Laskureita

Omaa liikkumista suunniteltaessa voi käyttää apuna myös erilaisia laskureita ja pelejä, joiden avulla voi arvioida eri liikkumisvaihtoehtojen kustannuksia ja ympäristövaikutuksia.

Matkalla Suomessa -peli

Kotimaan matkustamisessa eri kulkumuotoja voi vertailla Matkalla Suomessa -pelin avulla. Pelissä syötetään tehtävän matkan lähtöpaikka, määränpää ja kulkutapa, ja tulokseksi saadaan matkan kustannukset, matka-aika, energiankulutus ja hiilidioksidipäästöt.

Valittavia matkustustapoja ovat henkilöauto, bussi, juna ja lentokone riippuen siitä mitä vaihtoehtoja kussakin lähtö- ja määräpaikassa on käytettävissä. Henkilöautoina on kuusi vaihtoehtoa (kolme vaihtoehtoa sekä bensiini- että dieselmoottoriselle autolle). Joukkoliikenteen laskelmissa ei ole mukana matkaa lähtö-/määräpaikasta asemalle.

Matkalla Suomen kaupungeissa -peli

Kaupunkiliikkumisen vaihtoehtoja voi vertailla Matkalla Suomen kaupungeissa -pelin avulla. Peli sisältää muutaman kaupungin sisäisen liikenteen reitit eri kulkutavoilla. Pelissä on mukana auton ja joukkoliikenteen lisäksi myös pyöräily ja kävely. Tulokseksi peli antaa matkan kustannukset, matka-ajan, energiankulutuksen ja päästöt. Myös kuntoilun vaikutus on mukana.

Taloudellisen ajon laskuri

Taloudellisen ajon laskurit kertovat kuinka paljon polttoainetta säästyy litroissa, miten suuri on rahallinen säästö ja kuinka paljon hiilidioksipäästöt vähenevät, kun kuljettaja ajaa taloudellisella ajotavalla. Oletuksena on 10 prosentin polttoaineenkulutuksen alenema, joka on helposti saavutettavissa.

Ajokustannusten arviointi

Auton omistamiseen ja ajamiseen liittyviä kustannuksia voi myös arvioida laskureiden avulla. Ajoneuvohallintokeskus AKE:n verkkopalvelussa olevalla Uuden auton kulutustiedot -laskurilla voi vertailla eri aumallien kulutus- ja päästölukemia ja Autoliiton verkkopalvelussa olevalla laskurilla eri automallien käyttökustannuksia.

Sivua päivitetty viimeksi 6.4.2011

Tulosta sivu