Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus 2008-2016
Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimuksen vuosille 2008-2016 allekirjoittivat 24.1.2008 sopimuksen valmisteluun osallistuneet tahot liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ympäristöministeriö, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, Logistiikkayritysten Liitto ry ja VR Osakeyhtiö.Energiatehokkuussopimuksella tavoitellaan tavarankuljetus- ja logistiikka-alalla yhdeksän prosentin parannusta energiatehokkuuteen vuoteen 2016 mennessä. Tavoitteena on, että vähintään 60 prosenttia tavaraliikenteen yrityksistä tai rekisteröidyistä ajoneuvoista saataisiin noudattamaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa sopimusta. Sopimus koskee myös rautatiekuljetuksia.
Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus vuosille 2008-2016 (pdf) (99.9 KB)
Energiatehokkuussopimus on jatkoa aiemmalle, 7.9.1999 solmitulle ja 31.12.2007 päättyneelle kuorma- ja pakettiautokuljetusten energiansäästöohjelmalle.
Kuljetukset ovat osana kaikkia energiatehokkuussopimuksia
Työ- ja elinkeinoministeriö on lisäksi solminut energiatehokkuussopimukset muun elinkeinoelämän ja kunta-alan kanssa. Eri alojen toimenpideohjelmissa mainitaan kuljetusten tehostaminen ja kuljetusketjujen energiakatselmukset keinona parantaa energiatehokkuutta ja todentaa saavutetut tulokset. Tavarankuljetusten ja logistiikan energiatehokkuussopimus - Esittelykalvot (pdf) (40.4 KB)

