Muut tiedotteet 2008

23.12.2008 YM: Energiatehokkuutta parantavat rakentamismääräykset annettu

Ympäristöministeriö on 22.12.2008 antanut uudet energiatehokkuutta parantavat rakentamismääräykset. Uusien määräysten tiukentava vaikutus on noin 30 prosenttia nykyisestä määräystasosta. Perinteisen hirsirakentamisen erityispiirteet on otettu huomioon muita seinärakenteita lievemmällä lämmöneristysvaatimuksella siten, että hirsirakentamisen osalta määräykset tiukkenevat vajaalla 20 prosentilla. Alan toimijoilla on vielä vuosi aikaa valmistautua uusiin määräyksiin, jotka tulevat voimaan 1.1.2010.

Lue lisää


19.12.2008 YM: Muutoksia pientalojen energiataloudellisten korjausten tukemiseen

Tasavallan Presidentti on tänään vahvistanut lain asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain muuttamisesta. Muutos koskee kotitalouksille myönnettävien energia-avustusten myöntämisen perusteita.

Lue lisää


19.12.2008 TEM: Energiaa käyttävien laitteiden tuotesuunnittelulla mahdollisuus merkittävään sähkönkulutuksen vähentämiseen

Tasavallan presidentti vahvisti 19.12.2008 puitelain energiaa käyttävien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista. Laki yhdistää ympäristönäkökohdat ja elinkaariajattelun energiaa käyttävien tuotteiden tuotesuunnitteluvaiheeseen. Tuotesuunnittelu on ympäristönsuojelun kannalta merkittävä vaihe, koska siinä voidaan vaikuttaa tehokkaan ennaltaehkäisevästi ympäristöhaittojen syntyyn. Laki tulee voimaan 1.1.2009.

Lue lisää


16.12.2008 YM: Muutos rakennuksen energiatodistuksen pinta-alan laskutapaan

Ympäristöministeriö on tänään muuttanut asetusta rakennuksen energiatodistuksesta. Asetusmuutoksella selvennetään pinta-alaa, jota käytetään energiatehokkuusluvun laskennassa. Muutoksella varmistetaan, että energiatodistus kannustaa energiatehokkuuden parantamiseen ja että todistus antaa oikean kuvan rakennuksen energiatehokkuudesta.

Lue lisää


16.12.2008 YM: Lämmöneristystä voidaan parantaa ilman kosteusongelmia

Ympäristöministeriön VTT:ltä tilaaman selvityksen mukaan rakenteiden kosteustekninen toimivuus ei aseta rajoituksia lämmöneristystason parantamiselle 30 – 40 prosentilla.

Lue lisää


9.12.2008 YM: Energiatehokkaassa rakentamisessa korostuu tavoitteisiin sitoutuminen esisuunnittelusta käyttövaiheeseen

Eko-Viikin alueen rakennuksissa kulutettiin merkittävästi vähemmän energiaa kuin muissa vastaavana aikana rakennetuissa asunnoissa. Alkuperäiset energiankulutuksen tavoitteet eivät kuitenkaan kaikilta osin toteutuneet alueella. Rakennusten välisten huomattavien kulutuserojen syitä on selvitetty tutkimuksessa ”Eko-Viikki – tavoitteiden ja tulosten erot energiankulutuksessa”, joka on jatkoa vuonna 2004 valmistuneelle laajalle seurantaprojektille.

Lue lisää


4.12.2008 YM: Asuntonäytöissä oltava energiatodistus 1.1.2009 lähtien

Valtioneuvosto muutti tänään asetusta asuntojen markkinoinnissa annettavista tiedoista. Muutoksen myötä asunnon esittelyssä on oltava 1.1.2009 lähtien nähtävillä rakennuksen energiatodistus. Todistus on oltava esillä myös vanhoissa, yli kuuden asunnon taloyhtiöissä, jotka ovat valmistuneet ennen 1.1.2008. Todistuksen tuominen esittelytilanteeseen on kiinteistönvälittäjän vastuulla.

Lue lisää


2.12.2008 MaRa: Hiihtokeskukset kehittävät rinnetoimintojen energiatehokkuutta

”Energiatehokkaat rinnetoiminnot” -projektin tavoitteena on selvittää hiihtokeskusten energiankäyttöä mm. rinteiden lumetuksessa, hissien toiminnoissa, valaistuksessa ja rinteiden kunnossapidossa ja etsiä keinoja energiatehokkuuden parantamiseen.

Lue lisää


27.11.2008 Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry: Lämpöpumppuasentajien eurooppalainen koulutusjärjestelmä EUCERT käynnistyy Suomessa

Lämpöpumppuala on kasvanut nopeasti kaikissa EU-maissa ja niiden rooli on tullut merkittäväksi sekä energiansäästäjinä että hiilidioksidipäästöjen (CO2) pienentäjinä. Suomessa lämpöpumppuja myydään 50.000 vuosivauhdilla. Niitä on jo 200.000 kappaletta ja niillä säästetään energiaa 3-4 TWh/a sekä puoli miljoona tonnia CO2:ta.

Lue lisää


27.11.2008 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy: Eagle tuulivoimayhtiöstä vuoden hautomoyritys 2008

Lahtelainen Eagle tuulivoima Oy on voittanut Suomen Teknologiakeskusten liitto TEKELin Vuoden hautomoyritys 2008 –kilpailun. Eagle on kehittänyt toistaiseksi maailman ainoan matalalla tuulella sähköä tuottavan pienikokoisen ja vähä-äänisen tuulivoimalan. Eaglen pientuulivoimala pystyy tuottamaan tehokkaasti sähköä vaikka varsin tuulettomalla paikalla sisämaassa sijaitsevalle mökkitontille.

Lue lisää


25.11.2008 Öljy- ja kaasualan Keskusliitto: Lämmitysöljyssä bio-osuus ensi vuodesta alkaen

Lämmityskäyttöön tarkoitetussa kevyessä polttoöljyssä on Suomessa ensi vuodesta alkaen mukana biopolttoöljyosuus. Öljy- ja Kaasualan Keskusliiton lämmitysöljyä myyvät jäsenyhtiöt ovat sopineet asiasta osana valtiovallan ja öljyalan Höylä III -energiatehokkuussopimusta. Bio-osuuden lisääminen lämmitysöljyyn on yksi tavoista, joiden avulla öljyala vastaa ilmastohaasteeseen, todetaan Öljy- ja Kaasualan Keskusliitosta.

Lue lisää


7.11.2008 TEM: Hallitus tähtää energian kulutuksen vähentämiseen ja uusiutuvien energialähteiden osuuden voimakkaaseen kasvuun

Valtioneuvosto hyväksyi 6.11.2008 maallemme uuden, kunnianhimoisen ilmasto- ja energiastrategian, joka käsittelee ilmasto- ja energiapoliittisia toimenpiteitä varsin yksityis­kohtaisesti vuoteen 2020 ja viitteenomaisesti aina vuoteen 2050 asti. Tämä pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia lähetetään selontekona eduskunnalle. Strategian valmistelu perustuu Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaan.

Lue lisää


3.10.2008 Tampereen Messut: Asta Syksy 2008 -messujen pääteemana on energiatehokas koti

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 10.–12.10.2008 järjestettävä rakentamisen ja asumisen Asta Syksy 2008 -messutapahtuma osallistuu valtakunnalliseen Energiansäästöviikkoon tarjoamalla vahvaa tietoa muun muassa matalaenergiarakentamisesta ja energiataloudellisesta remontoinnista. Teema näkyy ja kuuluu esimerkiksi energiaklinikalla, tietoiskuissa ja avajaispäivän paneelikeskustelussa. Tampereen Messujen ja Aamulehden järjestämässä kaikille avoimessa keskustelutilaisuudessa ovat mukana Motivan, WWF:n, Tampereen teknillisen yliopiston ja Pirkanmaan verotoimiston edustajat.

Lue lisää


2.10.2008 TEM: Kotitalouksien sähkönkäyttötutkimus: Valaistus kuluttaa eniten – elektroniikka nousussa – kylmälaitteiden kulutus pienentynyt selvästi

Kotitalouksien sähkönkulutuksen kolme suurinta laiteryhmää ovat nyt valaistus (22 %), kylmälaitteet (13 %) ja kodin elektroniikka (12 %). Vuonna 1993 vastaavat kulutusosuudet olivat 21%, 30% ja 7%. Tiedot ilmenevät 2.10.2008 julkistetusta Kotitalouksien sähkönkäyttö 2006 -tutkimuksesta, jossa selvitettiin kotitaloussähkön käyttöä laiteryhmittäin ja arvioitiin myös niiden säästöpotentiaaleja vuoteen 2015 ja 2020. Edellinen vastaava tutkimus tehtiin vuonna 1993. Kotitalouksien sähkönkäyttö on samana aikana kasvanut 8,5 terawattitunnista vajaaseen 10,6 terawattituntiin. Lukuihin ei sisälly asumisen sähkölämmitystä. Suomessa kulutettiin sähköä vuonna 2006 yhteensä 90 TWh.

Lue lisää


1.10.2008 Sitra: Porvooseen rakennetaan uusi energiatehokas kaupunginosa

Porvoon Skaftkärriin nousee uusi yli tuhannen asunnon energiatehokas kaupunginosa. Asukkaita alueelle mahtuu yli neljä tuhatta. Asuinalue suunnitellaan ja kehitetään kansallisestikin merkittävässä pilottihankkeessa, jossa on mukana Sitra, Porvoon kaupunki, Porvoon Energia Oy ja Kehitysyhtiö Posintra Oy. Hanketta koskeva sopimus allekirjoitettiin Porvoon kaupungintalolla keskiviikkona 1. lokakuuta.

Lue lisää


26.9.2008 Kuntaliiton hallitus: Kuntien otettava ilmastonmuutos huomioon toiminnassaan - kuntien keinovalikoimaa ilmastonmuutokseen varautumiseen lisättävä

Kuntien vastuu ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja varautumiseen liittyvistä toimenpiteistä on huomattava. Kuntaliiton hallitus toteaa, että kuntien on huomioitava ilmastonmuutos ja päästövähennysten tarve toiminnassaan. Samalla kunnille olisi annettava tehokkaampia keinoja lainsäädännössä ilmastonmuutokseen varautumiseksi.

Lue lisää


19.9.2008 YM: Kulutus ylittää luonnon rajat tänä vuonna ennätysaikaisin

Ihmiset ovat kuluttaneet syyskuun 23. päivänä loppuun kaikki luonnon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat. Laskelma perustuu tutkimuslaitos Global Footprint Networkin mittauksiin siitä, paljonko ihmiskunta käyttää vuodessa luonnonvaroja ja kuinka paljon niitä on vielä käytettävissä.

Lue lisää


19.9.2008 YM: Kiinteistöt kuntoon suunnitelmallisella ja oikea-aikaisella korjaamisella

Valtioneuvosto linjasi tänään korjausrakentamisen ja kiinteistöjen ylläpidon edistämistä koskevat periaatteet. Niiden tavoitteena on varmistaa rakennuskannan laatu ja sopeuttaminen muuttuviin tarpeisiin.

Lue lisää


19.9.2008 LVM ja YM: Autoton päivä kehottaa pohtimaan omia liikkumistottumuksia

Autoton päivä päättää Kansainvälisen Liikkujan viikon 22. syyskuuta. Viikon teemana on tänä vuonna ilmanlaatu ja puhdas liikkuminen. Autottomana päivänä esillä ovat erityisesti eri kulkuvälineiden vaikutukset ilmanlaatuun liikkumistottumusten pohtiminen. Nimensä mukaisesti päivä kehottaa miettimään vaihtoehtoja oman auton käytölle.

Lue lisää


18.9.2008 YM: Asunto-osakeyhtiötalojen energiataloudellisia korjauksia vauhditetaan korkotuen ehtoja parantamalla

Valtioneuvosto on tänään päättänyt esittää lainmuutosta, joka parantaa asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotukea.

Lue lisää


18.9.2008 YM tiedottaa: Pientalojen energiakorjausten tukijärjestelmä uudistuu

Pientalojen energiatehokkuutta parantavia investointeja ja siirtymistä ympäristöystävällisempiin lämmitysjärjestelmiin tuetaan jatkossa pääasiassa kotitalousvähennyksin. Hallituksen tänään tekemän esityksen mukaan pientalojen energia-avustukset muuttuisivat tulosidonnaisiksi.

Lue lisää


10.9.2008 LVM, TEM ja YM: Joukkoliikenne sitoutuu entistä tiukempiin ympäristötavoitteisiin

Joukkoliikenteen energian kokonaiskulutusta pyritään vähentämään yhdeksän prosenttia vuoteen 2016 mennessä verrattuna vuosien 2001–2005 keskimääräiseen energiankulutukseen.

Lue lisää


17.7.2008 EU:n komission kestävyyspaketti valmistunut

Tulevaisuudessa ympäristön kannalta keskeisille tuoteryhmille asetetaan ekologisen tuotesuunnittelun kriteerit, jotka kaikkien markkinoille tulevien tuotteiden tulee täyttää. Direktiiviehdotus ekologisen tuotesuunnittelun periaatteista on osa tänään annettua EU:n komission laajempaa kestävyyspakettia.

Lue lisää


15.7.2008 VTT: Vapaa-ajan asumisen energiankulutus ja päästöt lisääntyvät, ellei ekotehokkuutta paranneta

VTT on arvioinut kesämökkiasumisen ja mökkiliikenteen ekotehokkuutta. Mökkeilyn ekotehokkuus näyttää huonontuvan, koska mökkien määrä kasvaa jatkuvasti, niiden varustelutaso paranee ja mökeillä käynnit lisääntyvät. Osa mökeistä muuttuu kakkosasunnoiksi, mikä tarkoittaa mm. energiankulutuksen ja päästöjen kasvua asukasta ja vuotta kohti sekä kasvihuoneilmiön voimistumista, ellei suuntaa muuteta. VTT:n mukaan suuntaa voidaan muuttaa ottamalla käyttöön aikaisempaa huomattavasti ekotehokkaampia järjestelmiä ja uusiutuviin energialähteisiin perustuvia lämmitys- ja sähköjärjestelmiä.

Lue lisää


11.7.2008 YM: Ministeri Vapaavuori toivoo asuntomessuista energiatehokkaan rakentamisen edelläkävijää

Asuntoministeri Jan Vapaavuoren mielestä asuntomessut voisivat näyttää mallia entistä energiatehokkaammassa rakentamisessa.

Lue lisää


30.6.2008 Öljyalan palvelukeskus: Biolämmitysöljyn kokeilut sujuneet yllätyksittä

Biolämmitysöljyseokset näyttäisivät palavan öljylämmityslaitteissa vastaavalla tavalla kuin tavallinen polttoöljy. Tähän viittaavat ainakin ensimmäiset tarkastukset taloissa, joissa biolämmitysöljyn käyttöä ryhdyttiin helmikuussa testaamaan, kerrotaan Öljyalan Palvelukeskuksesta.

Lue lisää


28.5.2008 Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto: Kampanja kannustaa säästävään ajotapaan

Huoltoasemilla avattiin 27. toukokuuta Euroopan laajuisesti "Säästä enemmän kuin polttoainetta" -kampanja, jonka avulla autoilijoita kannustetaan tekemään pieniä muutoksia ajotapoihinsa ja säästämään näin polttoainetta, rahaa ja ympäristöä. Kampanjan takana ovat yhteistyössä Euroopan öljyteollisuuden järjestö Europia ja Euroopan komissio. Kampanja on saanut nimekseen ”Säästä enemmän kuin polttoainetta”.

Lue lisää


23.5.2008 VTT: Teknologian kehitystyhteistyötä Vietnamin energiatoimialalle

VTT johtaa kehitystyöhanketta, jossa kehitetään Vietnamin energiatehokkuutta sekä uusiutuvien energialähteiden käyttöä.

Lue lisää


6.5.2008 Kuntaliitto: Kuntien ilmastokonferenssi – Tampere sai tunnustuksen ilmastotyöstä

Kunnat ovat olleet aktiivisia ilmastokysymyksissä. Vuonna 1997 Kuntaliiton ensimmäisessä ilmastokonferenssissa käynnistämässä Ilmastokampanjassa on mukana jo viisikymmentä kaupunkia ja kuntaa, joissa asuu puolet maamme väestöstä. Kuntien mahdollisuuksia ja edellytyksiä ilmaston hyväksi tehtävälle työlle kokoontui tällä kertaa pohtimaan Kuntien 4. ilmastokonferenssiin Tampereelle 300 ilmastovaikuttajaa.

Lue lisää


23.4.2008 TEM: Toimikunta arvioimaan ilmasto- ja energiavelvoitteiden edellyttämää energiansäästöä ja energiatehokkuutta

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut laaja-alaisen toimikunnan valmistelemaan uusia energiansäästötoimia kansallisten energiatavoitteiden toteuttamiseksi. Työhön osallistuu yli 30 organisaatiota. Tarkasteltavana ovat kaikki yhteiskunnan osa-alueet yksityisestä kulutuksesta elinkeinoelämän kulutukseen saakka. Toimikunnan tulee saada työnsä valmiiksi vuoden 2009 kesään mennessä. Sen puheenjohtajana toimii teollisuusneuvos Sirkka Vilkamo työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Lue lisää


18.4.2008 YM: Ilmastotalkoot heijastuvat tulevina vuosina radikaalilla tavalla niin uusiin kuin vanhoihin rakennuksiimme

Asuntoministeri Jan Vapaavuori AsuntoForumissa Helsingissä: "Rakennusten kokonaisenergiankulutus on 40 prosenttia Suomen koko energiankulutuksesta ja se vastaa peräti 30 prosentista maamme kasvihuonekaasupäästöistä. Energiatehokkuuden parantaminen rakennuskannassa on täten erinomaisen tärkeätä jo kansainvälisten päästövähennyssitoumustemme näkökulmasta."

Lue lisää


18.4.2008 Suomen luonnonsuojeluliitto ja Kuntaliitto haastavat kaupungit vähentämään hiilidioksidipäästöjään

Euroopan komissio on käynnistänyt kaupunginjohtajien sopimukseen perustuvan aloitteen (Covenant of Mayors), jota jo yli sata kaupunkia kaikkialla Euroopassa on ilmaissut tukevansa. Suomesta mukana on alustavasti Helsinki. Sopimuksen allekirjoittavat kaupungit sitoutuvat virallisesti tekemään toimintasuunnitelman, jonka tarkoitus on vähentää hiilidioksidipäästöjä EU:n 20 prosentin tavoitetta enemmän vuoteen 2020 mennessä.

Lue lisää


15.4.2008 YM: Ilmastotalkoissa korostettava kauaskantoisimpia ja kustannustehokkaimpia ratkaisuja

Vaasassa energia- ja ympäristöseminaarissa 14.4.2008 puhunut asuntoministeri Jan Vapaavuori korosti puheessaan ilmastotalkoiden kauaskantoisuutta yhteiskunnassamme: "Ilmastonmuutoksen vastainen työ vaatii todellista pitkäjänteisyyttä. Kauaskantoisimmat ja kustannustehokkaimmat ilmastotalkoisiin liittyvät ratkaisut tehdään rakennusten energiatehokkuuden parantamisessa ja yhdyskuntarakenteen eheyttämisessä."

Lue lisää


10.4.2008 SYKE: Viisi kuntaa näyttämään esimerkkiä ilmastonmuutoksen hillinnässä

Viidessä kunnassa käynnistyy kansainvälisestikin ainutlaatuinen hanke, jossa pyritään vähentämään kuntien kasvihuonekaasupäästöjä EU:n asettamia tavoitteita enemmän ja sovittua aikataulua nopeammin. Ensimmäistä kertaa Suomessa tarkastellaan samanaikaisesti kuntien, niiden elinkeinoelämän ja asukkaiden toimintaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen näkökulmasta. Hankkeessa ovat mukana Mynämäki, Uusikaupunki, Kuhmoinen, Padasjoki ja Parikkala.

Lue lisää


10.4.2008 YM: Valtioneuvosto hyväksyi valtakunnallisen jätesuunnitelman vuoteen 2016

Tavoitteena vähäjätteinen kierrätysyhteiskunta. Valtioneuvosto on 10.4.2008 hyväksynyt uuden valtakunnallisen jätesuunnitelman vuoteen 2016. Suunnitelmassa esitetään toimia, joilla edistetään luonnonvarojen järkevää käyttöä tehostamalla jätteen synnyn ehkäisyä ja kierrätystä, kehitetään jätehuoltoa sekä ehkäistään jätteistä aiheutuvia ympäristö- ja terveyshaittoja.

Lue lisää


28.3.2008 Korjaus- ja energia-avustusten hakuaika päättyy 11.4.2008

Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin voi hakea 11.4.2008 asti. Energia-avustuksia myönnetään jälleen myös kerros- ja rivitalojen energiataloudellisten toimenpiteiden rahoittamiseksi, avustuksia myönnetään myös pientaloille.

Lue lisää


13.3.2008 EK tiedottaa: Fiksu tuottaa vähemmällä enemmän

Raaka-aineita käytetään yhä enemmän. Luonnonvarojen riittävyydestä voikin tulla ilmastonmuutoksen veroinen kysymys.

Lue lisää


12.3.2008 YM: Luonto- ja ympäristöpalkinto jaossa - nyt on aika ilmoittautua kisaan!

Tiesittekö, että Pohjoismaiden neuvoston Luonto- ja ympäristöpalkinto on 47 000 euroa ja juuri nyt on aika kilvoitella sen saamiseksi? Näköpiirissänne saattaa olla henkilö, yritys tai organisaatio, joka hyvinkin voisi olla tämän tunnustuksen arvoinen.

Lue lisää


7.3.2008 SYKE: Kodin sähkönkulutuksen reaaliaikainen mittaus ilmastonmuutoksen hillintäkeinoksi

Kymmenen pääkaupunkiseudun kotitaloutta seurasi kuukauden ajan sähkönkulutustaan internetistä. Syyskuussa 2007 alkaneessa pilottihankkeessa HEAT'07 koekäytettiin BaseN Oy:n kehittämää reaaliaikaisen mittaamisen ja havainnollistamisen teknologiaa ja kehitettiin käyttöliittymää yhteistyössä kotitalouksien kanssa. Reaaliaikaisen sähkönkulutustiedon tarjoaminen voi olla palvelu, jota kansalaiset jatkossa odottavat tai jopa edellyttävät energiayhtiöiltään.

Lue lisää


4.3.2008 YM: EU:n ympäristöministerit: Ilmasto- ja energiapaketti valmiiksi mahdollisimman pian

EU:n ympäristöministereiden mielestä komission laaja ilmasto- ja energiapaketti olisi saatava valmiiksi ja hyväksytyksi mahdollisimman pian, viimeistään alkuvuodesta 2009. Se helpottaisi EU:n valmistautumista YK:n kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin Kööpenhaminassa joulukuussa 2009.

Lue lisää


28.2.2008 TEM: Toimistolaitteiden julkisille hankinnoille energiatehokkuusvaatimuksia

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 106/2008 toimistolaitteiden energiatehokkuutta osoittavia merkintöjä koskevasta yhteisön ohjelmasta tulee voimaan 4.3.2008. Asetus on suoraan jäsenmaita sitova ja se sisältää toimistolaitteiden julkisiin hankintoihin liittyvän velvoitteen energiatehokkuuskriteereistä.

Lue lisää


28.2.2008 Öljyalan Palvelukeskus tiedottaa: Biopolttoöljyjen kokeilut alkoivat testitaloissa

Öljyala on yhteistyössä aloittanut kenttätutkimuksen, jossa seurataan biopolttoöljyjen toimivuutta tutkimuksessa mukana olevien omakotitalojen öljylämmitysjärjestelmissä parin vuoden ajan. Hankkeessa testataan erityyppisten biopolttoöljyseosten soveltuvuutta tavallisiin öljylämmityslaitteisiin ja seosten säilyvyyttä.

Lue lisää


25.2.2008 YM: Korjaus- ja energia-avustuksia asuntojen korjauksiin

Valtioneuvosto on tänään antanut korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksia koskevan asetuksen muutoksen. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin avustusten käyttötarkoituksista, myöntämisestä, maksamisesta ja käytöstä.

Lue lisää


13.2.2008 TEM ja YM: Julkiset hankinnat kestäviksi – 22 miljardia syytä

Julkishallinnon pitää näyttää esimerkkiä ja osallistua ilmastonmuutoksen hillintään ottamalla ympäristönäkökulma hankintojen perusteeksi kaikissa hankinnoissa. Tavoite sisältyy Kestävät hankinnat –toimintaohjelmaan, joka luovutettiin 13.2.2008 ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle ja työministeri Tarja Cronbergille.

Lue lisää


13.2.2008 TEM: Ministeri Cronberg – "Kestävän hankintojen lisääminen vähentää ilmastopäästöjä"

"Valtion ja kuntien hankintojen volyymi on suuri, 22 miljardia euroa vuodessa. Siirtyminen hankinnoissa entistä enemmän kestäviin tuotteisiin, energiaa säästäviin toimintamalleihin, lähi- ja luomuraaka-aineisiin vähentää myös ilmastopäästöjä ja säästää julkisen sektorin energialaskussa", muistutti työministeri ja kestävän kehityksen toimikunnan puheenjohtaja Tarja Cronberg kestävien hankintojen työryhmän toimintaohjelman luovutustilaisuudessa Helsingissä 13.2.2008.

Lue lisää


11.2.2008 TEM ja YM: Työryhmä esittää – Kestävyys kriteeriksi julkisissa hankinnoissa

Kestäviä hankintoja vauhdittava toimintaohjelma luovutetaan ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle ja työministeri Tarja Cronbergille.

Lue lisää


6.2.2008 Suomen Akatemian Kestävä Energia -tutkimusohjelma vauhtiin

Suomen Akatemian nelivuotinen Kestävä Energia -tutkimusohjelma käynnistyi 5.2.2008 ohjelman avajaisseminaarilla Helsingissä. Tutkimusohjelman tavoitteena on tuottaa uutta ja innovatiivista tietoa energiateknologiasta, energiajärjestelmistä ja energiatehokkuudesta.

Lue lisää


31.1.2008 Kuluttajavirasto: Tuotteita myydään yhä useammin ilmastonmuutoksen varjolla – Mainoksissa sorrutaan usein liioitteluun

Ilmastonmuutoksen seurauksena ympäristöystävällisyys on jälleen myyntivaltti. Tämä näkyi myös Kuluttajaviraston valvontakampanjassa, jossa seurattiin viikon ajan 21 sanomalehdessä, 37 aikakauslehdessä, radiossa ja televisiossa esitettyjä mainoksia. Kampanja osoitti, että huoli ilmastonmuutoksista on saanut useat yritykset muuttamaan toimintatapojaan. Markkinoinnissa muutoksista ja niiden seurauksista annetaan kuitenkin toisinaan liian positiivinen kuva.

Lue lisää


30.1.2008 TEM ja Adato Energia: Kotitalouksien sähkönkäyttö -tutkimuksen ensimmäiset tulokset; Tietokoneet ja viihde-elektroniikka lisäävät merkittävästi kotitalouksien sähkönkulutusta

Pöytätietokone on joka neljännessä tutkituista kerrostaloasunnossa sähkön kulutukseltaan suurin yksittäinen laite, ilmenee Kotitalouksien sähkönkäyttö 2007 -tutkimushankkeen ensimmäisistä mittaustuloksista.

Lue lisää


29.1.2008 YM: Ilmastopolitiikka vaatii yhdyskuntarakenteen rajuakin eheyttämistä

Asuntoministeri Jan Vapaavuoren mukaan yhdyskuntien rakentamisessa on nyt etsittävä ratkaisuja, joilla Suomi pystyy vastaamaan EU:n asettamiin päästövähennyksiin. Viidennes kasvihuonekaasupäästöistämme on peräisin liikenteestä. Hajautunut yhdyskuntarakenne lisää henkilöautoliikennettä ja heikentää joukkoliikenteen mahdollisuuksia ja lisää siten kasvihuonekaasupäästöjä.

Lue lisää


24.1.2008 LVM, TEM ja YM: Energiatehokkuussopimuksella tavoitellaan päästövähennyksiä tavarankuljetuksiin

Tavarankuljetus- ja logistiikka-alalla tavoitellaan yhdeksän prosentin energiansäästöä vuoteen 2016 mennessä. Asia on linjattu alan energiatehokkuussopimuksessa. Sopimuksen allekirjoittivat 24. tammikuuta liikenneministeri Anu Vehviläinen, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Lue lisää


23.1.2008 YM: Ministeri Tiilikainen – Ilmasto- ja energiapaketti esimakua tulevista vähennysvelvoitteista

EU:n päästökauppajärjestelmää uusitaan lisäämällä siihen uusia toimialoja ja huutokaupalla myytävien päästöoikeuksien määrää. Samalla päästökaupassa luovutaan kansallisista jakosuunnitelmista ja siirrytään EU:n yhteiseen päästökattoon. Euroopan komissio esittää Suomelle 16 %:n vähennyksiä päästökaupan ulkopuolisten toimialojen hiilidioksidipäästöihin vuoteen 2020 mennessä vuoden 2005 määristä. Uusiutuvan energian osuus pitäisi Suomessa nostaa vuoteen 2020 mennessä 38 %:iin.

Lue lisää


23.1.2008 TEM: Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen puheenvuoro ilmasto- ja energiapaketista

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen puheenvuoron keskeiset kohdat ilmasto- ja energiapaketin julkistamisen tiedotustilaisuudessa 23.1.2008 klo 15.

Lue lisää


23.1.2008 Tekes: Tekes kartoitti energia-alan kansainvälisiä yhteistyökumppaneita

Biomassa-alalle haetaan tutkimusyhteistyötä Amerikoista ja energia-alan pk-yrityksille kumppaneita Isosta-Britanniasta.

Lue lisää


17.1.2008 VTT: VTT arvioinut Matka.fi-palvelun vaikutuksia matkustajille ja elinkeinoelämälle

VTT on arvioinut internetissä toimivan, joukkoliikennematkojen reittineuvontapalvelun Matka.fi:n kehitystarpeita sekä vaikutuksia matkustajille ja elinkeinoelämälle. VTT:n selvityksen mukaan matkan suunnittelua helpottavasta aikataulu- ja reitinhakupalvelusta hyötyvät sekä kuluttajat etsiessään parempia matkustusvaihtoehtoja että joukkoliikenneyritykset saadessaan uusia matkustajia ja sitä kautta lisää lipputuloja.

Lue lisää


11.1.2008 Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto: Aurinkokeräimet kannattaa tarkistaa kevättä varten

Kevätaurinkoa odotellessa kannattaa talon aurinkolämpöjärjestelmän tilanne tarkistaa. Myös järjestelmän asennusta suunnittelevien kannattaa toimia nyt. Aurinkokausi alkaa jo helmikuussa, ja eniten ilmaisenergiaa kevätkaudella aurinko-öljylämmittäjät saavat huhti-toukokuussa.

Lue lisää



Sivua päivitetty viimeksi 20.6.2013

Tulosta sivu