Energiankäytön ja energiatehokkuuden seuranta

Energiankäytön seuranta on perusta energiankäytön hallinnalle. Seuranta koostuu laskutusmittauksista ja kiinteästi asennetuilla mittareilla toteutettavista alamittauksista, joiden avulla seurataan kulutuksia energialajeittain eri ajanjaksoina ja eri tuotanto- ja palvelutilanteissa. Riittävän ja oikean mittaustiedon kerääminen on edellytys oikeille ratkaisuille, toiminnan tehostamiselle ja kustannussäästöille.

Energiankäytön ja energiatehokkuuden mittarit tarvitaan

Kukin yritys määrittelee itselleen tarkoituksenmukaisimmat mittarit energiankäytön ja energiatehokkuuden mittaamiseen. Mittareiden kehittämisessä on tärkeää miettiä, mikä on mittareiden käyttötarkoitus ja halutaanko mittareita seurata tunti-, vuorokausi-, viikko-, kuukausi- vai vuositasolla. Mitä lyhyempi mittausväli valitaan, sitä yksityiskohtaisempaa tietoa saadaan ja sitä paremmin energiatehokkuutta pystytään kehittämään. Tiedon määrä voi lyhyillä mittausjaksoilla kasvaa kuitenkin hallitsemattomaksi, joten voi olla järkevämpää valita hieman pidempi mittausväli. Usein kuukausitaso on riittävä.

Mittareiden määrittämiseksi tarvittavat taustatiedot täytyy pystyä mittaamaan ja tallentamaan luotettavasti. Energiatehokkuuden mittareiden liittäminen osaksi tuotannonohjausjärjestelmää on usein riittävä ratkaisu. Tällöin myös syyt poikkeaviin ominaisenergiankulutuksiin voidaan kytkeä helpommin tuotannossa tapahtuneisiin muutoksiin (esimerkiksi häiriöt ja käyttökatkokset).

Mittausmenetelmiä

Tavallisimmin energiatehokkuutta mitataan suhteuttamalla käytetyn energian määrä esimerkiksi tuotannon määrään, pinta-alaan, tuotettuun palveluun, jne., jolloin puhutaan ominaisenergiankulutuksesta (Specific Energy Consumption, SEC).

Toinen vaihtoehto on käyttää energiatehokkuusindeksiä (Energy Efficiency Index, EEI), jonka avulla ominaisenergiankulutusta voidaan verrata valittuun referenssiarvoon seuraavasti. Referenssiarvo, SEC ref, voi olla esimerkiksi BAT-arvo (Best Available Techniques, paras käytettävissä oleva tekniikka), valitulla referenssiajanjaksolla toteutunut arvo tai muihin alan toimijoihin vertaamalla saatu benchmark-arvo.

Energiaa tuottavalle teollisuudelle, kuten voimalaitoksille ja jätteenpolttolaitoksille, kuvaavampi mittari on hyötysuhde, joka kertoo hyödyksi saatavan osuuden sisään syötetystä energiasta.
Energiatehokkuutta voidaan siten arvioida vertaamalla saatuja tuloksia historiatietoon sekä vastaavien tuotantokoneiden ominaisenergiankulutuksiin, jos se vain on mahdollista.

Prosessikohtaisia vai laitostason mittauksia?

Usein energiatehokkuutta seurataan prosessikohtaisesti, eikä koko laitoksen energiatehokkuudesta voida tämän perusteella tehdä johtopäätöksiä. Tällöin on olemassa riski, että jos jokainen prosessi optimoidaan erikseen, jätelämpövirtoja ei voida hyödyntää optimaalisesti, vaan laitostasolla tuotetaan esimerkiksi ylimääräistä höyryä.

Laitostason optimointikaan ei välttämättä johda parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, sillä kaikkia osaprosesseja tai lämpövirtoja ei välttämättä voida kytkeä toisiinsa esimerkiksi etäisyyden vuoksi. Taserajojen määrittelyyn tulisikin kiinnittää erityistä huomiota, jotta tarkastellaan kulloinkin järkevää kokonaisuutta/järjestelmää. Vaikka taserajan määrittelyssä voidaankin joutua tekemään kompromisseja, on tärkeää ymmärtää taserajan merkitys energiatehokkuudelle.

Energiatehokkuuden parhaan käytettävissä olevan tekniikan vertailuasiakirjassa ENE-BREF:ssä on kuvattu muun muassa energiatehokkuuden mittaamiseen liittyviä kysymyksiä. Raportista on julkaistu myös kansallinen BAT-raportti – SY51/2008 Paras käytettävissä oleva tekniikka (BAT) Teollisuuden energiatehokkuus.