Muut tiedotteet 2008

9.12.2008

YM: Energiatehokkaassa rakentamisessa korostuu tavoitteisiin sitoutuminen esisuunnittelusta käyttövaiheeseen

Eko-Viikin alueen rakennuksissa kulutettiin merkittävästi vähemmän energiaa kuin muissa vastaavana aikana rakennetuissa asunnoissa. Alkuperäiset energiankulutuksen tavoitteet eivät kuitenkaan kaikilta osin toteutuneet alueella. Rakennusten välisten huomattavien kulutuserojen syitä on selvitetty tutkimuksessa ”Eko-Viikki – tavoitteiden ja tulosten erot energiankulutuksessa”, joka on jatkoa vuonna 2004 valmistuneelle laajalle seurantaprojektille.

Selvitys osoittaa, että uudisrakentamisessa on kiinnitettävä huomiota paitsi riittävän energiatehokkaisiin suunnitteluratkaisuihin, myös rakentamisen laadunvarmistukseen, tiedon hallintaan sekä ratkaisujen toimivuuden varmistamiseen. Julkisten toimijoiden näkökulmasta korkealle asetettujen tavoitteiden toteutumisen varmistaminen edellyttänee jatkossa entistä voimakkaampaa ohjausta. Energiaa säästävä rakentaminen edellyttää tavoitteisiin sitoutumista esisuunnittelusta käyttövaiheeseen asti.

Energiankulutuksessa suuria eroja Eko-Viikissä

Helsingin kaupunki asetti vuonna 1997 lämmitysenergialle kulutustavoitteeksi 105 kilowattituntia bruttoneliölle (kWh/brm2), joka oli 66 % rakentamisen sen aikaisesta tavanomaisesta tasosta. Tämä asetettiin rakentajille vaatimustasoksi tontinluovutuksen yhteydessä.

Eko-Viikin kohteiden toteutuneissa lämmitysenergian kulutusluvuissa (80-160 kWh/ brm2) esiintyi suurta vaihtelua, jonka syitä ei ollut mahdollista selvittää alkuperäisessä seurannassa. Ympäristöministeriön Motivalla teettämään jatkotutkimukseen valittiin kuusi energiankulutukseltaan keskimääräistä suurempaa asuntoyhtiötä. Teknisiltä ratkaisuiltaan, hallintamuodoiltaan, toteutustavaltaan ja kooltaan erilaisiin asuntoyhtiöihin teetettiin energiakatselmukset. Toteutunutta energiankulutusta verrattiin suunnittelutavoitteisiin.

Merkittävimmät erot suunnitellun ja todellisen energiankulutuksen välillä johtuivat osin toimintaongelmista, kuten rakenteiden ilma- ja lämpövuodoista, ylilämmityksestä, käyttövesiverkoston liian korkeasta painetasosta ja liian korkeasta kalustevirtaamasta. Myös aurinkojärjestelmissä ilmeni toiminta- ja säätöongelmia, ja tarpeeton ylilämmitys lisäsi vuotuista energiankulutusta. Toisaalta normaalista poikkeaville suunnitteluratkaisuille kuten aurinkoenergian aktiiviselle hyödyntämiselle sekä painovoimaisille ilmanvaihtojärjestelmille asetettiin suunnitteluvaiheessa ylioptimistisia odotuksia energiansäästön suhteen.

Mikäli kohteissa toteutettaisiin energiakatselmuksessa havaitut säästötoimet, laskisi vuotuinen energiankulutus noin 13 prosenttia eli tasolle 119 kWh/brm2. Kaupungin asettama vaatimustaso on mahdollista saavuttaa, mikäli järjestelmät toimisivat optimaalisesti suunnitellulla tavalla.

”Eko-Viikki – tavoitteiden ja tulosten erot energiankulutuksessa”, raportti Motivan verkkosivuilla: Eko-Viikin jatkoselvitysprojekti 2006-2008


Lisätietoja:

Harri Hakaste, ympäristöministeriö, puh. 050 413 7673, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tapio Jalo, Motiva Oy, puh. 040 546 6775, etunimi.sukunimi@motiva.fi

Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 20.8.2010

Tulosta sivu