Järkevä autoilu

Liiku autolla järkevästi ja tarkoituksenmukaisesti

Autolla on oma merkittävä roolinsa liikennemuotojen joukossa. Se on usein välttämätön tavaroiden kuljettamisessa ja sellaisilla alueilla liikuttaessa, joissa ei ole tarjolla muita vaihtoehtoja liikkumiseen. Lapsiperheen kuljetuksia auto helpottaa monissa tilanteissa ja myös lomamatkoilla se on kätevä kulkutapa. Usein autoa kuitenkin käytetään tarpeettomasti silloinkin, kun liikkuminen olisi mahdollista hoitaa muilla tavoilla.

Autot ruuhkassa plugi 163429
Kuva. Ville Vierros, Plugi

Auton käyttäminen esimerkiksi yhden ihmisen työmatkoihin ei useinkaan ole kokonaisuuden kannalta järkevin vaihtoehto silloin kun tarjolla on myös hyvä joukkoliikenneyhteys. Lyhyitä matkoja voi helposti tehdä myös kävelemällä tai pyöräilemällä silloin, kun tavaraa on vähän kuljetettavana.

Matkojen ketjuttamista, kimppakyytejä ja joukkoliikennettä

Erinomainen tapa tehostaa autonkäyttöä on matkojen ketjuttaminen. Suunnittelemalla etukäteen menojaan voi usein yhdistää useamman asian hoitamisen yhteen reissuun. Myös sopivan reitin ja matka-ajankohdan valinnalla voi säästää aikaa ja polttoainetta.

Vaikka omalta ovelta ei kulkisikaan bussi, autolla ei tarvitse kulkea koko matkaa, vaan sen voi jättää liityntäparkkiin, josta voi jatkaa matkaa sopivalla joukkoliikennevälineellä. Jos töihin tai harrastuksiin kulkee samalta suunnalta muitakin, on kaikkien turha matkustaa omalla autolla. Kimppakyyti vähentää kaikkien matkakuluja ja päästöjä. Mukava matkakumppani voi myös piristää matkantekoa.

Ajokilometrien väheneminen tuo taloudellisia säästöjä. Jos vuosittaiset ajot vähentyvät 2 500 kilometriä, säästyy 8 litraa satasella kuluttavalla autolla polttoainetta 200 litraa. Polttoaineen 1,25 euron litrahinnalla rahallista säästöä kertyy pelkästään polttoaineen osalta noin 250 euroa vuodessa. Lisää säästöä tulee pienentyneistä huolto- ja rengaskuluista.

Auton omistamisen vaihtoehtoja

Auton omistamiselle on myös vaihtoehtoja. Vuokra-auto ja taksi riittävät hyvin ja ovat auton omistamista halvempi vaihtoehto silloin, kun auton käyttötarve on satunnaista. Helsingin seudulla on lisäksi mahdollista liittyä palveluun, jossa saa ajo-oikeuden yhteiskäyttöisiin autoihin. Palvelu on astetta sujuvampaa kuin perinteinen autonvuokraus.

Jos työmatkoihin ei käytä autoa, auton omistamisen mielekkyyttä kannattaa myös miettiä. Vuokra-autoa, taksia tai yhteiskäyttöistä autoa käytettäessä auton käytön tarpeellisuus harkitaan aina tapauskohtaisesti, eikä autoon hypätä vain vanhasta tottumuksesta.

Sivua päivitetty viimeksi 15.3.2010

Tulosta sivu