Muut tiedotteet 2008
Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy: Eagle tuulivoimayhtiöstä vuoden hautomoyritys 2008
Lahtelainen Eagle tuulivoima Oy on voittanut Suomen Teknologiakeskusten liitto TEKELin Vuoden hautomoyritys 2008 –kilpailun. Eagle on kehittänyt toistaiseksi maailman ainoan matalalla tuulella sähköä tuottavan pienikokoisen ja vähä-äänisen tuulivoimalan. Eaglen pientuulivoimala pystyy tuottamaan tehokkaasti sähköä vaikka varsin tuulettomalla paikalla sisämaassa sijaitsevalle mökkitontille.
Eagle on pystynyt kehittämään liiketoimintaansa Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n yrityshautomon asiantuntijoiden tuella poikkeuksellisen nopeasti: Yritys perustettiin tämän vuoden alussa ja se on jo ehtinyt myydä ja toimittaa muutamia tuulivoimaloita kotimaahan ja jopa Etelä-Afrikkaan asti. Eaglen voitto julkistettiin 27.11.2008 Espoon Otaniemessä.
Vuoden hautomoyritys -kilpailun voitosta oli kisaamassa finaalissa Eaglen lisäksi kahdeksan muuta kovan luokan yritystä eri puolilta Suomea. Voittajan valinnassa kriteereitä olivat innovatiivisuus, kilpailuedut, kasvumahdollisuudet, markkinapotentiaali, yrityksen kehittyminen hautomoaikana sekä yrityksen taloudellinen asema.
Matalan tuulen pientuulivoimaloita tuottava Eagle tuulivoima Oy:n liiketoiminta käynnistettiin Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n yrityshautomossa maaliskuussa 2008. Sen jälkeen se on, runsaassa puolessa vuodessa, pystynyt yrityshautomon asiantuntijoiden tuella, ST1-ketjun kanssa solmimansa sopimuksen ja ST1:ta saamansa ensimmäisen merkittävän pääomasijoituksen ansiosta toimittamaan jo useita tuulivoimaloita kotimaahan ja ulkomaille. Parhaillaan Eagle on avaamassa vientimarkkinoita Ruotsiin ja perustamassa tytäryhtiötä Yhdysvaltoihin ja Intiaan.
– Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n yrityshautomo on ollut keskeisessä roolissa yrityksemme liiketoiminnan ja pääomarakenteen kehittämisessä. Hautomo on ohjannut yrityksemme asiantuntijapalvelujen hankkimiseen maksimaalisen määrän hallinnassaan olevaa Tekes-rahaa ja avustanut parhaiden mahdollisten asiantuntijoiden hankinnassa, kiittelee Eagle tuulivoima Oy:n toimitusjohtaja Juha Siitonen.
– Tukeuduimme Lahden tiede- ja yrityspuiston Oy:n verkostoihin tuotekehitysvaiheessa ja sitten käynnistimme markkinoinnin. Elokuussa teimme ST1:n kanssa jälleenmyyntisopimuksen ja saimme siltä myös merkittävän pääomasijoituksen, Siitonen kertoo.
–ST1-sopimus ja pääomasijoitus avasivat meille koti- ja vientimarkkinat. Olemme toimittaneet jo useita voimaloita paitsi Suomeen mutta myös kehitysapuyhteistyönä Etelä-Afrikkaan asti. Seuraavaksi suuntaamme Ruotsiin. Yhdysvaltoihin ja Intiaan olemme parhaillaan perustamassa tytäryhtiötä, Siitonen paljastaa.
– Eaglen liikeidea on merkittävin koskaan yrityshautomossamme haudottavana ollut idea. Yritykselle on aukeamassa todella globaalit markkinat, toteaa Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n liiketoiminnan kehittämispalveluiden johtaja ja Eagle tuulivoima Oy:n hallituksen jäsen Risto Mauno.
– Eagle istuu hautomoomme tosi hyvin, koska yhtiömme vahvinta osaamista on juuri sen toimiala, Cleantech, eli puhdas teknologia. Pystymme tarjoamaan Eaglelle joko itse tai kansallisten ja kansainvälisten verkostojemme kautta palveluita myös hautomovaiheen jälkeen.
Eaglen tuulivoimaloiden menestyksen salaisuus on kokoon nähden erittäin kevyet ja kestävät, lahtelaisen Amroy Europe Oy:n kehittämästä nanomateriaalista, hyptoniitista, tehdyt siivet. Koska siipien materiaali on kevyttä, sitkeää ja jäykkää, on niiden pinta-ala voitu kaksinkertaistaa. Eaglen voimaloilla on tästä syystä mahdollista tuottaa sähköä myös vähäisissä tuuliolosuhteissa, jopa 2 ms tuulella ja jopa 30 prosenttia enemmän kuin perinteisistä materiaaleista valmistetuilla pientuulivoimaloilla.
Eaglen "Joka kodin tuulimyllyksi" soveltuva, 6-12 metriä korkea tuulivoimala tuottaa noin 10 000 kWh vuodessa ja maksaa asennettuna asiakkaalle alle 10 000 euroa. Se on päästötön ja maisemaan sopivasti istuva uusi vaihtoehto kotien, vapaa-ajan asuntojen, maatilojen, pienteollisuuden, kuntien tai kehitysapukohteiden sähköntuotantoon.
Lisätietoja:
Juha Siitonen
Eagle Oy
040 506 2770
www.eagle.fi
johtaja Risto Mauno
Liiketoiminnan kehittämispalvelut
Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy
040 7579 308
risto.mauno@lahtisbp.fi

