Muut tiedotteet 2009
28.9.2009 13.19
Pellettienergia-portaali www.pellettienergia.fi avattu uudistettuna
Suomen Pellettienergiayhdistys ry:n ylläpitämä sivusto www.pellettienergia.fi on perusteellisesti uudistettu.
Pellettilämmitykseen siirtymiseen sivut antavat paljon työkaluja. Perusteellisen pohjatiedon lisäksi sivuilta voi jättää tarjouspyynnön lomakkeella, laskea lämmityslaskurilla lämmitysvaihdoksen taloutta sekä pelletin kulutusta ja tutustua monien jo aiemmin pellettilämmitykseen siirtyneiden tarinan.Uusilla sivuilla tullaan jatkossa esittelemään pellettitoimialan yrityksiä ja organisaatioita. Tuoteuutuudet ja muut uutiset löytyvät jatkossa helposti yhdestä paikasta.
”Voimme paremmin palvella niin lämmitysjärjestelmiä uusivia, tiedotusvälineitä kuin alan toimijoita uusien sivujen kautta”, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Hannes Tuohiniitty.
Toiminnallisia uutuuksia ovat RSS-palvelu, uutiskirje, Pelletti-blogi ja tapahtumakalenteri. Syksyn aikana on luvassa vielä uusia lisäyksiä, muun muassa uudistetut referenssikohdesivut lisäkohteilla maustettuna sekä karttapalveluja.
Sivujen uudistukselle oli selkeä tilaus. ”Vuodelta 2005 olleen sivuston tekniikka ei enää ollut nykypäivää ja sisällönkin peruspäivitykselle oli tarvetta”, Tuohiniitty kertaa.
Uusittu sivusto käyttää laajasti käytössä olevaa ja hyväksi havaittua avoimen koodin Joomla-julkaisujärjestelmää. Sivupohja ja tekninen toteutus tehtiin Nagre Median ja Tmi Qpappan sekä pellettienergiayhdistyksen yhteistyönä.
Suomen Pellettienergiayhdistys ry (SPE) on alan toimijoiden vuonna 2004 perustama yhdistys. Jäseninä on toimijoita alan yrityksistä, koulutus-, tutkimus- ja tuotekehitysorganisaatioista. Yhdistys edistää toimialan kehitystä sekä valvoo pellettitoimialan etuja kansallisella tasolla.
www.pellettienergia.fi
Lisätietoja:
Hannes Tuohiniitty 040 194 8628, hannes.tuohiniitty@pellettienergia.fi
SPE ry toiminnanjohtaja

