Muut tiedotteet 2008
SYKE: Kodin sähkönkulutuksen reaaliaikainen mittaus ilmastonmuutoksen hillintäkeinoksi
Kymmenen pääkaupunkiseudun kotitaloutta seurasi kuukauden ajan sähkönkulutustaan internetistä. Syyskuussa 2007 alkaneessa pilottihankkeessa HEAT'07 koekäytettiin BaseN Oy:n kehittämää reaaliaikaisen mittaamisen ja havainnollistamisen teknologiaa ja kehitettiin käyttöliittymää yhteistyössä kotitalouksien kanssa. Reaaliaikaisen sähkönkulutustiedon tarjoaminen voi olla palvelu, jota kansalaiset jatkossa odottavat tai jopa edellyttävät energiayhtiöiltään.
Palvelun tarjoamisessa käytettiin sähkön laskutusmittariin liitettävää laitetta, joka lähettää kulutustiedot laitetoimittajan palvelimelle. Kotitaloudet pystyivät seuraamaan internet-yhteyden kautta sähkönkulutustaan graafisena esityksenä jopa minuutin tarkkuudella. Näin kuluttajat pystyivät havainnollisesti näkemään sähkönkuormituksensa suuruuden ja muutokset joka hetki. Hankkeessa syntyi lukuisia ehdotuksia palvelun kehittämiseksi.
BaseN arvioi palvelun vuosikustannukset laajamittaisessa käytössä omakotitaloissa 60-70 euroksi ja kerrostalokohteissa noin 10 euroksi. Jos kotitalous pystyisi vähentämään vuotuista sähkönkulutusta järjestelmän avulla 10 %, niin muutos sähkölaskussa ylittäisi selvästi kustannukset useimmissa kaksioissa ja sitä isommissa kerrostalokodeissa sekä sähkölämmitteisissä omakotitaloissa.
Sähköverkkoyhtiöt hankkivat parhaillaan uusia mittareita, jotka mahdollistavat mittareiden etäluennan ja tuntitehomittauksen. Tämä yleistyvä mittausmenettely antaa energiayhtiöille mahdollisuuden tuottaa kotitalouskuluttajille nykyistä selvästi parempaa tietoa kuluttajan energiankulutuksesta eri vuoden ja vuorokauden aikoina. Se mahdollistaa myös mitattuun kulutukseen perustuvan energialaskutuksen sekä sähkön hinnoittelun kustannusvastaavuuden kehittämisen.
Kotitalouden sähkönmittausten kehittämiseen on tarvetta ja laajaa kiinnostusta. Hanke on osaltaan nostanut tämän tarpeen esille ja esittänyt yhden varteenotettavan vaihtoehdon nykyistä paremman kulutustiedon tuottamiseksi kuluttajille.
Hanketta koordinoi Suomen ympäristökeskus yhteistyökumppaneinaan mittausteknologian palveluyritys BaseN Oy, Motiva Oy, Teknillisen korkeakoulun Sähköverkot ja suurjännitetekniikka -yksikkö, Vantaan Energia Oy ja Vantaan Energia Sähköverkot Oy. Hankkeen päärahoittaja oli Sitra, ja lisäksi hanketta rahoittivat kauppa- ja teollisuusministeriö (nykyinen työ- ja elinkeinoministeriö) ja hankkeeseen osallistuneet organisaatiot.
Lisätietoja:
www.ymparisto.fi/syke/heat
Hankkeen julkaisu:
Kotien reaaliaikainen sähkönkulutuksen mittaaminen ja havainnollistaminen – HEAT'07 projektin tulokset (pdf, 2,73 MB)
Suomen ympäristökeskus (SYKE)
erikoistutkija, MMT Ari Nissinen, puh. 0400 148 813, ari.nissinen@ymparisto.fi
Muita yhteystietoja:
BaseN Oy
viestintäjohtaja Sari Lehikoinen, puh. 050 555 5979, sari.lehikoinen@basen.net
Motiva Oy
viestintäjohtaja Päivi Laitila, puh. 040 5255 471, paivi.laitila@motiva.fi
johtava asiantuntija Pertti Koski, puh. 0424 281 217, pertti.koski@motiva.fi
Teknillinen korkeakoulu, Sähkötekniikan laitos
tutkija Pirjo Heine, puh. 09 451 5044, pirjo.heine@tkk.fi
Sitra
ohjelmajohtaja Jukka Noponen, puh. 040 587 4323, jukka.noponen@sitra.fi
sijoitusjohtaja TkT Heikki Sundquist, puh. 050 387 3193, heikki.sundquist@sitra.fi
Vantaan Energia Oy
toimitusjohtaja Pertti Laukkanen, puh. 09 829 0310
Vantaan Energia Sähköverkot Oy
toimitusjohtaja Risto Lappi, puh. 09 829 0355
SYKE, viestintä
tiedottaja Ulla Sonck, puh. 040 740 2186, ulla.sonck@ymparisto.fi

