Muut tiedotteet 2009
9.6.2009
Tekesin ClimBus-ohjelma antoi puhtia ilmastonmuutokseen liittyvään liiketoimintaan
Tekesin Ilmastonmuutoksen hillinnästä liiketoimintaa – ClimBus-ohjelma herätti yritykset huomioimaan ilmastonmuutoksen ja sai ne tunnistamaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Ohjelma loi Suomeen vahvan ilmastoklusterin. Siihen osallistuneista 165 yrityksestä 67 prosenttia arvioi ohjelman vaikuttaneen liiketoimintansa kasvuun. Ohjelman rahoituksen kokonaisvolyymi oli 90,5 miljoonaa euroa, josta Tekesin osuus 43,6 miljoonaa.Ohjelmaan osallistuneet tunnistivat uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kehittämistarpeita. Erityisesti oltiin tyytyväisiä hankkeisiin, joissa kehittämiseen liittyi myös uuden teknologian tai palveluiden demonstrointia. Osallistujat kokivat valmiutensa liiketoiminnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen parantuneen ohjelman aikana ilmastonmuutoksen vuoksi muuttuvassa toimintaympäristössä.
Ohjelman käynnistyessä vuonna 2004 arvioitiin ilmastoliiketoiminnan kasvavan 60 prosenttia vuoteen 2010 mennessä. Ohjelman päätyttyä osa yrityksistä arvioi kasvun toteutuneen tätä selvästi suurempana. Kasvu oli merkittävää erityisesti energiankulutusta mittaavien laitteiden osalta. Nopeimmin kehittyivätkin ne alueet, joiden taustalla oli vahva investointeja vauhdittava lainsäädäntö. Sen sijaan esimerkiksi palveluiden kehittyminen jäi vielä tavoitteista.
Energiatuotantojärjestelmä murroksessa
Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi vaadittavat suuret kasvihuonekaasupäästöjen vähennykset tulevat mullistamaan nykyisen energiantuotantojärjestelmän koko maailmassa. Tärkeimmiksi kehityskohteiksi ovat nousseet uusiutuvan energian tuotantoteknologian kehittäminen sekä energiatehokkuuden parantaminen, jolla on merkittävä, yli 50 prosentin osuus päästöjen leikkaamisessa.Liiketoimintamahdollisuudet tällä alueella ovatkin vielä suurelta osin käyttämättä. Kuluttajien tietoisuuden lisääntyminen ja kulutusmuutokset tulevat vauhdittamaan uusien markkinoiden syntymistä.
Suomalaisen energiateknologian vahvuuksia ovat bioenergiaan perustuvan tuotannon koko hankintaketjun osaaminen. Olemme vahvoja myös muissa uusiutuvan energian tuotantomuodoissa kuten tuulivoimassa, erityisesti komponenttitoimituksissa. Myös teollisuuden energiatehokkuutta voidaan pitää Suomen erityisosaamisena.
Tarvitaan laaja toimenpiteiden kokonaisuus
Tekes tulee toimimaan aktiivisesti ilmastonmuutoksen alueella myös ClimBus-ohjelman jälkeen. Tekesin jo käynnissä olevien ohjelmien lisäksi ilmastoalueelle ollaan valmistelemassa Uusiutuvan energian ohjelmaa, joka suuntautuu etenkin pk-sektorille ja teknologioiden nopeampaan kaupallistamiseen. Lisäksi suunnitellaan erillispanostusta materiaalitehokkuuteen. Osa ClimBus-ohjelman kehitystyöstä jatkuu myös energia- ja ympäristöalueen strategisen huippuosaamisen keskittymässä, CLEEN Oy:ssä.Lisäksi Tekesissä pohditaan yhteistyömahdollisuuksia ilmastoinnovoinnissa muiden rahoittajien ja toimijoiden kanssa. Tähtäimenä on kansainvälisen tason yhteisohjelma.
Ilmastonmuutoksen innovaatiotoiminnassa kokonaisuus edellyttää kaikkien ketjun osien toimivuutta. Markkinoihin ja kysynnän synnyttämiseen vaikuttaminen on jatkossa entistä tärkeämpi osa kokonaisuutta. Ilmastohaasteeseen vastaamiseen tarvitaan toimijoiden yhteinen visio ja tiekartta.
Tekes sijoitti viime vuonna noin 140 miljoonaa euroa energia- ja ilmastoteknologia-alueen innovaatioiden rahoittamiseen. Tekesin kokonaisrahoitus oli samana vuonna kaikkiaan 516 miljoonaa euroa.
Ohjelman tuloksia ja alan liiketoimintanäkymiä esitellään ohjelman päätösseminaarissa 9.-10.6. Finlandia-talossa. Seminaariin on vapaa pääsy. Seminaariaineistot löytyvät ohjelman sivuilta seminaarin jälkeen.
Lisätietoja:
www.tekes.fi/climbus
Pia Salokoski, teknologia-asiantuntija,
Tekes, puh. 050 5577 672, pia.salokoski@tekes.fi
Teija Lahti-Nuuttila, toimialajohtaja,
Tekes, puh. 050 5577 873, teija.lahti-nuuttila@tekes.fi

