Muut tiedotteet 2010

11.10.2010 16.00

Tekes: Biotaloudessa bisnes etenee jo vauhdilla

Suomella on erinomaiset edellytykset ottaa asema biotalouden edelläkävijämaana. Yksi suomalainen biotalouden menestystarina on jo bioenergian tuotanto ja laitevienti koko bioenergian korjuu- ja käyttötekniikan alueella.

Äskettäin julkaistussa biotalouden työryhmän raportissa visioidaan Suomesta biotalouden edelläkävijämaata. Edelläkävijyys näkyy jo tänä päivänä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden vahvana panostuksena alan kehittämiseen. Raportti osoittaa myös sen, että Tekesin tekemät valinnat ovat olleet oikean suuntaisia ja luovat pohjaa uudelle talouden kehitysuralle.

Eri teollisuuden alojen yhteistyö avainasemassa

Tekesin panostukset biotalouteen ovat kulkeneet metsäteollisuuden, uusiutuvan energian ja bioteknologian eri osa-alueiden kehittämisen kautta uusien tuotekonseptien kehittämiseen, joissa yhdistyy monialaisesti eri sektorien osaamiset. Erinomaisena esimerkkinä voidaan mainita käynnissä olevat kaksi ohjelmaa BioRefine – Uudet biomassatuotteet sekä SymBio – Biotekniikasta tuotantoon. Näiden ohjelmien kokonaisbudjetti lähentelee 300 M€. Ohjelmien projekteissa uusia biotalouden liiketoimintamahdollisuuksia hakevat energia-, metsä-, kemian-, elintarvike- ja lääketeollisuus. BioRefine-ohjelma toimii kiinteässä yhteistyössä Metsäklusteri Oy:n kanssa.

Lähitulevaisuuden uusia innovaatioita ovat biojalostamot, joissa kehitystyö on etenemässä kovaa vauhtia demonstraatiovaiheeseen. Erilaiset nestemäisten liikenteen biopolttoaineiden tuotantoinnovaatiot ovat kaupallistumisvaiheessa ja tällä alueella suomalaiset kärkihankkeet voivat olla lippulaivoja koko maailmassa.  Pidemmällä aikavälillä on nähtävissä levien, sienien ja mikrobien hyödyntäminen biopolttoaineiden valmistuksessa. Kehitteillä on myös kokonaan uuden sukupolven puunjalostusprosesseja ja teknologioita, joilla voidaan aiempaa helpommin ja kustannustehokkaammin tuottaa sellun lisäksi uusia, korkean jalostusasteen puubiomassapohjaisia tuotteita ja komponentteja erilaisiin sovelluksiin.

Kestävää biotaloutta

Lähtemällä biotaloustyöryhmän viitoittamaan suuntaan on mahdollista saavuttaa merkittävää elinkeinoelämän kilpailukykyä ja uudistumista. Tulevaisuuden biotalouden keskeisenä teemana on yhdistää talouden kasvu ympäristön hyvinvointiin ja luonnonvarojen kestävään käyttöön. Suomalaisen teknologian kilpailuetu tulee rakentua yhä enemmän energia- ja materiaalitehokkuuteen, ympäristöystävällisyyteen sekä yhteiskunnalliseen hyväksyntään.

Tekes valmistelee parhaillaan ohjelmaa kestävän talouden alueella. Tavoitteena on aktivoida yrityksiä eri sektoreilta huomioimaan ja ennakoimaan ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen niukkenemisen vaikutukset liiketoimintasuunnitelmissaan. Erityisesti pk-yritykset kaipaavat tukea ja tietoa liiketoimintaympäristön muutoksista ja uusista bisnesmahdollisuuksista. Uusia markkinamahdollisuuksia voi löytyä esimerkiksi kehitysmaista. Suomalaisen teknologian avulla voidaan auttaa kehitysmaita hyödyntämään paikallisia uusiutuvia raaka-aineita ja luoda edellytyksiä elintarvike- ja energiahuoltoon.

Metsäklusteri Oy:n tahdonilmaus lähteä yhdessä muiden shokkien kanssa kehittämään biotalousklusteria on osoitus siitä, että yritykset näkevät alueella merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia. Yritysten laaja yhteistoiminta uusien innovaatioiden synnyttämiseksi luo uskoa siihen, että Suomi on tulevaisuudessakin edelläkävijä biotaloudessa. Tekes jatkaa rahoituksen suuntaamista biotalouden innovaatiotoimintaan ja keskittyy ohjelmatoiminnassaan vahvemmin pk-yritysten kehitystyön tukemiseen sekä osaamisen kehittämiseen alueilla, jotka eivät sisälly shokkien toimintaan.

Lisätietoja:

Teija Lahti-Nuuttila, toimialajohtaja, Tekes, puh. 010 60 55873, teija.lahti-nuuttila@tekes.fi

Mika Aalto, toimialajohtaja, Tekes, puh. 010 60 55886, mika.aalto@tekes.fi

Tuula Savola, teknologia-asiantuntija, Tekes, puh. 010 60 55667, tuula.savola@tekes.fi

BioRefine-ohjelma: www.tekes.fi/biorefine

SymBio-ohjelma: www.tekes.fi/symbio

Palaa otsikoihin



Sivua päivitetty viimeksi 11.1.2011

Tulosta sivu