Lomamatkat

Liikenteen osuus matkailun ja turismin energiankulutuksessa on merkittävä, koska lomalla matkustetaan usein hyvinkin kauas kotoa. Matkakohteessa saatetaan tehdä myös päiväretkiä, tai koko lomamatka voi perustua kiertelyyn paikasta toiseen.

Ympäristön kannalta hiilidioksidipäästöjen kestävänä rajana yhtä vuotta ja yhtä henkilöä kohden pidetään kahta tonnia. Yhdellä pitkällä lomalennolla hiilidioksidipäästöjä syntyy jo puolet tuosta määrästä.

Lähelle tai harvemmin

Matkustamisen energiankulutusta ja hiilidioksidipäästöjä voi vähentää olennaisesti valitsemalla lähellä sijaitsevia matkakohteita ja kulkemalla matkakohteisiin vähän energiaa kuluttaen. Lähiseudun tai kotimaan nähtävyydet voivat tarjota elämyksiä siinä missä kaukaisemmatkin kohteet. Autoloma Suomessa tai Euroopassa ei ole perheelle tai isolle ryhmälle myöskään huono vaihtoehto verrattuna kaukokohteeseen lentämiseen.

Paljon energiaa kuluttaviakin matkoja voi tehdä, jos niitä ei tee vuosittain – ja silloinkin olisi myös hyvä säästää energiaa jossain muussa tai kompensoida omia kasvaneita päästöjä jollain muulla tavalla.

Sivua päivitetty viimeksi 6.4.2011

Tulosta sivu