Työasemat ja näytöt
Tietokoneet oheislaitteineen voivat käyttää yhtä paljon sähköä kuin koko toimiston valaistus. Itse tietokone voi käyttää yhtä paljon sähköä kuin kaikki sen oheislaitteet, muun muassa näytöt ja tulostimet.
Työasemien sähkönkulutusta voi hallita virransäästöjärjestelmien avulla. Järjestelmä voi kattaa koko laiteympäristön tai vain osan siitä, esimerkiksi pelkän näytön. Kun jotakin laitetta ei käytetä tiettynä ajanjaksona, järjestelmä vähentää sähkönkulutusta sammuttamalla ensin näytön ja lopulta kovalevyn. Samalla kun kovalevy sammuu, pienenee myös tietokoneen äänitaso.
Tavallisesti tietokoneen sähkönkulutus kasvaa prosessorin tehon lisääntyessä. Asia ei kuitenkaan ole mitenkään yksiselitteinen, joten laitteen sähkönkulutus kannattaa selvittää ennen sen ostoa.
Kannettavat tietokoneet
Kannettavat tietokoneet kuluttavat keskimäärin vain kymmeneksen pöytätietokoneen kuluttamasta sähköstä. Kannettavat tietokoneet on kehitetty toimimaan pienellä sähköteholla ja ne on varustettu tehokkailla virransäästöjärjestelmillä.
Näytöt
Perinteiset kuvaruudut perustuvat katodisädeputkien (CRT) toimintaan. Kuvaputkinäytöt kuluttavat melko paljon sähköä nestekide- eli LCD-näyttöihin verrattuna. LCD-näyttöjä käytetään kannettavissa tietokoneissa ja ne ovat nopeasti korvanneet kuvaputkinäytöt myös työasemakoneissa.
Yksinkertainen ja vaivaton keino säästää sähköä on sammuttaa näyttö sen omasta virtakytkimestä taukojen ajaksi.

