Biokaasu
Biokaasu on kaasuseos, jota syntyy eloperäisen aineksen hajotessa hapettomissa olosuhteissa. Hapen puuttuessa hajoaminen tapahtuu mädäntymällä anaerobisten bakteerien vaikutuksesta. Hajoamisprosessin viimeisessä vaiheessa syntyy metaania metaanibakteerien hajotustoiminnan tuloksena.Koostumukseltaan biokaasu on pääasiassa metaania (CH4) ja hiilidioksidia (CO2). Metaanin osuus vaihtelee 40-70 prosenttiin ja hiilidioksidin osuus 30-60 prosenttiin. Biokaasureaktoreissa tuotetussa kaasussa on lisäksi pieniä pitoisuuksia typpeä ja rikkivetyä ja kaatopaikkakaasuissa näiden lisäksi myös pieniä pitoisuuksia kloori- ja fluoriyhdisteitä. Rikkiyhdisteistä aiheutuu biokaasuille tyypillinen epämiellyttävä haju.
Biokaasu on ympäristöystävällistä energiaa
Biokaasu on uusiutuvaa energiaa, joka on koostumukseltaan hyvin samankaltaista kuin fossiilinen maakaasu. Molemmissa metaanin osuus on suuri. Esimerkiksi Suomessa käytettävän venäläisen maakaasun metaanipitoisuus on noin 98 %.Kasvihuoneilmiön kannalta biokaasu on kuitenkin maakaasua parempi vaihtoehto. Maakaasu on kivihiileen ja öljyyn verrattuna ympäristöystävällinen polttoaine, sillä sen poltossa syntyy hiilidioksidipäästöjä vain noin 60 % kivihiilen CO2-päästöistä.
Maakaasun hiilidioksidi on maan alle varastoitunutta ja kierrosta poistunutta hiilidioksidia kuten kivihiilen ja öljyn hiilidioksidi, joten siinä suhteessa se on rinnastettavissa muihin fossiilisiin polttoaineisiin. Biokaasu sen sijaan on peräisin biomassoista, joiden hajotessa hiilidioksidi vapautuu ilmakehään joka tapauksessa riippumatta siitä käytetäänkö se energiaksi vai ei. Biokaasun energiakäyttö ei siten lisää ilmakehän hiilidioksidin määrää, joten se on puuperäisen energian tavoin ympäristöystävällinen energiantuotantomuoto.
Metaani on lisäksi huomattavasti hiilidioksidia tehokkaampi kasvihuonekaasu, joten esimerkiksi kaatopaikoilta ilmaan vuotavan metaanin talteenotto ja käyttäminen energiantuotannossa on ilmansuojelullisesti hyvin perusteltua.




