Perussäätö onnistuu talvellakin
Perussäätöurakoita on tehty lämmityskauden aikana vain harvoin. Urakan kriittinen vaihe eli lämpökatkos voidaan kuitenkin lyhentää yhteen päivään. Asuntojen lämpötila ei ehdi yhden päivän aikana laskea, etenkään jos edellisenä päivänä on patteriverkoston kautta ajettu taloon hieman ylilämpöä.Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön omistamassa kiinteistössä tehtiin yhdessä päivässä koko 12-kerroksisen kerrostalon linjasulkujen ja patteriventtiilien vaihto. Patteriventtiilejä vaihdettiin 360 kappaletta noin kolmessa tunnissa. Iltapäivällä oli vuorossa huolellisesti, useaan kertaan tehty verkoston ilmaus. Ilmaus toistettiin vielä 2-3 kertaa viikon välein. Perussäätö tehtiin vasta tämän jälkeen, koska perussäätö ei onnistu, mikäli ilmausta ei ole tehty huolellisesti.
Asukkaille tiedottaminen tärkeää
Työn onnistumiseen vaikutti oleellisesti hyvä työsuunnitelma ja helppo patteriventtiilien luokse pääseminen. Asuntoihin pääsy ja työskentelyn sujuminen varmistettiin ajoissa hoidetulla asukastiedottamisella.Lämmityskauden aikana tehty nopea remontti ei kuitenkaan sovi kaikkiin kohteisiin. Esimerkiksi vanhoissa 1950-luvun kohteissa perinteinen toteutustapa on parempi.

