Muut tiedotteet 2008
YM: Ministeri Tiilikainen – Ilmasto- ja energiapaketti esimakua tulevista vähennysvelvoitteista
EU:n päästökauppajärjestelmää uusitaan lisäämällä siihen uusia toimialoja ja huutokaupalla myytävien päästöoikeuksien määrää. Samalla päästökaupassa luovutaan kansallisista jakosuunnitelmista ja siirrytään EU:n yhteiseen päästökattoon. Euroopan komissio esittää Suomelle 16 %:n vähennyksiä päästökaupan ulkopuolisten toimialojen hiilidioksidipäästöihin vuoteen 2020 mennessä vuoden 2005 määristä. Uusiutuvan energian osuus pitäisi Suomessa nostaa vuoteen 2020 mennessä 38 %:iin.
"Suomen lähtökohta on, ettemme voi sälyttää taakanjaossa meille tulleita velvoitteita pelkästään päästökauppaa käyvälle teollisuudelle. Haasteeseen on vastattava kaikilla toimialoilla; myös asumisen, rakentamisen, liikenteen, jätehuollon ja maatalouden päästöjä on vähennettävä," ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo.
Tiilikainen pitää Suomelle esitettyjä velvoitteita haastavina, muttei mahdottomina. "Ilmastonmuutoksen torjunnassa EU on ryhtynyt sanoista tekoihin: ilmastopaketissa on kyse sitovista velvoitteista. Komission esitys on pelinavaus ja paketin lopputulos saattaa muuttua jatkokäsittelyssä. Päästöjä on vähennettävä tuntuvasti ja maailmanlaajuisesti, jotta ilmastonmuutoksen vakavimmilta seurauksilta vältyttäisiin. Meidän on myös varauduttava entisestään tiukentuviin päästövähennyksiin vuoden 2020 jälkeen," Tiilikainen korostaa.
EU on sitoutunut Eurooppa-neuvoston päätöksellä vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä 20 %:lla ja nostamaan uusituvan energian osuuden viidennekseen vuoteen 2020 mennessä verrattuna vuoden 1990 lukuihin. EU:n tavoite on, ettei maapallon lämpötila nouse kahta astetta enempää esiteolliseen aikaan verrattuna.
"Päästökaupassa kansallisten jakosuunnitelmien tilalle tulee EU:n laajuinen katto. Tätä pidän hyvänä. Suomi on paketin valmistelun aikana kantanut erityistä huolta energiaa paljon käyttävän teollisuutemme puolesta. Olemme onnistuneet vaikuttamaan siihen, että meille tärkeitä näkökohtia on sisällytetty komission esitykseen," Tiilikainen huomauttaa.
"Huoli Suomen teollisuuden kilpailukyvystä ratkeaa parhaiten jos ja kun maailmanlaajuinen ilmastosopimus saadaan aikaan. Neuvottelut maailmanlaajuisesta sopimuksesta vuoden 2012 jälkeiselle ajalle on tarkoitus Balin ilmastoneuvotteluissa sovitun mukaisesti saada päätökseen jo vuonna 2009.Teollisuuden ja päättäjien kannattaa ponnistella kansainvälisen sopimuksen eteen," toteaa Tiilikainen.
"Mielipidetiedusteluissa suomalaiset ovat pitkään olleet huolissaan ilmastonmuutoksesta. Huoli on nyt muutettava teoiksi. Arjen ympäristöteot energian säästämiseksi näkyvät myönteisesti päästöjen vähenemisenä ja säästönä kuluttajan kukkarossa kallistuvan energian maailmassa", kannustaa Tiilikainen.
- EU:n ilmasto- ja energiapaketti
- Euroopan komission ympäristöpääosasto
- European Commission DG Environment, Climate and Energy Package
- Press releases, European Commission
Lisätietoja:
erityisavustaja Hanna Ekman, ympäristöministeriö,
puh. 0400 873 743, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
neuvotteleva virkamies Jaakko Ojala, ympäristöministeriö,
puh. 050 362 2035, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
yli-insinööri Magnus Cederlöf, ympäristöministeriö,
puh.050 361 6439, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

