Puuenergia

Valtaosa Suomen uusiutuvasta energiasta tuotetaan puuperäisistä biomassoista. Suurin osa puuenergiasta tuotetaan hyödyntämällä puunjalostusteollisuuden sivuvirtoja kuten kuorta, sahanpurua ja selluntuotannossa syntyvää mustalipeää. Puun energiakäyttö kulkeekin hyvin pitkälti käsi kädessä metsäteollisuuden puunjalostuksen kanssa.

Teollisuuden puupohjaisten sivuvirtojen ohella puuenergiaa tuotetaan suoraan metsästä korjattavasta energiapuusta, jota kutsutaan myös metsäpolttoaineeksi. Energiapuusta tehdyn metsähakkeen käyttö on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana hyvin nopeasti, keskimäärin noin 400 000 kiintokuutiometriä vuodessa. Energiapuu onkin tullut puutavaralajina metsäteollisuuden ainespuun rinnalle jäädäkseen.

Metsäteollisuuden sivutuotteista tuotetun energiamäärän arvioidaan jatkossa pysyvän kutakuinkin ennallaan, ja metsähakkeen käytön kasvu lämpö- ja voimalaitoksissa tulee muodostamaan merkittävän osan puuenergian ja uusiutuvan energian lisäyksestä Suomessa. Metsähakkeen energiakäyttö kasvoi vuonna 2009 ennätyslukemiin – metsähaketta poltettiin 5,4 miljoonaa kiintokuutiometriä eli noin 10,8 TWh.

Kansallisena uusiutuvan energian käytön tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä hakkeen käyttö nousee 13,5 miljoonaan kuutiometriin (28 TWh) eli lähes kolminkertaiseksi nykyisestä.

Seuraavassa taulukossa on kuvattu kiinteiden puupolttoaineiden käyttöä lämpö- ja voimalaitoksissa 2000-luvulla. Taulukossa ei ole mukana puupolttoaineiden kokonaiskäytössä merkittävää mustalipeää.

Taulukko. Kiinteiden puupolttoaineiden käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa 2000-2010. Vuodesta 2007 alkaen purkupuu ja kyllästetty puu eivät sisälly kierrätyspuuhun. (Lähde: Metla)

2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009

2010

milj. kiinto-m3










 
Kiinteät puupolttoaineet 12,02 12,15 13,01 13,39 14,43 13,66 14,78 13,04 14,34 13,46  16,02
Metsähake
0,79 0,96 1,27 1,72 2,31 2,61 3,06 2,66 4,03 5,42  6,24
Teollisuuden puutähdehake
0,64 0,85 0,79 0,88 0,98 1,01 0,95 0,87 0,76 0,80  0,91
Sahanpuru ja muut purut
2,78 2,18 2,12 2,25 2,17 1,72 1,69 1,71 1,61 1,34  1,76
Kuori
7,60 7,86 8,42 7,97 8,38 7,62 8,39 7,46 7,09 5,37  6,575
Muu puupolttoaine
0,21 0,29 0,41 0,57 0,58 0,70 0,69 0,35 0,85 0,53  0,54

Puuenergian käyttö etenee eri puolilla Suomea. Kehitystä tapahtuu ennen kaikkea uusien energialaitosten rakentamisen myötä. Eri puolille maata on valmistunut, valmistumassa tai suunnitteilla useita hyvin merkittäviä puuenergiaa käyttäviä lämpö- ja voimalaitoksia. Monien isojen kaupunkien investointipäätökset vaikuttavat laajalle alueelle, esimerkkeinä Kuopion, Lappeenrannan, Jyväskylän, Seinäjoen ja Keravan laitokset. Iso paikallinen merkitys on myös maaseutualueiden pienemmillä yksiköillä.

Metsähaketta käyttäviä lämpö- ja voimalaitoksia on tällä hetkellä vajaat 800, puupellettiä ja -brikettiä polttavia laitoksia vajaat 200 sekä kierrätyspuuta hyödyntäviä laitoksia runsaat 70.

Sivua päivitetty viimeksi 21.3.2012

Tulosta sivu

Muualla palvelussa