Liikkumisen ohjauksen T&K-hankehaku 2012-2013


Hankekokonaisuuden sisältö

Hankekokonaisuuteen toivottiin esitettävän hankkeita,

  • joissa kehitetään toimenpiteitä ja toimintamalleja, joilla vaikutetaan terveydelle, turvallisuudelle, taloudelle ja ympäristölle edullisten kulkumuotojen (kävely, pyöräily, joukkoliikenteen käyttö, jne.) valintaan.

  • joissa toteutetaan toimenpiteitä tai toimintamalleja, joilla vaikutetaan kestävien liikkumismuotojen valintaan ja joiden kehittämisessä ovat mukana sekä palvelun tarjoajat että käyttäjät (erilaiset kehittämis-/kokeiluhankkeet). Toimenpiteillä vaikutetaan asenteisiin ja käyttäytymiseen.


Erityisesti toivottiin hakemuksia seuraavista teemoista:

  • Pyöräilyn ja kävelyn edistäminen tai vapaa-ajan liikkuminen. Erityisinä kohderyhminä ovat lapset ja nuoret sekä työikäiset.

Edellä mainittujen teemojen lisäksi oli mahdollisuus esittää myös muita hakemuksia.

Hankkeiden arviointi

  • toteutettavuus ja vaikuttavuus
  • työn hyödynnettävyys jatkossa
  • toiminnan monistettavuus ja laajentamismahdollisuudet
  • innovatiivisuus ja uudet avaukset
  • hankkeen poikkihallinnollinen verkottuminen ja yhteistyö


Hankkeiden välinen yhteistyö ja koordinaatio

Rahoitettavilta hankkeilta edellytettiin valmiutta yhteistyöhön ja verkottumiseen liikkumisen ohjauksen hankehaun muiden rahoitettavien hankkeiden ja koordinaation kanssa.

Rahoitus

Hankkeita rahoittavat Liikennevirasto, liikenne- ja viestintäministeriö ja mahdollisesti myös ympäristöministeriö (KULTU-ohjelmaan sopivia kokeiluhankkeita) ja Kunnossa kaiken ikää (KKI) -ohjelma (kehittämishanke pyöräilyn ja/tai kävelyn edistämiseksi).

Rahoitusta oli mahdollisuus hakea hankehakuun räätälöidyllä lomakkeella. Hakemukset toimitettiin Liikenneviraston kirjaamoon.

Lisätiedot:

Liikenneviraston yhteyshenkilö: Matti Holopainen, puh. 020 637 3908, matti.holopainen@liikennevirasto.fi

LVM:n yhteyshenkilö: Saara Jääskeläinen, puh. 0400 153 745, saara.jaaskelainen@lvm.fi

YM:n yhteyshenkilö Taina Nikula, puh. 020 610 100 (vaihde), taina.nikula@ymparisto.fi

KKI-ohjelma kehittämishanke pyöräilyn ja/tai kävelyn edistämiseksi:
KKI-ohjelman yhteyshenkilö: Liisamaria Kinnunen, puh. 050 366 1162, liisamaria.kinnunen@likes.fi

Motivan yhteyshenkilöt:
Sonja Heikkinen ja Okariina Rauta, puh. 0424 2811 (vaihde), sonja.heikkinen@motiva.fi, okariina.rauta@motiva.fi

Lisätietoa ensimmäisen liikkumisen ohjauksen ohjelman hankkeista: Rahoitettavat hankkeet 2010–2011



Sivua päivitetty viimeksi 13.2.2012

Tulosta sivu