Materiaalikatselmusohjelma
Motiva käynnisti vuonna 2011 hankkeen, jossa valmistellaan teollisuusyrityksille suunnatun materiaalikatselmusohjelman käynnistämistä. Katselmusohjelma kattaisi katselmoijien kouluttamisen ja pätevöitymiseen liittyvät vaatimukset, sekä katselmusten laadunvarmistuksen.Katselmusohjelma mahdollistaisi myös tiedon keruun katselmustoiminnan tuloksista ja saavutetuista ympäristöhyödyistä. Lisäksi hankkeessa valmistellaan materiaalikatselmuksiin liittyvä tukipolitiikka, eli sovitaan valtionhallinnon kanssa mahdollisen katselmustuen periaatteet ja myöntämisen perusteet.
Tavoitteena on, että materiaalikatselmusohjelma käynnistyisi vuoden 2013 alusta.
Hankkeen aikana (vuosina 2011-2012) tavoitteena on, että materiaalikatselmustoiminta jatkuu ja pääsee hyvään vauhtiin. Hankkeessa mukana olevat konsultit voivat tehdä katselmuksia. Motivan tavoitteena on, että materiaalikatselmuksia toteutetaan yrityksissä noin 15 kpl vuoden 2012 aikana.

