Yhdyskuntasuunnittelu ja infrarakentaminen

Tähän osioon on koottu tietoa materiaalitehokkuusnäkökohtien huomioimisesta kaavoituksessa, infrarakentamisessa sekä uusiomateriaalien hyödyntämisestä maarakentamisessa.

Envimat-tutkimushankkeessa tehdyn tarkastelun perusteella suurimmat materiaalivirrat Suomen kunnissa aiheutuvat infrarakentamisesta ja energiantuotannosta.

Infrarakentaminen kattaa tie- ja katurakentamisen, siltojen, satamien, ratojen ja asemien rakentamisen. Myös infrarakentamisen hankkeissa kaavoitus- ja suunnitteluvaiheessa tehdyillä ratkaisuilla on suurimmat vaikutukset rakennushankkeen aiheuttaman ympäristökuormituksen kannalta.

Kaavoituksella vaikutetaan moniin luonnonvarojen käytön kannalta keskeisiin kysymyksiin, esimerkiksi teiden ja maa-alueiden rakennustarpeeseen ja liikkumistarpeeseen kunnan sisällä. Kaavoituspolitiikalla voidaan mahdollistaa myös logistisesti järkevä ylijäämämassojen hyötykäyttö. Seudullisella tasolla maakuntakaavassa tehtävät ratkaisut ovat keskeisiä, kuntatasolla taas yleiskaavan merkitys on erityisen suuri.

Uusiomateriaalien hyödyntämisellä maarakentamisessa voidaan vähentää neitseellisten luonnon kiviainesten käyttöä. Uusiomateriaalien käyttö maarakentamisessa vähentää myös niin teollisuudesta kuin maarakentamisestakin syntyvien jätevirtojen päätymistä kaatopaikoille. Uusiomateriaalien käyttö maarakentamisessa vaatii kuitenkin osaamista ja tarkkaa tietoa käytettävien materiaalien ominaisuuksista.


Sivua päivitetty viimeksi 7.12.2011

Tulosta sivu