Auton varustelu

Muista, että varustelu voi lisätä polttoaineenkulutusta. Monet varusteet ovat hyödyllisiä, ja jotkin voivat esimerkiksi parantaa liikenneturvallisuutta. Lisävarusteet kuitenkin kasvattavat auton omamassaa ja usein myös polttoaineenkulutusta erityisesti, jos niitä käytetään väärin.

Moottorin lämmitin

Lohkolämmitin tai muu moottorin lämmitin on Suomen kylmissä oloissa auton tärkeimpiä ekovarusteita. Lämmittimen käyttö vähentää polttoaineenkulutusta 0,2-0,3 litraa jokaista käynnistystä kohti, ja ensimmäisten 5-10 kilometrin ajon aikana syntyvät pakokaasupäästöt vähenevät murto-osaan kylmäkäynnistykseen verrattuna. Lämpimänä käynnistettävä moottori myös kuluu vähemmän. Kylmän moottorin käynnistys -15 C° pakkasessa vastaa noin 500-600 kilometrin ajoa.

Pieni renkaiden vierinvastus alentaa kulutusta

Sekä uuteen että vanhaan autoon kannattaa hankkia hyvin rullaavat renkaat. Niillä polttoainetta kuluu 0,3-0,4 litraa vähemmän sadalla kilometrillä kuin perinteisillä renkailla. Uuteen autoon pienen vierintävastuksen renkaat kannattaa tarvittaessa tilata ensiasennusrenkaiden asemesta.

Renkaiden valintaa helpottaa 1.11.2012 voimaan tuleva EU:n rengasluokittelu. Rengasmerkintä sisältää energiamerkinnän tyyppisen luokitteluna (A-G) vierinvastukselle ja märkäpidolle sekä ohiajomelun desibeleinä.

Rengaspaineen ilmaisin

Renkaiden vajaapaine lisää polttoaineenkulutusta ja heikentää turvallisuutta. Nyrkkisäännön mukaan 25 % vajaapaine renkaissa lisää vierinvastusta 10 % ja polttoaineenkulutusta 2 %. Esimerkiksi 8 l/100 km kuluttavalla autolla lisäys on 0,1-0,2 l/100 km. Rengaspaineiden ilmaisimet ovat tulossa lähivuosina pakolliseksi EU:n alueella myytävissä uusissa autoissa.

Synteettiset öljyt

Synteettisiä voiteluöljyjä kannattaa käyttää moottorissa, vaihteistoissa ja tasauspyörästössä. Polttoainetta kuluu 0,2-0,3 litraa vähemmän sadalla kilometrillä kuin mineraaliöljyjä käytettäessä.

Ajotietokone

Ajotietokoneella pystyy seuraamaan auton polttoaineenkulutusta. Koska laite kertoo oman ajotyylin vaikutuksesta polttoaineenkulutukseen, se helpottaa taloudellisen ajotavan omaksumista. Polttoaineenkulutuksen säännöllinen seuraaminen jo yksistään voi muuttaa ajotapaa taloudellisemmaksi. Laadukas ajotietokone antaa myös palautetta ajotavasta ja opastaa pienentämään polttoaineenkulutusta.

Vaihtamisen opastin

Vaihtamisen opastin on hyödyllinen manuaalivaihteisten autojen varuste. Se opastaa merkkivaloilla kuljettajaa vaihtamaan vaihteet moottorin taloudellisilla kierrosalueilla. Vaihtamisen opastimet ovat tulossa lähivuosina pakolliseksi EU:n alueella myytävissä uusissa autoissa.

Automaattivaihteisto

Automaattivaihteistolliset autot ovat perinteisesti kuluttaneet kaupunkiajossa 0,5-1 litraa enemmän sadalla kilometrillä kuin käsivaihteiset autot. Viime vuosina automaattivaihteistot ovat kuitenkin kehittyneet tuntuvasti, ja joissain tapauksissa manuaalivaihteisen ja automaattivaihteisen version välillä ei polttoaineenkulutuseroa juuri ole.

Niin sanotut robottivaihteistot tai kaksoiskytkinvaihteistot (esimerkiksi Direct Shift Gear) ovat yhtä helppokäyttöisiä kuin perinteiset automaattivaihteistot, mutta niissä ei ole momentinmuuntimesta johtuvaa, polttoaineenkulutusta lisäävää häviötä. Näitä automatisoituja käsivaihteistoja kannattaa harkita, jos ehdottomasti tarvitaan automaattivaihteiston mukavuutta.

Maantieajossa automaattivaihteisto ei yleensä lisää polttoaineenkulutusta, koska tasaisessa ajossa suuri osa automaattivaihteistoista lukittuu siten, että luistosta johtuvaa häviötä ei ole. Toisaalta maantieajossa automaattivaihteiston mukavuushyöty on melko marginaalinen.

Jos manuaalivaihteisen ja automaattivaihteisen (joko momentinmuunnin tai kaksoiskytkinvaihteisto) auton EU-kulutuslukemien ero on pieni, käytännön liikennetilanteissa manuaalivaihteisen auton kulutus on useimmiten suurempi kuljettajan ajotaitojen ja ajotavan vaihtelun takia.

Ilmastointilaite

Ilmastointilaite voi lisätä polttoaineenkulutusta jopa 0,5 litraa sadalla kilometrillä. Ilmastointilaitteen hankinta voi olla jälleenmyyntiarvon parantamiseksi perusteltua, mutta sen turhan käytön välttäminen säästää polttoainetta ja ympäristöä.

Sivua päivitetty viimeksi 13.4.2011

Tulosta sivu