Toiminta ja tulokset 1997-2007

Tulokset

Öljyalan Palvelukeskuksen tietojen perusteella lämmitysöljyn säästöön tähtäävässä Höylä-energiansäästöohjelmassa on ikääntyneiden öljylämmitystalojen kunnostuksella vuoden 2006 loppuun mennessä saavutettu lähes 1,6 TWh vuotuiset säästöt, joka vastaa noin 160 miljoonan lämmitysöljylitran vuosittaista säästöä, joka tarkoittaa, että alkuperäinen energiansäästötavoite on reilusti tuplattu.

Öljynkulutusta vähentää ennen kaikkea ikääntyneiden öljylämmityslaitteiden uusiminen. Vaikutusarviossa on mukana myös rakennuksen eristyksen parantaminen sekä ovien ja ikkunoiden uusiminen. Myös uusiutuvien energialähteiden kuten auringon liittäminen öljylämmitykseen sisältyy vaikutusarvioon.

Eniten energiansäästöä saadaan tässä vaiheessa kuitenkin ikääntyneiden öljylämmitysjärjestelmien kunnostuksella eli lähinnä öljykattiloiden ja polttimien uusimisilla, joiden osuus Höylä-ohjelman arvioidusta kokonaissäästöstä vuoden 2006 lopussa oli lähes 65 % (noin 1,1 TWh/a eli lähes 110 milj. litraa kevyttä polttoöljyä). Järjestelmän kunnostus tuo kiinteistökohtaisesti 10–30 prosentin säästön lämmitysöljyn kulutukseen. Talokohtaiset rahansäästöt voivat olla satoja euroja vuodessa.
Höylä 1997-2006 säästö
Öljylämmitteisissä pientaloissa toteutettujen saneeraustoimenpiteiden säästövaikutukset vuosina 1997-2006

Toiminta 2006

Strateginen selvitys toiminnan pohjana

KTM:n, HÖYLÄ II:n johtoryhmän ja Motiva Oy:n aloitteesta käynnistyi vuonna 2004 Höylä II Oil roadmap -selvityshanke, jonka tavoitteena oli laatia toimintasuunnitelma uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseksi öljylämmityksen yhteydessä.

Selvityksen ensimmäisessä vaiheessa analysoitiin alkutilanne ja määriteltiin tavoitetila. Sitten eri vaihtoehdot analysoitiin teknistaloudellisesti ja niiden energiapotentiaali arvioitiin. Kolmannessa vaiheessa asetettiin yksilöidyt strategiset tavoitteet uusiutuvien energioiden hyödyntämiseksi sekä laadittiin käytännön toimenpide-ehdotuksia.
  • Höylä II Oil Roadmap

Enemmän tehoa ja uusiutuvia energioita

Roadmap-selvityksen mukaisesti vuonna 2006 HÖYLÄ II -energiansäästöohjelmassa korostuivat vanhojen öljylämmitys-järjestelmien kunnostaminen sekä uusiutuvien energioiden - kuten auringon ja puun - liittäminen öljylämmitykseen.

Tuula-kehitysprojektissa (Tehokkuutta uusilla laitteilla) on tarkoituksena osoittaa öljylämmitysjärjestelmiin tehtävien laiteuusintojen energiatehokkuusvaikutusten suuruusluokka. Projektissa tehtiin mittauksia ja laskelmia palamishyötysuhteen vaikutuksesta tehokkuuteen. Projektin tulokset palvelevat energiapalveludirektiivin seurantaa ja varhaistoimien vaikutusten arviointia sekä rakennusten energiatehokkuusdirektiiviin sisältyvien lämmitysjärjestelmien kattilatarkastuksien tiedottamis- ja neuvontamenettelyä.

Vuonna 2006 käynnistyi myös kaksivuotinen aurinko-öljylämmityksen seurantamittaus -projekti. Tutkimusprojektin pääasiallisena tavoitteena on hankkia seurantatutkimustietoa aurinkoöljylämmityksen toimivuudesta ja energiataloudellisuudesta sekä energiatehokkuudesta. Sen avulla selvitetään mm. paljonko aurinkoenergiaa voidaan hyödyntää lämpimän käyttöveden valmistuksessa ja lämmityksessä.

Seurantamittauksen rinnalla alalla aiotaan kiinnittää huomiota myös aurinko-öljylämmitysjärjestelmän koulutukseen.


Sivua päivitetty viimeksi 12.2.2009

Tulosta sivu