusryhmille (taloyhtiöt ja omakotitalot) todistus on vapaaehtoinen, mikäli rakennus on valmistunut ennen vuotta 2008.

Lain mukaan energiatodistuksen on oltava nähtävillä, kun asuntoja tai rakennuksia myydään tai vuokrataan. Yhtiömuotoisissa kohteissa vuokranantaja tai huoneiston myyjä voi käytännössä pyytää energiatodistuksen yhtiön edustajalta.

Energiatodistus kertoo kuinka paljon energiaa tarvitaan rakennuksen tarkoitustaan vastaavaan käyttöön. Todistuksessa käytettävä arviointi perustuu joko laskennalliseen kulutukseen tai edeltävänä täytenä kalenterivuonna toteutuneeseen energiankulutukseen. Laskutoimitusten perusteella rakennukselle määritetään energiatehokkuusluku, joka on rakennuksen energiankulutus bruttoneliömetriä kohden.

Rakennuksen energialuokka voi parhaimmillaan olla A ja huonoimmillaan G. Ympäristöministeriön arvion mukaan uudet, rakentamismääräysten mukaan rakennetut rakennukset tulevat olemaan Suomessa keskimäärin D-luokkaa.

Rakennuksen energiankulutus sisältää rakennuksen tarvitseman vuotuisen lämmitysenergia-, kiinteistösähkö- ja jäähdytysenergiamäärän. Energiatehokkuusluvun laskennassa ei kuitenkaan huomioida huoneistokohtaista taloussähköä, eikä todistus sisällä tietoa siitä, kuinka paljon rakennuksen energiankulutuksesta aiheutuu kustannuksia.

Todistus on laadittava rakennuksen energiatodistuksesta annetun asetuksen mukaisella lomakkeella. Todistuksen voivat antaa erikseen pätevöitynyt energiatodistuksen antaja, energiakatselmuksen suorittaja ja pääsuunnittelija rakennuslupamenettelyn yhteydessä. Myös yhtiön isännöitsijä tai yhtiön toimitusjohtaja voivat antaa energiatodistuksen silloin, kun se sisältyy isännöitsijäntodistukseen.

Uudiskohteissa rakennuksen pääsuunnittelija varmentaa rakennusluvan hakemisvaiheessa antamansa energiatodistuksen rakennuksen valmistumisvaiheessa.

Lisätietoja:

www.ymparisto.fi/energiatodistus


Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 21.5.2012

Tulosta sivu