Lämpö- ja voimalaitokset

Öljyn hinnan kallistumisen vuoksi pienten bioenergialla toimivien lämpölaitosten määrä on voimakkaassa kasvussa. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävät toimet edellyttävät lähivuosina uusiutuvan energian käytön merkittävää lisäämistä, joten öljyä käyttäviä laitoksia tullaan jatkossakin muuttamaan tai uusimaan bioenergialla toimiviksi.

Pienen kokoluokan yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa (pien-CHP) sähköntuotantoteho on tyypillisesti 1-2 MW (MWe), jolloin lämpöteho on 3-5 MWh. Tällä hetkellä biokaasun polttaminen kaasuturbiinissa tai polttomoottorissa on toimivin ratkaisu tuottaa sähköä ja lämpöä pien-CHP-laitoksessa.

Lämpöyrittäjät tuottavat lämpöenergiaa paikallisesti. Lämmön ostajana on useimmiten kunta, joka voi näin hyödyntää omalta alueelta saatavaa uusiutuvaa energiaa. Lämpöyrittäjät tuottavat myymänsä energian yleensä pienissä lämpökeskuksissa, joissa käytetään polttoaineena haketta tai pellettiä tai näiden eriasteista seosta. Pääpolttoaineena on usein omista metsistä tai lähiseudulta hankittu puu.

Lämpöyrittäjätoiminta on kehittynyt voimakkaasti viime vuosina. Vuoden 2009 alussa lämpöyrittäjien hoitamia lämpöyrityskohteita oli noin 400 kappaletta. Kaikkiaan mahdollisia lämpöyrityskohteita arvioidaan olevan Suomessa noin 1 000 kpl.

Sivua päivitetty viimeksi 17.4.2009

Tulosta sivu