Hei, kaikki toimii! -opetuspaketti
"Hei kaikki toimii" -tokaluokkalaisten energiasäästöviikon
opetuspaketti sisältää runsaasti aineistoa myös 3-4 ja 5-6 -luokkien käyttöön.
Opetuspakettia uudistetaan
opettajilta tulleiden palautteiden pohjalta. Opettajan oppaassa on esitelty
toiselle luokalle viisi aihekokonaisuutta, joissa perehdytään
energia-käsitteeseen, energian tuottamiseen ja kuluttamiseen, energian käytön
aiheuttamiin ympäristövaikutuksiin sekä energiansäästötapoihin.
Aihekokonaisuuksien tavoitteena
on lisätä lasten tietämystä energiasta, sen käytöstä ja erityisesti energian
säästämiseksi.
Oppimateriaaliksi Energiansäästöviikolle ja koko vuoden iloksi!
Oppaan sisältämät aihekokonaisuudet on tarkoitus käydä läpi yhden viikon eli Energiansäästöviikon aikana. Yksi aihekokonaisuus opiskellaan yhdessä päivässä ja siihen kuluu aikaa noin kaksi oppituntia. Tietenkin aiheiden käsittelyn voi jakaa myös pidemmälle aikavälille.
Opetusmateriaalin sisältö on uudistunut
Opettajanpaketissa on seuraavat materiaalit:
- UUDISTUNUT Opettajan opas: Uusi, tiivistetty rakenne tekee oppaasta helppokäyttöisen. Tarmo Koiviston hauska kuvitus innostaa ja virittää opettajan energiaopetuksen mielenkiintoiseen maailmaan.
- Lasten kirja Hei, kaikki toimii!
- Lasten kirja Hei, mistä saadaan energiaa? - Uusiutuvat energialähteet
- Kaksi julistetta
- Muistipelikortit (energiansäästökilpailun voittajatyö)
- Energiadiplomi
- Energiansäästön väijykortti
- Agenttiraportti
Oppilaan paketissa on Hei
kaikki toimii -kirja ja energia-diplomi, jonka opettaja allekirjoittaa
ja jakaa jokaiselle oppilaalle Energiansäästöviikon päätteeksi. Oppilaat saavat materiaalin mukana myös energiansäästöagentin väijykortin, jota he täyttävät viikon aikana. Korttia täytettäessä energiansäästötieto ja -vinkit välittyvät myös koteihin.
Viikon päätteksi oppilaat saavat viedä
kirjan, diplomin ja täytetyn väijykortin kotiinsa.
![]()
Materiaalien hinnat:
Oppilaan paketti 5,90 €
Hei mistä saadaan energiaa? -kirjanen 4,90 €
Jos opettaja on kierrättänyt lastenkirjoja, hän tarvitsee vain energia-diplomit, jotka maksavat 0,90 €/kpl ja Energiansäästön väijykortit 0,70 €/kpl.
Hinnat sisältävät alv:n, mutta eivät toimituskuluja.
Tilaukset:
Tuula Saavalainen, Lasten Keskus, puh. (09) 687 7450, fax. (09) 687 74545.




