Ruokohelpi

Ruokohelpi on tällä hetkellä tärkein peltoenergiakasvimme. Suomessa se on pääsääntöisesti suurten voimalaitosten polttoaine. Ruokohelpin käyttöpaikat ovat niin kutsuttuja seospolttolaitoksia, joissa pääpolttoaineet ovat tyypillisesti turve ja puu.

Ruokohelpi on monivuotinen, luonnonvarainen heinäkasvi, jonka luontaisia kasvupaikkoja ovat meren, järvien ja jokien rannat, ojat ja tienpientareet. Tiheät kasvustot pidättävät tehokkaasti vesistöihin valuvia ravinteita. Ruokohelpi kasvaa Suomessa Lappia myöten.

Ruokohelpin tuotanto

Ruokohelpeä viljellään pelloilla ja turvetuotannosta poistuneilla suopohjilla. Energiakäyttöön menevä ruokohelpi korjataan keväällä huhti-toukokuussa lumien sulamisen jälkeen, jolloin helven kosteus on alhainen ja polttolaatu hyvä. Biomassan viljelyyn ruokohelpi soveltuu hyvin, koska se on satoisa ja tuottaa yhdellä kylvöllä satoa jopa yli 10 vuotta. Ruokohelpi tarvitsee lisälannoitusta muita viljakasveja vähemmän, koska se monivuotisena kasvina varastoi ravinteita juurakkoonsa syksyllä. Keväällä kuivaa korsisatoa korjattaessa ravinteita poistuu sadon mukana vain vähän.

Ruokohelpiviljelysten keskimääräinen sato on 4-5 tonnia hehtaarilta. Tonnista ruokohelpeä voidaan keväällä helpin korjuuaikaan saada energiaa runsaat 4 MWh. Tällöin helpin kosteus on alle 25%. Laatu kuitenkin heikkenee kesän edetessä ja varastointiajan pidentyessä.

Hyvä muistisääntö ruokohelpin energiasisällöstä: yhden hehtaarin ruokohelpipellosta saadaan lämpöenergiaa noin vuodeksi yhdelle omakotitalolle.

Suomessa ruokohelpin viljelyä tuetaan taloudellisesti maataloustukien, eli pinta-alatuen ja pysyvän nurmiviljelyn tuen kautta. Kaikkiaan tuet ovat noin 500 - 700 €/ha, mikä vastaa nykyisillä satotasoilla noin 25 - 35 €/MWh. Tuet ovat ruokohelpin viljelyn kannalta taloudellisesti ratkaiseva asia.

Ruokohelpi voidaan korjata irtosilppuna tai paaleina. Valtaosa ruokohelpistä korjataan pyöröpaaleiksi. Kuljetusten optimoimiseksi kuitenkin niin kutsutut suurkanttipaalit (120 cm x 120 cm) olisivat edullisempia. Ongelmana on kuitenkin ollut se, että suurkanttipaalaimia on toistaiseksi ollut niukasti saatavilla, ne ovat kalliita ja varsin painavia, mikä saattaa aiheuttaa urautumista keväisillä pelloilla.



Ruokohelpikuljetusten ongelma on helpisilpun keveys ja keveydestä aiheutuvat kalliit vajaakuormat. Ruokohelpistä voidaan toisaalta puristaa myös pellettejä ja brikettejä, jolloin tilantarve vähenee ja polttoaineen käsittely ja kuljetus helpottuu.

Ruokohelpin käyttö

Ruokohelpeä käytetään lähinnä suuremmissa voimalaitoksissa. Kiinteän polttoaineen kattilat on useimmiten suunniteltu turpeelle, puulle tai niiden seokselle. Ruokohelpi onkin toistaiseksi kaikissa laitoksissa sivupolttoaine, jota käytetään seoksena. Ruokohelven polton haasteena ovat mm. tuhkapitoisuus ja tuhkan ominaisuudet, kosteuden vaihtelut ja alhainen energiatiheys verrattuna muihin biopolttoaineisiin.

Toistaiseksi Suomessa on ainoastaan yhdessä isossa voimalaitoksessa investoitu omaan, erilliseen ruokohelpin syöttölinjaan, joka kuljettaa ruokohelpisilpun suoraan paalivarastolta voimalaitoksen leijupetikattilaan.

Ruokohelpin viljelyalaa on mahdollista lisätä

Suomessa ruokohelpi on viljelykasvina varsin uusi tulokas. Viljely aloitettiin 1990-luvulla noin 1 100 hehtaarilla eri puolilla Suomea. Vuonna 2008 energiakäyttöön tarkoitetun ruokohelpin tuotantoala oli noin 17 500 hehtaaria.

Suomen Bioenergiayhdistys FINBION tavoitteena on vuoteen 2015 mennessä nostaa ruokohelpin tuotantopinta-ala yli 100 000 hehtaariin, jolloin ruokohelpiviljelyksiltä tuotettu energiamäärä olisi vuosittain yli 2 TWh (20 MWh/ ha). Tavoite on erittäin kova, ja peltoenergiatoimijat arvioivatkin, etteivät ruokohelpiviljelyn nykytuet ja kannustimet riitä sen saavuttamiseksi. Helpin käytön lisäämisessä on suuria haasteita alkutuotantopään lisäksi myös kuljetuksissa ja käyttöpaikoilla.

Lähteet:

Ruokohelpi (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, MTT)

Pelloilta energiaa – opas ruokohelven käyttäjille (pdf) (1.4 MB)(Lötjönen. T. ja Knuuttila, K., ENCROP-hanke, 2009)

Ruokohelven viljely ja korjuu energian tuotantoa varten (pdf) (550.4 KB)
Alakangas, E. 2000. Suomessa käytettävien polttoaineiden ominaisuuksia. Otamedia Oy, ESPOO, Valtion teknillinen tutkimuskeskus, VTT tiedotteita 2045. 158 s.

Helynen, S. ym. 2002. Uusiutuvat energialähteet vuoteen 2030 Suomessa. Tulevaisuusvaliokunta, Teknologian arviointeja 12. VTT Prosessit. Eduskunnan kanslian julkaisu 6/2002. Edita Oyj, HELSINKI. 51 s.

Kara, M. (toim.) 2004. Energia Suomessa. Tekniikka talous ja ympäristövaikutukset. Edita Publishing Oy, HELSINKI, 368 s.