Liikkumisen ohjaus työpaikoilla 
Kestävän liikkumisen – eli kävelyn, pyöräilyn, joukkoliikenteen käytön
ja järkevän autoilun – edistämistä asenteisiin ja tottumuksiin
vaikuttamalla kutsutaan termillä Mobility Management. Suomeksi on
vakiintunut termi liikkumisen ohjaus. Liikkumisen ohjauksen keinot ovat
pääsääntöisesti kestävistä liikkumismahdollisuuksista tiedottamista ja
niiden markkinointia. Erityisen olennaista on liikkumista aiheuttavien
tahojen kannustaminen kestävän liikkumisen edistämiseen.Yksi keskeisimmistä liikkumisen ohjauksen osa-alueista on työpaikkojen kannustaminen kestävän liikkumisen edistämiseen. Liikkumisen hallinta liittyy organisaatioiden ympäristö-, turvallisuus- ja henkilöstöhallintoon. Siitä hyötyvät sekä organisaatio itse että yhteiskunta ja ympäristö.
Motiva koordinoiman ja Liikenneviraston, HSL:n, Uudenmaan liiton ja Trafin rahoittaman TYKELI – Työpaikat kestävän liikkumisen edistäjinä -hankkeen tavoitteena on
|
Työantaja voi eri tavoin kannustaa työntekijöitä kulkemaan omin jaloin ja joukkoliikenteellä sekä kodin ja työpaikan välisillä matkoilla että työasiamatkoilla. Pyöräilyä varten voi tarjota suihku- ja vaatteidenvaihtotilat. Joukkoliikenteen käyttöä voi tukea tarjoamalla työsuhdelipun. Kestävän liikkumisen tukemiseen liittyvät toimet työpaikalla voidaan koota liikkumissuunnitelmaan tai matkustuspolitiikkaan.
![]() |
| Yritykset voivat helposti tukea kestävää liikkumista tarjoamalla työntekijöilleen joukkoliikenteen työsuhdelipun. Kuva. Tuomas Marttila, Plugi |
Lisätietoja:
asiantuntija Okariina Rauta, okariina.rauta@motiva.fi, puh. 0424 281 242


