Liity jäseneksi
Työskenteletkö liikkumisen ohjauksen parissa? Oletko kiinnostunut asiasta?Verkostoon haetaan liikkumisen ohjauksen parissa työskenteleviä tai siitä kiinnostuneita asiantuntijoita eri sektoreilta. Ilmoittaudu mukaan verkostoon alla olevan linkin kautta.
Ilmoittautuminen verkostoon >>>
Liikkumisen ohjauksen toiminnan kehittäminen ja onnistuminen tarvitsee vahvan asialle omistautuneiden ihmisten ydinjoukon. Tavoitteenamme on luoda Suomeen aktiivinen liikkumisen ohjauksen verkosto eli LIVE.
Jäsenluettelo |
| LIVEn jäsenluettelo sukunimen mukaan (18.10.2010) |
Liikkumisen ohjauksen merkittävät toimijat Suomessa ovat hyvin hajallaan ja niiden väliltä puuttuu säännöllinen yhteistyö. Vaikka intressit ovat samansuuntaisia, koordinaation puutteessa vaikuttaminen liikkumistottumuksiin ja -asenteisiin ei ole ollut erityisen vahvaa.
Vuoden 2010 alusta liikkumisen ohjauksen asema parani, kun Liikenneviraston yhdeksi tehtäväksi määriteltiin liikkumisen ohjauksen toimenpiteiden kehittäminen ja toteuttaminen. Myös suurilla kaupunkiseuduilla liikkumisen ohjaukseen ollaan panostamassa entistä enemmän.

