Nykytilan selvitys
Lähtökohtana energiankäytön jatkuva seuranta
Tavoitteena on, että energiankäytön ja energiatehokkuuden tilaa seurataan kohteissa jatkuvasti. Energiankäytössä ja toiminnassa tapahtuvien muutosten seurannalla voidaan arvioida energiatehokkuuden tilaa ja havaita kohteet, joissa energiankäytön tehostaminen voi uusissa tilanteissa (uusin energian hinnoin, uusien teknologioiden markkinoille tulon johdosta tms.) tulla taloudelliseksi ja mahdolliseksi.Kohteen energiankäytön ja sitä vastaavan toiminnan nykytilan selvittäminen on ensimmäinen askel energianhallinnan polulla. Energian käyttö selvitetään vähintään energialajeittain vuositasolla ja mahdollisuuksien mukaan eri vuorokauden-, viikon- ja vuodenaikoina erilaisissa käyttö-, tuotanto- ym. tilanteissa.
Laskutusmittausten lisäksi on tärkeää hyödyntää myös asennettuja alamittauksia tehokkaasti. Tavoitteena on, että yritys tekee tätä työtä mahdollisimman paljon omin asiantuntijavoimin.
Tarvittaessa tulosten luotettavuuden ja oikeellisuuden varmistamiseksi yritys voi myös tilata energian hallintaan liittyviä palveluja energia-asioita tuntevilta ulkopuolisilta toimijoilta. Työ- ja elinkeinoministeriön tukemat energiakatselmukset tuottavat aina myös nykytilaselvityksen asiakasyritykselle.
Energiatehokkuuden nykytila
Energiatehokkuuden nykytilan selvitys vaatii jo selvästi enemmän panostusta. Siinä työ on yleensä järkevää aloittaa selvittämällä kulutusjakaumat eli tärkeimmät kulutuksen ja energiakustannusten aiheuttajat energialajeittain tarkoituksenmukaisella tarkkuudella.Kohteen energiatehokkuuteen vaikuttavat monet seikat, muun muassa:
- tuotanto ja palvelut, varustetasot, energiaverkostojen suunnittelu, mitoitukset;
- palvelujen ja laitteiden energiatehokkuus, nimellis- ja erityisesti toimintahyötysuhteet, eristystasot jne.;
- laitteiden ja järjestelmien ohjaus- ja säätöratkaisut; ja
- käyttö ja huolto.
Tarvittavaan työmäärään vaikuttavat muun muassa aikaisemmin kohteessa tehtyjen erillisselvitysten määrä ja alamittausten olemassaolo ja seuranta. Useissa tapauksissa energiatehokkuuden nykytilan selvitys edellyttää myös laite- ja laiteryhmäkohtaisia mittauksia ja olosuhdemittauksia.
Energiatehokkuuden kehityksen arvioinnin ja selvittämisen työmäärää lisää myös jos palveluissa, tuotannossa tai kohteen käyttö- tai aukioloajoissa on tapahtunut jatkuvasti muutoksia.

