Materiaalitehokkuus
Luonnonvarojen riittävyydestä on tulossa maailmanlaajuisesti yhä tärkeämpi kysymys. Uusiutumattomien luonnonvarojen rajallisuus sekä kasvavasta tuotannosta ja kulutuksesta aiheutuvat ympäristövaikutukset edellyttävät ottamaan kaikki keinot käyttöön materiaalitehokkuuden edistämiseksi.| "Materiaalitehokkuus on kilpailukykyisten tuotteiden ja palvelujen aikaansaamista pienenevin materiaalipanoksin siten että haitalliset vaikutukset vähenevät elinkaaren aikana." |
Määritelmä ohjaa Motivan toimintaa ja kuvaa ennakoivaa ja kokonaisvaltaista lähestymistapaa materiaalitehokkuuden edistämiseen. Motiva kehittää palveluja, työkaluja ja toimintatapoja materiaalitehokkuuden edistämiseen erityisesti yrityksille ja julkiselle sektorille.
Materiaalitehokkuus tuo säästöjä yhteiskunnan kaikilla sektoreilla
Yritysten ja elinkeinoelämän kannattaa edistää materiaalitehokkuutta, koska sillä on suora yhteys kustannuksiin, kilpailukykyyn ja yhteiskuntavastuun toteuttamiseen.Materiaalien käytön tehostaminen tuottaa merkittäviä kustannussäästöjä myös julkiselle sektorille. Julkisella sektorilla on lisäksi tärkeä materiaalitehokkaampaan tuotantoon ohjaava rooli, koska julkisen sektorin ostovoima on merkittävä.
Kuluttajat ja kotitaloudet ovat avainasemassa materiaalitehokkaiden tuotteiden ja palvelujen kysynnän luomisessa. Kuluttajat voivat edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä muun muassa ostamalla harkiten, hankkimalla kestäviä tuotteita sekä välttämällä jätettä.

